Luku 67—Suoraa nuhtelua

“Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut!” AT 584.1

Oli tullut viimeinen päivä, jolloin Kristus opetti temppelissä. Jerusalemiin oli kokoontunut suuria kansanjoukkoja, ja kaikkien huomio oli ollut kiintynyt Häneen. Kansaa oli tunkeillut temppelipihoissa seuraten väittelyä, jota käytiin; ja he olivat innokkaita kuulemaan jokaisen Hänen huuliltaan lähtevän sanan. Tällaista näkyä ei ollut nähty koskaan aikaisemmin. Siellä seisoi tuo nuori galilealainen ilman maallista kunniaa tai kuninkaallisia arvomerkkejä. Häntä ympäröivät papit komeissa puvuissaan, hallitusmiehet viittoineen ja kunniamerkkeineen, jotka olivat osoituksena heidän korkeasta asemastaan, ja kirjanoppineet käsissään kirjakääröt, joihin he usein viittasivat. Jeesus seisoi tyynenä heidän edessään, arvokkaana kuin kuningas. Taivaan arvovallalla varustettuna Hän katsoi pelottomasti vastustajiaan, jotka olivat hylänneet ja ylenkatsoneet Hänen opetuksensa ja janosivat Hänen vertaan. He olivat suurin joukoin käyneet Hänen kimppuunsa, mutta heidän suunnitelmansa Hänen kietomisekseen ja tuomitsemisekseen olivat menneet myttyyn. Hän oli vastannut haasteeseen toisensa jälkeen esittäen puhtaan, kirkkaan totuuden pappien ja fariseusten pimeyden ja erehdysten vastakohtana. Hän oli osoittanut näille johtomiehille heidän oikean tilansa ja koston, joka heitä varmasti kohtaisi, jos he pysyisivät pahuudessaan. Hän oli uskollisesti heitä varoittanut. Kuitenkin Hänen oli vielä tehtävä toinen työ. Toinen asia oli vielä saatettava päätökseen.AT 584.2

Kansan mielenkiinto Jeesusta ja Hänen työtään kohtaan oli jatkuvasti kasvanut. Ihmiset olivat ihastuneita Hänen opetuksiinsa, mutta he olivat myös suuresti ymmällään. He olivat kunnioittaneet pappeja ja rabbiineja heidän viisautensa ja näennäisen hurskautensa tähden. Kaikissa uskonnollisissa asioissa he olivat aina sokeasti totelleet heitä heidän suuren arvovaltansa vuoksi. Ja nyt he näkivät näiden miesten koettavan saattaa Jeesuksen huonoon huutoon, tuon opettajan, jonka hyvyys ja viisaus loistivat yhä kirkkaammin jokaisen hyökkäyksen jälkeen. He näkivät pappien ja vanhimpien maahanluodut kasvot ja lukivat niiltä pettymystä ja hämmennystä. He ihmettelivät sitä, etteivät hallitusmiehet uskoneet Jeesukseen, vaikka Hänen opetuksensa olivat niin selviä ja yksinkertaisia. Kansa ei oikein tiennyt mille kannalle asettua. He seurasivat jännittyneinä niiden toimintaa, joiden neuvoja he olivat aina noudattaneet.AT 585.1

Jeesuksen tarkoitus oli esittämissään vertauksissa sekä varoittaa hallitusmiehiä että opettaa kansaa, joka halusi saada opetusta. Mutta tarvittiin vielä selvempiä sanoja. Kansa oli perimätapojen kahleissa ja uskoi sokeasti turmeltuneeseen papistoon. Nämä kahleet oli Kristuksen katkaistava. Hänen oli vielä selvemmin paljastettava pappien, hallitusmiesten ja fariseusten luonne.AT 585.2

Jeesus sanoi: “Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.” Kirjanoppineet ja fariseukset väittivät omaavansa saman jumalallisen vallan, mikä Mooseksella oli. He olivat ottaneet hänen paikkansa lain selittäjinä ja kansan tuomareina. Sellaisina he vaativat kansalta erityistä kunnioitusta ja kuuliaisuutta. Jeesus kehoitti kuulijoitaan tekemään kaikkea, mitä rabbiinit opettivat lain mukaan, mutta kielsi noudattamasta heidän esimerkkiään. He eivät itse noudattaneet omia opetuksiaan.AT 585.3

