Luku 19—Jaakobin lähteellä

“Nainen sanoi hänelle: ‘Herra, anna minulle sitä vettä’.”AT 162.1

Matkallaan Galileaan Jeesus kulki Samarian kautta. Päivä oli puolessa, kun Hän saapui Siikemin kauniiseen laaksoon. Tämän laakson reunassa oli Jaakobin lähde. Matkastaan väsyneenä Jeesus istuutui sen luo levähtämään, sillä aikaa kun Hänen opetuslapsensa menivät ostamaan ruokaa.AT 162.2

Juutalaiset ja samarialaiset olivat katkeria vihamiehiä ja välttivät, mikäli mahdollista, kaikkea kosketusta toistensa kanssa. Tosin rabbiinit pitivät laillisena käydä hätätilassa kauppaa samarialaisten kanssa, mutta kaikki seurustelu heidän kanssaan oli kielletty. Juutalainen ei lainannut mitään samarialaiselta eikä ottanut vastaan ystävällisyyden osoitusta, ei edes leipäpalaa tai kupillista vettä. Ostaessaan ruokaa opetuslapset toimivat sopusoinnussa kansansa tavan kanssa. Mutta sen pitemmälle he eivät menneet. Ei edes Kristuksen opetuslasten mieleen tullut pyytää suosionosoitusta samarialaisilta tai millään tavalla koettaa hyödyttää heitä.AT 162.3

Istuessaan lähteen reunalla Jeesus oli nälän ja janon uuvuttama. Aamusta asti jatkunut matka oli ollut pitkä, ja nyt keskipäivän aurinko paahtoi Häntä. Hänen janoaan vain lisäsi ajatus viileästä, raikkaasta vedestä, joka oli niin lähellä, mutta kuitenkin saavuttamattomissa, sillä Hänellä ei ollut nuoraa eikä vesiruukkua, ja kaivo oli syvä. Hänen osansa oli ihmisen osa, ja Hän odotti jonkun tulevan ammentamaan.AT 162.4

Eräs samarialainen nainen lähestyi ja täytti ruukkunsa vedellä näköjään ollenkaan huomaamatta Jeesusta. Kun hän kääntyi lähteäkseen, Jeesus pyysi häneltä juotavaa. Sellaista suosionosoitusta ei kukaan itämaalainen kieltäytyisi tarjoamasta. Idässä vettä kutsuttiin “Jumalan lahjaksi”. Juotavan tarjoamista janoiselle matkalaiselle pidettiin niin pyhänä velvollisuutena, että erämaan arabialaiset olivat valmiit poikkeamaan tieltään täyttääkseen sen. Juutalaisten ja samarialaisten välinen viha esti naista osoittamasta ystävällisyyttä Jeesukselle, mutta Vapahtaja koetti löytää tien hänen sydämeensä ja jumalallisesta rakkaudesta syntyneellä tahdikkuudella pyysi eikä tarjonnut suosionosoitusta. Ystävällisyydenosoitus olisi voitu torjua, mutta luottamus herättää luottamusta. Taivaan kuningas tuli tämän hylätyn sielun luo pyytäen palvelusta hänen kädestään. Hän, joka loi valtameren, joka hallitsee suurten syvänteiden vedet ja joka aukaisi maan lähteet ja vesitiet, lepäsi uuvuksissaan Jaakobin kaivolla ja oli riippuvainen muukalaisen ystävällisyydestä kysymyksen ollessa vain veden juomisen lahjasta.AT 163.1

Nainen näki, että Jeesus oli juutalainen. Hämmästyksissään hän unohti täyttää Hänen pyyntönsä ja koetti sensijaan saada sen syyn selville. Hän kysyi: “Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?”AT 163.2

Jeesus vastasi: “Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: ‘Anna minulle juoda’, niin sinä pyytäisit Häneltä, ja Hän antaisi sinulle elävää vettä.” Sinä ihmettelet, että minä pyydän sinulta niin pientä suosionosoitusta kuin vesitilkkasta jalkaimme juuressa olevasta lähteestä. Jos sinä olisit pyytänyt minulta, olisin antanut sinun juoda iankaikkisen elämän vettä.AT 163.3