Ja he opettivat paljon sellaista, mikä soti Kirjoituksia vastaan. Jeesus sanoi: “He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.” Fariseukset olivat antaneet joukoittain määräyksiä, jotka perustuivat perimä tapoihin ja rajoittivat kohtuuttomasti henkilökohtaista vapautta. Ja määrätyt lain kohdat he selittivät niin, että kansan noudatettaviksi määrättiin asioita, jotka he itse salaa ylenkatsoivat ja joiden suhteen he, milloin se vastasi heidän tarkoituksiaan, suorastaan väittivät olevansa poikkeusasemassa.AT 585.4

Heidän alituisena tarkoituksenaan oli osoittaa omaa hurskauttaan. Mitään ei pidetty liian pyhänä tämän päämäärän saavuttamiseksi. Jumala oli sanonut Moosekselle käskyistään: “Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.” 5 Moos. 6: 8. Näillä sanoilla on syvällinen merkitys. Kun Jumalan sanaa tutkitaan ja noudatetaan, koko ihminen jalostuu. Oikeamielisessä toiminnassa ja laupeudenteoissa kädet ilmaisevat Jumalan lain periaatteita, ikäänkuin sinetöiden ne. Ne pysyvät erillään lahjuksista ja kaikesta turmiollisesta ja petollisesta. Ne suorittavat rakkauden ja laupeuden tekoja. Silmät, jotka on suunnattu jaloa päämäärää kohden, ovat kirkkaat ja rehelliset. Kasvojen ja silmien ilme todistaa sen ihmisen tahrattomasta luonteesta, joka rakastaa ja kunnioittaa Jumalan sanaa. Mutta Kristuksen ajan juutalaiset eivät ymmärtäneet mitään tällaista. Moosekselle annettu käsky käsitettiin siten, että ihmisen tuli kantaa raamatunlauseita yllään. Niitä kirjoitettiin siis pergamenttiliuskoille, joita sidottiin näkyvällä tavalla pään ja ranteiden ympäri. Mutta tällainen ei suonut Jumalan laille suurempaa sijaa mielessä ja sydämessä. Näitä pergamentteja kannettiin vain ulkonaisina merkkeinä kiinnittämään toisten huomiota. Niiden luultiin antavan niiden käyttäjille hurskaan muodon, joka herättäisi kansan kunnioitusta. Jeesus iski suoraa tähän turhaan teeskentelyyn sanoen:AT 586.1

“Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etummaisia istuimia synagoogissa, ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä ‘rabbi’. Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, Hän, joka on taivaissa. Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne: Kristus.” Näillä selvillä sanoillaan Kristus paljasti sen itsekkään kunnianhimon, joka aina tavoitteli asemaa ja valtaa, teeskennellen nöyryyttä, vaikka sydän oli täynnä ahneutta ja kateutta. Kun ihmisiä kutsuttiin pitoihin, vieraat pantiin istumaan arvojärjestyksessä, ja ne, joille annettiin kunniakkaimmat paikat, saivat eniten huomiota ja erikoisia suosionosoituksia. Fariseukset pyrkivät aina osallistumaan tästä kunniasta. Tällaista menettelyä Jeesus moitti.AT 586.2

Hän nuhteli myös sitä turhamaisuutta, joka ilmeni “rabbi” tai “mestari” nimen tavoittelussa. Hän sanoi, etteivät sellaiset nimitykset kuuluneet ihmisille vaan Kristukselle. Papit, kirjanoppineet ja hallitusmiehet, lain selittäjät ja palvelijat olivat kaikki veljiä, saman Isän lapsia. Jeesus teroitti kansalle, ettei heidän tulisi antaa kenellekään ihmiselle sellaista kunnianimeä, joka osoittaisi hänen hallitsevan heidän omaatuntoaan tai uskoaan.AT 587.1