Nainen ei ollut käsittänyt Kristuksen sanoja, mutta hän tajusi niiden merkitsevän jotakin tärkeää. Hänen kevyt, härnäävä käytöksensä alkoi muuttua. Luullen Jeesuksen puhuvan heidän edessään olevasta lähteestä hän sanoi: “Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi? Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä?” Hän näki edessään vain janoisen vaeltajan, joka oli matkan uuvuttama ja pölyinen. Hän vertasi häntä mielessään kunnioitettuun patriarkkaan Jaakobiin. Hänellä oli tuo niin luonnollinen ajatus, ettei mikään muu lähde vetänyt vertoja tälle, jonka isät olivat hankkineet. Hän katsoi taaksepäin isiin ja eteenpäin Messiaan tulemiseen, samalla kun isien toivo, Messias itse, oli hänen vieressään, eikä hän Häntä tuntenut. Kuinka monta janoista sielua on nykyaikanakin aivan elävän lähteen partaalla, kuitenkin etsien kaukaa elämän veden lähteitä!AT 163.4

“Älä sano sydämessäsi: ‘Kuka nousee taivaaseen?’ se on: ‘tuomaan Kristusta alas’, tahi: ‘Kuka astuu alas syvyyteen?’ se on: nostamaan Kristusta kuolleista... ‘Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi’... Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut.” Room. 10: 6 — 9.AT 164.1

Jeesus ei heti vastannut itseään koskevaan kysymykseen, vaan sanoi juhlallisen vakavasti: “Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.”AT 164.2

Se, joka koettaa sammuttaa janoaan tämän maailman lähteillä, juo vain janotakseen jälleen. Kaikkialla ihmiset ovat janoavia. He ikävöivät jotakin, joka tyydyttäisi heidän sielunsa kaipauksen. Yksi ainoa voi täyttää tuon tarpeen. Maailma tarvitsee Kristusta, joka on “Kaikkien kansojen toivo”. Jumalallinen armo, jonka Hän yksin voi lahjoittaa, on kuin elävä vesi: se puhdistaa, virvoittaa ja elvyttää sielun.AT 164.3

Jeesus ei esittänyt sitä ajatusta, että yksi ainoa siemaus elävää vettä olisi juojalle kylliksi. Se, joka on saanut maistaa Kristuksen rakkautta, kaipaa jatkuvasti lisää, mutta hän ei etsi mitään muuta. Maailman rikkaus, kunnia tai nautinnot eivät häntä houkuttele. Hänen sydämensä rukoilee lakkaamatta: “Enemmän sinua.” Ja Hän, joka ilmaisee sielulle sen tarpeen, odottaa saavansa tyydyttää sen nälän ja janon. Kaikki ihmiskeinot ja apulähteet pettävät. Vesisäiliöt tyhjenevät, lammikot kuivuvat, mutta Lunastajamme on tyhjentymä- tön lähde. Voimme juoda juomistamme, ja aina löydämme täyden vesi- varaston. Sillä, jonka sydämessä Kristus asuu, on sisässään siunausten lähde — “joka kumpuaa iankaikkiseen elämään”. Tästä lähteestä hän ammentaa voimaa ja armoa täyttämään kaikki hänen tarpeensa.AT 164.4

Jeesuksen puhuessa elävästä vedestä nainen seurasi ihmetellen Hänen sanojaan. Jeesus oli herättänyt hänen mielenkiintonsa ja aikaansaanut hänessä halun saada sen lahjan, josta Hän puhui. Nainen käsitti nyt, ettei Jeesus tarkoittanut Jaakobin lähteen vettä, sillä tätähän hän aina käytti, juoden ja janoten uudelleen. “Herra”, hän sanoi, “anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa”.AT 165.1

Nyt Jeesus muutti äkkiä puheenaihetta. Ennenkuin tämä sielu saattoi vastaanottaa sen lahjan, jonka Hän halusi antaa, hänen täytyisi tuntea syntinsä ja Vapahtajansa. Jeesus sanoi hänelle: “Mene, kutsu miehesi ja tule tänne.” Hän vastasi: “Ei minulla ole miestä.” Näin hän toivoi välttyvänsä kaikista kyselyistä tuohon suuntaan. Mutta Vapahtaja jatkoi: “Oikein sinä sanoit: ‘Ei minulla ole miestä’, sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden.”AT 165.2

Kuulija vapisi. Salaperäinen käsi käänteli hänen elämäntarinansa lehtiä tuoden julki sen, minkä hän oli toivonut ainaisesti pysyvän salassa. Kuka tämä oli, joka saattoi lukea hänen elämänsä salaisuudet? Hänen mieleensä tuli ajatuksia iankaikkisuudesta, tulevasta tuomiosta, jolloin kaikki, mikä nyt on kätkettyä, tulee paljastetuksi. Iankaikkisuuden valossa hänen omatuntonsa heräsi.AT 165.3

Hän ei voinut kieltää mitään, mutta hän koetti välttää puhumista niin vastenmielisestä aineesta. Syvän kunnioituksen vallassa hän sanoi: “Herra, minä näen, että sinä olet profeetta.” Sitten, toivoen voivansa vaientaa omantuntonsa syytökset, hän käänsi keskustelun uskonnollisiin kiistakysymyksiin. Jos tämä oli profeetta, Hän varmaan voisi antaa hänelle selvitystä näistä asioista, joista niin kauan oli väitelty.AT 165.4

Kärsivällisesti Jeesus antoi hänen johtaa keskustelun minne halusi. Sillävälin Hän odotti tilaisuutta saada taas perinpohjin selvittää hänelle totuutta. Nainen kertoi: “Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla.” Aivan heidän edessään oli Garissimin vuori. Sen temppeli oli hävitetty, ja vain alttari oli jäljellä. Jumalanpalveluspaikka oli ollut kiistan aiheena juutalaisten ja samarialaisten välillä. Jotkut viimeksimainittujen esi-isistä olivat joskus kuuluneet Israeliin, mutta heidän syntiensä tähden Herra oli antanut epäjumalia palvelevan kansan voittaa heidät. Monien sukupolvien ajan he olivat sekaantuneina epäjumalanpalvelijoihin, joiden uskonto vähitellen saastutti heidän uskontonsa. Tosin he esittivät, että heidän epäjumalankuviensa tarkoituksena oli vain muistuttaa heitä elävästä Jumalasta, kaikkeuden Hallitsijasta, mutta yhtäkaikki he johtuivat kunnioittamaan jumalankuviaan.AT 165.5

Kun Jerusalemin temppeli rakennettiin uudelleen Esran päivinä, samarialaiset halusivat yhdessä juutalaisten kanssa olla sitä pystyttämässä. Tämä etuoikeus kiellettiin heiltä, ja katkera viha syttyi näiden kahden kansan välille. Samarialaiset rakensivat oman temppe- linsä Garissimin vuorelle. Siellä he palvelivat Jumalaa Mooseksen jumalanpalvelusmenojen mukaan, vaikka he eivät kokonaan luopuneetkaan epäjumalanpalveluksesta. Mutta onnettomuudet kohtasivat heitä, viholliset tuhosivat heidän temppelinsä, ja he näyttivät olen kirouksen alaisia. Kuitenkin he pitivät kiinni perinteistään ja jumalanpalve- lusmuodoistaan. He eivät tunnustaneet Jerusalemin temppeliä Jumalan huoneeksi eivätkä myöntäneet, että juutalaisten uskonto oli parempi kuin heidän omansa.AT 167.1

Jeesus vastasi naiselle sanoen: “Usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella, ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.” Jeesus oli osoittanut, että Hän oli vapaa juutalaisten ennakkoluuloista samarialaisia kohtaan. Nyt Hän koetti murtaa tämän samarialaisen ennakkoluulot juutalaisia kohtaan. Viitaten siihen, että samarialaisten uskonto oli epäjumalanpalveluksen turmelema Hän julisti, että suuri pelastustotuus oli uskottu juutalaisille, ja että Messias ilmestyisi heidän keskuudestaan. Heidän pyhissä kirjoituksissaan oli selvästi esitetty Jumalan luonne ja Hänen hallituksensa periaatteet. Jeesus laski kuuluvansa samaan luokkaan kuin juutalaiset, joille Jumala oli antanut itsestään tiedon.AT 167.2

Hän halusi kohottaa kuulijansa ajatukset muotojen, juhlamenojen ja riitakysymysten yläpuolelle. Hän sanoi: “Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä sen kaltaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka Häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”AT 167.3