Jos Kristus nyt olisi maan päällä, ja näkisi ympärillään niitä, jotka käyttävät arvonimeä “kunnianarvoinen”^{1Tässä käytetty engl. sana “Reverend” on yleinen pastorien arvonimenä englanninkielisissä maissa. — Suom. Muist.} eikö Hän jälleen sanoisi: “Älkää antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus?” Raamattu sanoo Jumalasta: “Pyhä ja peljättävä (reverend) on Hänen nimensä.” Ps. 111:9. Kenelle ihmisolennolle sopii tällainen arvonimi? Miten vähän onkaan ihmisellä sellaista viisautta ja vanhurskautta, jota se ilmaisee! Kuinka monet niistä, jotka sen ottavat itselleen, tulkitsevatkaan väärin Jumalan nimeä ja luonnetta. Voi, miten usein kätkeytyykään maallista kunnianhimoa, itsevaltiutta ja mitä kauheimpia syntejä korkean ja pyhän viran kirjaillun kaavun alle! Vapahtaja jatkoi:AT 587.2

“Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.” Kristus oli yhä uudelleen opettanut, että siveellinen arvo määrää tosi suuruuden. Taivaan silmissä luonteen suuruuteen kuuluu toisten ihmisten hyväksi eläminen, rakkauden ja laupeuden tekojen tekeminen. Kristus, kunnian kuningas, palveli langenneita ihmisiä.AT 587.3

Jeesus jatkoi: “Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.” Vääristelemällä Kirjoituksia papit ja lainoppineet sokaisivat niiden mielen, jotka muuten olisivat saaneet tietoa Kristuksen valtakunnasta ja siitä sisäisestä, jumalallisesta elämästä, joka on välttämätöntä tosi pyhyyteen pääsemiseksi.AT 587.4

“Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, jotka syötte leskien talot ja näön vuoksi pidätte pitkiä rukouksia; te saatte sitä kovemman tuomion.” Fariseuksilla oli suuri vaikutusvalta kansaan, ja he käyttivät sitä palvelemaan omia etujaan. He saavuttivat hurskaiden leskien luottamuksen ja esittivät heille, että heidän velvollisuutensa oli antaa omaisuutensa uskonnollisiin tarkoituksiin. Saatuaan heidän rahansa haltuunsa nämä viekkaat vehkeilijät käyttivät ne omaksi hyväkseen. Salatakseen epärehellisyyttään he pitivät pitkiä rukouksia julkisilla paikoilla ja olivat olevinaan hyvin hurskaita.AT 588.1

Kristus sanoi tämän ulkokultaisuuden tuottavan heille sitä suuremman tuomion. Sama moite voidaan kohdistaa meidänkin aikanamme moniin, jotka tunnustavat olevansa hurskaita. Heidän elämänsä on itsekkyyden ja ahneuden tahraama, mutta he heittävät kaiken ylle näennäisen puhtauden vaipan, ja näin he voivat jonkin aikaa pettää lähimmäisiään. Mutta he eivät voi pettää Jumalaa. Hän näkee sydämen jokaisen aivoituksen ja tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan.AT 588.2

Kristus tuomitsi säälimättä väärinkäytökset, mutta Hän varoi vähentämästä velvollisuuksia. Hän nuhteli itsekkyyttä, joka kiskoi köyhiltä ja käytti väärin leskien lahjoja. Samalla Hän kiitti leskeä, joka toi lahjansa Jumalan uhriarkkuun. Se, että ihmiset käyttivät annettuja lahjoja väärin, ei riistänyt antajalta Jumalan siunausta.AT 588.3

Jeesus oli siinä temppelipihassa, missä uhriarkku sijaitsi, ja Hän katseli niitä, jotka tulivat tuomaan lahjojaan. Monet rikkaat toivat suuria summia, jotka he antoivat hyvin huomiotaherättävästi. Jeesus katseli heitä murheellisena, mutta ei lausunut kiitoksen sanaa heidän runsaista uhreistaan. Äkkiä Hänen kasvonsa kirkastuivat, kun Hän näki erään köyhän lesken lähestyvän epäröiden ikäänkuin peläten, että hänet huomattaisiin. Kun rikkaat ja mahtavat astelivat ohi antamaan uhrinsa, hän vetäytyi syrjään tuskin uskaltaen astua etem- mäksi. Ja kuitenkin hän halusi tehdä jotakin, vaikka vain vähänkin, rakastamansa asian hyväksi. Hän katseli kädessään olevaa lahjaa. Se oli kovin pieni verrattuna hänen ympärillään olevien lahjoihin, ja kuitenkin se oli hänen kaikkensa. Huomatessaan sopivan tilaisuuden hän pudotti nopeasti uhriarkkuun kaksi ropoaan ja kääntyi kiiruh- taakseen pois. Mutta juuri silloin hän kohtasi Jeesuksen katseen, joka oli vakavasti kiinnitetty häneen.AT 588.4