Tässä esitetään sama totuus, jonka Jeesus oli lausunut Nikodeemukselle sanoessaan: “Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Joh. 3: 3. Ihmiset eivät pääse yhteyteen taivaan kanssa etsimällä pyhiä vuoria tai pyhää temppeliä. Uskontoa ei saa rajoittaa ulkonaisiin muotoihin ja juhlamenoihin. Jumalalta tuleva uskonto on ainoa uskonto, joka johtaa Jumalan luo. Voidaksemme oikein palvella Häntä meidän täytyy syntyä Pyhästä Hengestä. Tämä puhdistaa sydämen ja uudistaa mielen sekä antaa meille kyvyn tuntea ja rakastaa Jumalaa. Se tekee meidät halukkaiksi nou- j dattamaan kaikkia Hänen vaatimuksiaan. Tämä on todellista Jumalan palvelemista. Se on Pyhän Hengen vaikutuksen hedelmä. Jokainen vilpitön rukous on Pyhän Hengen sepittämä, ja sellainen rukous on Jumalalle otollinen. Siellä, missä sielu kääntyy Jumalan puoleen, ilmenee Hengen vaikutus, ja Jumala ilmaisee itsensä sille sielulle. Sellaisia palvelijoita Hän etsii. Hän odottaa heitä ottaakseen heidät vastaan ja tehdäkseen heidät pojikseen ja tyttärikseen.AT 167.4

Jeesuksen sanat naiselle tekivät tähän syvän vaikutuksen. Koskaan hän ei ollut kuullut sellaisia ajatuksia oman kansansa pappien tai juutalaisten suusta. Kun hänen menneisyytensä oli paljastettu hänelle, hän oli tullut huomaamaan suuren puutteellisuutensa. Hän ymmärsi sielunsa janon, jota Syykarin kaivon vesi ei koskaan voisi tyydyttää. Ei mikään, minkä kanssa hän tähän asti oli joutunut kosketuksiin, ollut niin herättänyt häntä huomaamaan korkeampia tarpeitaan. Jeesus oli osoittanut hänelle voivansa lukea hänen elämänsä salaisuudet, ja kuitenkin Hän tuntui olevan hänen ystävänsä, joka sääli ja rakasti häntä. Samalla kun Hänen läsnäolonsa puhtaus tuomitsi naisen synnin, Hän ei ollut lausunut ainoatakaan tuomitsevaa sanaa, vaan oli puhunut hänelle armostaan, joka saattoi uudistaa sielun. Nainen alkoi saada jonkinlaisen käsityksen Hänen luonteestaan. Hänen mielessään heräsi kysymys: “Olisikohan tämä kauan kaivattu Messias?” Hän sanoi Jeesukselle: “Minä tiedän, että Messias on tuleva, Hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun Hän tulee, ilmoittaa Hän meille kaikki.” Jeesus vastasi: “Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.”AT 168.1

Kun nainen kuuli nämä sanat, syttyi usko hänen sydämessään. Hän vastaanotti tuon ihmeellisen julistuksen jumalallisen opettajan suusta.AT 168.2

Tämä nainen oli vastaanottavassa mielentilassa. Hän oli valmis uskomaan tuon ylevimmän jumalallisen ilmoituksen, sillä häntä kiinnostivat pyhät kirjoitukset, ja Pyhä Henki oli valmistanut hänen mieltään vastaanottamaan enemmän valoa. Hän oli tutkinut Vanhan testamentin lupausta: “Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; Häntä kuulkaa.” 5 Moos. 18: 15. Hän halusi ymmärtää tämän ennustuksen. Valo alkoi jo sarastaa hänen sielussaan. Elämän vesi, hengellinen elämä, jonka Kristus antaa jokaiselle janoavalle sielulle, oli jo alkanut pulputa hänen sydämessään. Herran Henki teki työtään hänessä.AT 168.3

Kristuksen tälle naiselle antamaa suoraa ilmoitusta ei olisi voitu antaa itsevanhurskaille juutalaisille. Kristus oli paljon pidättyvämpi puhuessaan heidän kanssaan. Se, mikä juutalaisilta evättiin ja mitä opetuslapsiakin myöhemmin käskettiin pitämään salassa, ilmaistiin tälle naiselle. Jeesus näki, että hän käyttäisi tietoaan saattaakseen toisiakin Hänen armostaan osallisiksi.AT 169.1