Vapahtaja kutsui opetuslapset luokseen ja kiinnitti heidän huomiotaan lesken köyhyyteen. Sitten tämä kuuli Hänen kiittävät sanansa: “Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut.” Ilonkyyneleet täyttivät hänen silmänsä hänen huomatessaan, että hänen tekonsa ymmärrettiin ja sille annettiin arvoa. Monet olisivat neuvoneet häntä käyttämään tuon pienen summan j omaksi hyväkseen, sillä hyvinvoipien pappien käsiin annettuna se häviäisi niiden monien suurten lahjojen joukkoon, joita uhriarkkuun pantiin. Mutta Jeesus ymmärsi hänen vaikuttimensa. Hän uskoi temppelipalveluksen olevan Jumalan määräämän, ja hän halusi tehdä sen ylläpitämiseksi kaikkensa. Hän teki minkä hän voi, ja tämä teko oli oleva hänen muistomerkkinsä kaikkina aikoina ja hänen ilonsa iankaikkisuudessa. Hän antoi sydämensä lahjansa mukana, eikä hänen lahjaansa arvioitu sen raha-arvon mukaan, vaan sen arvon määräsivät rakkaus Jumalaan ja kiinnostus Hänen työhönsä, jotka olivat tämän teon aikaansaaneet.AT 588.5

Jeesus sanoi köyhästä leskestä: Hän “pani enemmän kuin kaikki muut”. Rikkaat olivat antaneet liiastaan, monet siksi, että ihmiset heidät näkisivät ja heitä kunnioittaisivat. Heidän suuret lahjoituksensa eivät olleet riistäneet heiltä mitään mukavuutta tai edes ylellisyyttä, ne eivät olleet vaatineet mitään uhrauksia, eikä niitä siis voitu verrata arvossa lesken ropoon.AT 590.1

Vaikutin se määrää tekojemme luonteen, joko saattaen ne häpeään tai suureen arvoon. Jumala ei pidä kaikkein kallisarvoisimpina niitä suuria asioita, jotka kaikkien silmät näkevät ja joita kaikkien kielet ylistävät. Iloisesti suoritetut pienet velvollisuudet, huomiota herättämättä annetut pikku lahjat, jotka ihmissilmälle näyttävät arvottomilta, ovat usein Hänen silmissään arvokkaimmat. Uskoa ja rakkautta täynnä oleva sydän on Jumalalle kalliimpi kuin arvokkain lahja. Köyhä leski antoi koko elämisensä suorittaakseen oman pienen osansa. Hän kieltäytyi ruoastakin antaakseen nuo kaksi ropoa rakastamansa asian hyväksi. Ja hän teki sen uskoen, ettei hänen taivaallinen Isänsä unohtaisi hänen puutettaan. Juuri tätä epäitsekästä henkeä ja lapsen- uskoa Vapahtaja ylisti.AT 590.2

Köyhien keskuudessa on monia, jotka haluavat osoittaa kiitollisuuttaan Jumalaa kohtaan Hänen armostaan ja totuudestaan. Heillä on suuri halu ottaa osaa yhdessä varakkaampien veljiensä kanssa Jumalan työn ylläpitämiseen. Näitä sieluja ei pitäisi työntää pois. Sallikaa heidän tallettaa roponsa taivaan pankkiin. Jos antajan sydän on täynnä rakkautta Jumalaa kohtaan, tulee näistä mitättömiltä näyttävistä lahjoista pyhitettyjä, kallisarvoisia uhreja, jotka Jumala mielellään ottaa vastaan ja siunaa.AT 590.3