Kun opetuslapset palasivat asialtaan, he olivat hämmästyneitä nähdessään Mestarinsa puhumassa naisen kanssa. Hän ei ollutkaan nauttinut haluamaansa virkistävää juomaa eikä Hän myöskään keskeyttänyt keskusteluaan syödäkseen opetuslasten tuomaa ruokaa. Kun nainen oli mennyt, opetuslapset pyysivät Häntä syömään. He näkivät hänen istuvan hiljaa, mietteissään, kuin syviin ajatuksiinsa vaipuneena. Hänen kasvonsa säteilivät valoa, ja he pelkäsivät keskeyttää Hänen yhteyttään taivaan kanssa. Mutta he tiesivät, että Hän oli väsynyt ja uupunut, ja he pitivät velvollisuutenaan muistuttaa Häntä Hänen ruumiillisista tarpeistaan. Jeesus ymmärsi heidän hellän huolenpitonsa, ja Hän sanoi: “Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette | tiedä.”AT 169.2

Opetuslapset ihmettelivät, kuka oli voinut tuoda Hänelle ruokaa, mutta Hän selitti: “Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän Hänen tekonsa.” Jeesus iloitsi siitä, että Hänen sanansa naiselle olivat herättäneet tämän omantunnon. Hän näki hänen juovan elämän vettä, ja se tyydytti Hänen oman nälkänsä ja janonsa. Sen tehtävän täyttäminen, jota varten Vapahtaja oli jättänyt taivaan, antoi Hänelle voimaa Hänen työhönsä ja kohotti Hänet inhimillisten tarpeitten yläpuolelle. Totuutta janoavan sielun auttaminen tyydytti Häntä enemmän kuin syöminen ja juominen. Se tuotti Hänelle lohdutusta ja virvoitusta. Hyvän tekeminen merkitsi elämää Hänen sielulleen.AT 169.3

Vapahtajamme kaipaa tunnustusta. Hän janoaa niiden rakkautta, jotka Hän on omalla verellään ostanut. Hän ikävöi sanomattoman hartaasti, että he tulisivat Hänen luokseen ja saisivat elää. Kuten äiti odottaa pienokaisensa hymyilevän hänet nähdessään, mikä on merkkinä ymmärryksen heräämisestä, niin Vapahtajakin odottaa kiitollisen rakkauden ilmausta, joka osoittaa, että sielussa on alkanut hengellinen elämä.AT 169.4

Nainen oli ollut täynnä iloa kuunnellessaan Jeesuksen sanoja. Hänen saamansa ihmeellinen ilmoitus oli suorastaan valtava. Jättäen vesiruukkunsa hän palasi kaupunkiin viemään sanomaa toisillekin. Jeesus tiesi, miksi hän meni. Vesiruukun unohtaminen oli kiistämätön todistus Hänen sanojensa vaikutuksesta. Naisen harras halu oli saada elävää vettä, ja hän unohti miksi oli tullut kaivolle, hän unohti Vapahtajan janon, jonka hän oli aikonut sammuttaa. Sydän tulvillaan iloa hän riensi matkaan levittääkseen toisille saamaansa kallista valoa.AT 170.1

“Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt”, hän sanoi kaupungin asukkaille. “Eihän se vain liene Kristus?” Hänen sanansa koskettivat heidän sydäntään. Hänen kasvoillaan oli uusi ilme, koko hänen olemuksensa oli muuttunut. He olivat innokkaita näkemään Jeesuksen. “Niin he lähtivät kaupungista ja menivät Hänen luoksensa.”AT 170.2

Yhä istuen lähteen partaalla Jeesus katseli viljavainioita, jotka levisivät Hänen silmiensä eteen. Auringon säteet kultasivat niiden hentoa vehreyttä. Osoittaen tätä näkyä opetuslapsilleen Hän käytti sitä vertauskuvana: “Ettekö sano: ‘Vielä on neljä kuukautta, niin elonleikkuu joutuu’? Katso, minä sanon teille: nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi.” Näin puhuessaan Hän katseli kaivolle tulevia ihmisjoukkoja. Viljan leik- kuuseen oli vielä neljä kuukautta, mutta tässä oli laiho, joka jo oli valmis leikattavaksi.AT 170.3

“Jo nyt saa leikkaaja palkan”, Hän sanoi, “ja. Kokoaa hedelmää iankaikkiseen elämään, että kylväjä ja leikkaaja saisivat yhdessä iloita. Sillä tässä on se sana tosi, että toinen on kylväjä, ja leikkaaja toinen.” Tässä Kristus viittaa siihen pyhään palvelukseen, jota niiden on suoritettava Jumalalle, jotka vastaanottavat evankeliumin. Heidän on oltava Hänen eläviä sanansaattajiaan. Hän pyytää heiltä henkilökohtaista palvelusta. Joko sitten kylvämme tai niitämme, teemme työtä Jumalalle. Toinen sirottaa siemenen, toinen korjaa sadon, ja sekä kylväjä että leikkaaja saavat palkan. He iloitsevat yhdessä työnsä tuloksista.AT 170.4

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: “Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, josta te ette ole vaivaa nähneet; toiset ovat vaivan nähneet, ja te olette päässeet heidän vaivansa hedelmille.” Näin sanoessaan Vapahtaja katsoi eteenpäin helluntaipäivän suureen sadonkorjuuseen. Opetuslasten ei tullut pitää sitä omien ponnistustensa tuloksena. He pääsivät toisten vaivain hedelmille. Aadamin lankeemuksesta asti Kristus oli uskonut sanan siemenen valituille palvelijoilleen kylvettäväksi ihmissydämiin. Ja näkymätön vaikutus, kaikki voipa voima, oli tehnyt työtään hiljaa mutta tehokkaasti sadon kypsyttä- miseksi. Jumalan armon kastetta, sadetta ja auringonpaistetta oli lähetetty virvoittamaan ja ravitsemaan totuuden kylvöä. Nyt Kristus aikoi kastella kylvön omalla verellään. Hänen opetuslapsilleen annettiin etuoikeus työskennellä yhdessä Jumalan kanssa. He olivat Kristuksen ja muinaisten pyhien työtovereita. Kun Pyhä Henki helluntaina vuodatettiin, kääntyi tuhansia yhtenä päivänä. Tämä oli Kristuksen kylvön tulos, Hänen työnsä sato.AT 170.5

Naiselle lähteen partaalla lausutut sanat olivat olleet hyvän siemenen kylvämistä, ja miten nopeasti saatiinkaan sato! Samarialaiset tulivat kuulemaan Jeesusta ja uskoivat Häneen. Kokoontuen Hänen ympärilleen lähteen reunalla he ahdistivat Häntä kysymyksillä ja ottivat halukkaasti vastaan Hänen selityksensä monista asioista, jotka olivat olleet heille hämäriä. Heidän kuunnellessaan heidän hämmen- nyksensä alkoi hälvetä. He olivat kuin pimeydessä olleet ihmiset, jotka äkkiä näkivät valonsäteen ja seurasivat sitä, kunnes pääsivät kirkkaaseen päivään. Mutta he eivät tyytyneet tähän lyhyeen keskusteluun. He halusivat kuulla enemmän ja saada myös kaikki ystävänsä kuulemaan tätä ihmeellistä opettajaa. He kutsuivat Hänet kaupunkiinsa ja pyysivät Häntä jäämään luokseen. Kaksi päivää Hän viipyi Samariassa, ja vielä monet uskoivat Häneen.AT 171.1

Fariseukset halveksivat Jeesuksen yksinkertaisuutta. He eivät välittäneet Hänen ihmeteoistaan, vaan vaativat merkkiä, että Hän oli Jumalan Poika. Mutta samarialaiset eivät pyytäneet merkkiä, eikä Jeesus suorittanut mitään ihmetöitä heidän keskuudessaan paitsi että Hän paljasti naiselle lähteellä hänen elämänsä salaisuudet. Kuitenkin monet uskoivat Häneen. Iloissaan he sanoivat naiselle: “Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja.”AT 171.2