Kun Jeesus sanoi leskestä, että hän “pani enemmän kuin kaikki muut”, pitivät nämä sanat paikkansa ei vain teon vaikuttimien vaan myös hänen lahjansa seurauksien suhteen. Nuo “kaksi ropoa, yhteensä noin penni” ovat tuoneet Jumalan uhriarkkuun paljon suurempia rahamääriä kuin noiden rikkaiden juutalaisten lahjoitukset. Tuon pienen lahjan vaikutus on ollut kuin virta, joka vähäisestä alustaan on kasvanut ja paisunut aikojen kuluessa. Tuhansin eri tavoin se on lievittänyt köyhien hätää ja auttanut evankeliumin leviämistä. Hänen antamansa esimerkki itsensä uhraamisesta on vaikuttanut tuhansiin sydämiin joka maassa ja kaikkina aikoina. Se on vedonnut sekä rikkaisiin että köyhiin, joiden uhrit ovat lisänneet hänen lahjansa arvoa. Jumalan siunaama lesken ropo on saanut suuria aikaan. Niin on laita jokaisen lahjan, jonka antaja vilpittömästi haluaa Jumalan saavan kaiken kunnian, ja jokaisen siinä mielessä suoritetun teon laita. Se liittyy Kaikkivaltiaan tarkoituksiin, eikä kukaan voi mitata sen tuottamia tuloksia.AT 591.1

Vapahtaja jatkoi kirjanoppineiden ja fariseusten arvostelemista: “Voi teitä, te sokeat taluttajat, jotka sanotte: ‘Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin hän on valaansa sidottu’! Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka kullan pyhittää? Ja: ‘Jos joku vannoo alttarin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo sen päällä olevan uhrilahjan kautta, niin hän on valaansa sidottu’. Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää?” Papit tulkitsivat Jumalan vaatimuksia oman väärän ja ahtaan käsityskantansa mukaan. He uskalsivat tehdä tarkan eron eri syntien suhteellisen suuruuden välillä, sivuuttaen muutamat kevyesti ja pitäen anteeksiantamattomina sellaisia, jotka ehkä olivat mitättömämpiä. He olivat valmiit rahasta vapauttamaan ihmisiä lupauksistaan. Jopa he joskus suuresta rahasummasta jättivät huomioonottamatta raskaitakin rikoksia. Samalla nämä papit ja hallitusmiehet toisissa tapauksissa julistivat ankaria tuomioita mitättömistä rikkomuksista.AT 591.2

“Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.” Näillä sanoillaan Kristus jälleen tuomitsee pyhien velvollisuuksien väärinkäytön. Hän ei syrjäytä itse velvollisuutta. Kymmenysjärjes- telmä oli Jumalan säätämä, ja sitä oli noudatettu aikojen alusta asti. Aabraham, uskovaisten isä, maksoi kymmenykset kaikesta, mitä hän omisti. Juutalaiset hallitusmiehet tunnustivat kymmenystenmaksa- misvelvollisuuden, ja se oli oikein, mutta he eivät antaneet kansan menetellä sen oman käsityksen mukaan. Jokaista tapausta varten laadittiin mielivaltaisia sääntöjä. Määräykset olivat tulleet niin monimutkaisiksi, että niitä oli mahdotonta toteuttaa. Kukaan ei tiennyt, milloin kaikki vaatimukset oli täytetty. Jumalan antama järjestelmä oli oikeudenmukainen ja kohtuullinen, mutta papit ja rabbiinit olivat tehneet siitä rasittavan taakan.AT 591.3

Kaikki Jumalan määräykset ovat johdonmukaisia. Kristus tunnusti kymmenysten maksamisen velvollisuudeksi, mutta Hän osoitti, ettei sillä voinut puolustaa muiden velvollisuuksien laiminlyömistä. Fariseukset maksoivat hyvin tarkat kymmenykset puutarhakasveista, kuten mintuista, tilleistä ja kuminoista, koska se ei maksanut heille paljon ja antoi heistä sen käsityksen, että he olivat tarkkoja ja hurskaita. Samalla heidän turhat määräyksensä rasittivat kansaa ja hävittivät kunnioituksen tätä Jumalan itsensä määräämää järjestelmää kohtaan. Ne täyttivät ihmisten mielen joutavalla hiustenhalkomisella ja käänsivät heidän huomionsa pois tärkeistä totuuksista. Sellaiset tärkeät asiat kuin oikeus, laupeus ja uskollisuus jätettiin sikseen. “Näitä tulisi noudattaa”, sanoi Jeesus, “eikä noitakaan sikseen jättää”.AT 592.1