Samarialaiset uskoivat Messiaan tulevan ei vain juutalaisten vaan koko maailman Lunastajana. Pyhä Henki oli Mooseksen kautta ennustanut Hänen olevan Jumalan lähettämä profeetta. Jaakobin välityksellä oli lausuttu, että kansat kokoontuisivat Hänen luoksensa, ja Aabrahamin välityksellä, että Hänessä kaikki maan kansat tulisivat siunatuiksi. Näihin raamatunkohtiin perustui samarialaisten usko Messiakseen. Se, että juutalaiset olivat tulkinneet väärin myöhemmät ennustukset, liittäen Kristuksen toisen tulemisen kirkkauden Hänen ensimmäiseen tulemiseensa, sai samarialaiset hylkäämään kaikki muut pyhät kirjoitukset paitsi Mooseksen välityksellä annetut. Mutta kun Vapahtaja poisti nämä väärät käsitykset, niin monet uskoivat myöhemmätkin ennustukset ja Kristuksen omat sanat Jumalan valta- kun nasta.AT 171.3

Jeesus oli alkanut repiä alas juutalaisia ja pakanoita erottavaa väliseinää ja saarnata pelastusta maailmalle. Vaikka Hän itse olikin juutalainen, Hän seurusteli vapaasti samarialaisten kanssa siten uhmaten kansansa farisealaisia tapoja. Heidän ennakkoluuloistaan välittämättä Hän nautti tämän halveksitun kansan vieraanvaraisuutta. Hän nukkui heidän kattonsa alla, söi heidän kanssaan heidän pöydässään nauttien heidän käsiensä valmistamaa ja tarjoamaa ruokaa, opetti heidän kaduillaan ja kohteli heitä hyvin ystävällisesti ja huomaavaisesli.AT 172.1

Jerusalemin temppelissä matala väliseinä erotti ulomman esikartanon kaikista muista pyhäkön osista. Tässä seinässä oli erikielisiä kirjoituksia, jotka kielsivät kaikilta muilta paitsi juutalaisilta pääsyn tämän rajan toiselle puolelle. Jos pakana olisi rohjennut astua sisäpihaan, hän olisi saastuttanut temppelin ja olisi saanut maksaa tekonsa hengellään. Mutta Jeesus, joka oli temppelin ja sen jumalanpalvelusten alkuunpanija, veti pakanat puoleensa inhimillisen myötätunnon sitein, ja Hänen jumalallinen armonsa toi heille pelastuksen, jonka juutalaiset hylkäsivät.AT 172.2

Jeesuksen käynti Samariassa oli tarkoitettu siunaukseksi Hänen opetuslapsilleen, jotka yhä olivat juutalaisten uskonkiihkon vaikutuksen alaisia. Heidän mielestään uskollisuus omaa kansaa kohtaan vaati heitä vihamielisesti suhtautumaan samarialaisiin. He ihmettelivät Jeesuksen käyttäytymistä. He eivät voineet kieltäytyä seuraamasta Hänen esimerkkiään, ja näiden kahden Samariassa vietetyn päivän aikana uskollisuus Mäntä kohtaan piti heidän ennakkoluulonsa kurissa, mutta sydämessään he eivät oikein voineet sulattaa sitä. Heidän oli vaikeaa oppia, että heidän ylenkatseensa ja vihansa täytyi väistyä säälin ja myötätunnon tieltä. Mutta Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen Hänen opetuksensa palasivat heidän mieleensä ja saivat aivan uuden merkityksen. Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen he muistivat Vapahtajan katseen ja sanat ja sen kunnioituksen ja hellyyden, jota Hän oli osoittanut näitä halveksittuja muukalaisia kohtaan. Kun Pietari meni saarnaamaan Samariaan, hän vei tämän saman hengen mukanaan työhönsä. Kun Johannesta kutsuttiin Efesoon ja Smyrnaan, hän muisti nämä Siikemin kokemukset, ja hän tunsi suurta kiitollisuutta jumalallista opettajaansa kohtaan, joka oli edeltänähnyt ne vaikeudet, joita he tulivat kohtaamaan, ja oli omalla esimerkillään auttanut heitä.AT 172.3

Vapahtaja suorittaa yhä vielä samaa työtä kuin silloin, kun Hän tarjosi samarialaiselle naiselle elämän vettä. Ne, jotka nimittävät itseään Hänen seuraajikseen, saattavat halveksia ja karttaa hylkiöitä, mutta eivät syntyperä, kansallisuus tai mitkään elämän olosuhteet voi kääntää pois Hänen rakkauttaan ihmislapsista. Jeesus sanoo jokaiselle sielulle, olipa se kuinka’syntinen tahansa: Jos olisit pyytänyt minulta, olisin antanut sinulle elävää vettä.AT 173.1

Evankeliumikutsua ei saa rajoittaa liian ahtaalle alalle ja esittää vain sellaisille, joiden luulemme tuottavan meille kunniaa ottamalla sen vastaan. Sanoma on julistettava kaikille. Kristus on valmis opettamaan joka paikassa, missä sydämet ovat avoinna vastaanottamaan totuutta. Hän ilmaisee heille Isän ja sen, millainen jumalanpalvelus on otollista Hänelle, joka tuntee ihmisen sydämen. Sellaisille Hän ei puhu vertauksin. Sellaisille Hän sanoo, kuten naiselle kaivolla: “Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.”AT 173.2

Kun Jeesus istuutui levähtämään Jaakobin lähteelle, Hän oli paluumatkalla Juudeasta, missä Hänen työnsä oli tuottanut vain vähän hedelmää. Papit ja rabbiinit olivat kieltäneet Hänet, eivätkä edes ne, jotka tunnustautuivat Hänen opetuslapsikseen, olleet käsittäneet Hänen jumalallista luonnettaan. Hän oli uupunut ja nääntynyt, eikä Hän kuitenkaan laiminlyönyt tilaisuutta puhua tälle naiselle, vaikka tämä olikin muukalainen, vieläpä eli julkisesti synnissä.AT 173.3

Jeesus ei odottanut, kunnes suuret joukot kokoontuisivat. Usein Hän aloitti opetuksensa vain muutamia harvoja ihmisiä ympärillään, mutta vähitellen yksi ja toinen ohikulkijoista pysähtyi kuuntelemaan, kunnes suuri kansanjoukko oli kuuntelemassa ihmetyksen ja kunnioituksen valtaamana tämän taivaasta lähetetyn opettajan julistamia Jumalan sanoja. Kristuksen työntekijän ei tule ajatella, etteikö hän voisi yhtä innokkaasti puhua muutamille harvoille kuulijoille kuin suurelle joukolle. Ehkäpä vain yksi ainoa kuulija kuuntelee hänen sanomaansa, mutta kuka tietää, kuinka kauaskantoiset vaikutukset sillä voi olla? Opetuslapsistakin näytti liian pieneltä seikalta se, että Vapahtaja tuhlasi aikaansa samarialaiselle naiselle. Mutta Hän puhui hänelle vakavammin ja kaunopuheisemmin kuin kuninkaille, neuvos- herroille tai ylipapeille. Hänen tälle naiselle lausumansa opetukset ovat kaikuneet maailman kaukaisimpiin seutuihin.AT 173.4

Niin pian kuin samarialainen nainen oli löytänyt Vapahtajan, hän toi toisiakin Hänen luokseen. Hän osoittautui toimeliaammaksi lähetystyöntekijäksi kuin Jeesuksen omat opetuslapset. Opetuslapset eivät nähneet Samariassa minkään viittaavan siihen, että se olisi lu- paava kenttä. Heidän ajatuksensa askartelivat siinä suuressa työssä, joka tehtäisiin tulevaisuudessa. He eivät nähneet, että aivan heidän ympärillään oli satoa korjattavana. Mutta heidän halveksimansa naisen välityksellä kokonainen kaupunki sai kuulla Vapahtajasta. Nainen vei heti valon maanmiehilleen.AT 174.1

Tämä nainen kuvaa sitä, mitä käytännöllinen usko Kristukseen saa aikaan. Jokainen tosi opetuslapsi on syntynyt Jumalan valtakuntaan lähetystyöntekijäksi. Se, joka juo elävää vettä, tulee elämän lähteeksi. Vastaanottajasta tulee antaja. Kristuksen armo sydämessä on kuin lähde erämaassa, joka kumpuaa virvoittaen kaikkia ja tehden ne, jotka ovat valmiit joutumaan perikatoon, halukkaiksi juomaan elämän vettä.AT 174.2