Samalla tavalla olivat rabbiinit vääristelleet muitakin lakeja. Moosekselle annetuissa määräyksissä kiellettiin syömästä mitään saastaista. Sianlihan ja joidenkin muittenkin eläinten lihan käyttö oli kielletty, koska se saattoi tuoda vereen epäpuhtaita aineksia ja lyhentää ikää. Mutta fariseukset eivät jättäneet näitä säädöksiä sellaisiksi, jollaisina Jumala oli ne antanut, vaan menivät niissä äärimmäisyyksiin. Muun muassa kansaa vaadittiin siivilöimään kaikki käyttämänsä juomavesi, jotta siihen ei jäisi pienintäkään eliötä, joka voitaisiin laskea kuuluvaksi saastaisiin eläimiin. Asettaen vastakkain nämä turhanpäiväiset vaatimukset ja heidän todelliset syntinsä Jeesus sanoi fariseuksille: “Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!”AT 592.2

“Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!” Kuten valkaistut ja kauniiksi koristellut haudat sisälsivät mätäneviä jäännöksiä, samoin pappien ja hallitusmiesten ulkonainen pyhyys säläsi heidän pahuutensa. Jeesus jatkoi:AT 593.1

“Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita ja sanotte: ‘Jos me olisimme eläneet isäimme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettain vereen!’ Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat.” Osoittaakseen kunnioitustaan kuolleita profeettoja kohtaan juutalaiset kaunistivat hyvin innokkaasti heidän hautojaan, mutta he eivät käyttäneet hyödykseen mitään heidän opetuksiaan eivätkä välittäneet heidän nuhteistaan.AT 593.2

Kristuksen päivinä osoitettiin taikauskoista kunnioitusta vainajien leposijoja kohtaan, ja suuria summia käytettiin niiden koristamiseksi. Jumalan silmissä tämä oli epäjumalanpalvelusta. Osoittaessaan sopimatonta huomiota kuolleille ihmiset paljastivat sen, etteivät he rakas taneet Jumalaa yli kaiken eivätkä lähimmäistään niinkuin itseään. Samanlaista epäjumalanpalvelusta harjoitetaan suuressa määrin ny kyäänkin. Monet ovat syyllisiä leskien ja orpojen, sairaiden ja köy- hien laiminlyömiseen rakentaessaan kalliita muistomerkkejä vainajille. Aikaa, rahaa, ja työtä tuhlataan runsaasti tähän tarkoitukseen, samalla kun velvollisuudet eläviä kohtaan, jotka velvollisuudet Kristus on selvästi esittänyt, laiminlyödään.AT 593.3

Fariseukset rakensivat profeettain hautakammioita ja koristivat heidän hautojaan ja sanoivat toisilleen: Jos me olisimme eläneet isäimme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan Jumalan palvelijain vereen. Samalla he suunnittelivat Hänen Poikansa murhaamista. Tämän tulisi olla opetukseksi meille. Sen tulisi avata silmämme näkemään, millainen valta Saatanalla on pettää sellainen ihminen, joka kääntyy pois totuuden valosta. Monet kulkevat fariseusten jälkiä. He kunnioittavat niitä, jotka ovat kuolleet uskonsa tähden. He ihmettelevät juutalaisten sokeutta, kun he kielsivät Kristuksen. Olisimmepa eläneet Hänen päivinään, he sanovat, niin olisimme iloiten ottaneet vastaan Hänen opetuksensa, emmekä olisi milloinkaan olleet syyllisiä niiden syntiin, jotka kielsivät Vapahtajan. Mutta kun kuuliaisuusAT 593.4

Jumalaa kohtaan vaatii itsensäkieltämistä ja nöyrtymistä, niin nämä samat henkilöt paaduttavat omantuntonsa ja kieltäytyvät tottelemasta. Näin heissä ilmenee sama henki kuin fariseuksissa, jotka Jeesus tuomitsi.AT 594.1

Vähän juutalaiset käsittivät, mikä hirveä vastuu sisältyi Ivristuk- j sen kieltämiseen. Siitä ajasta alkaen, jolloin ensi kerran viaton veri 1 vuoti, kun vanhurskas Aabel sai surmansa Kainin kädestä, historia on toistanut itseään ja syyllisyys lisääntynyt. Kaikkina aikoina profeetat olivat korottaneet äänensä kuningasten, hallitusmiesten ja kansan i syntejä vastaan, puhuen sanoja, jotka Jumala heille antoi, ja noudattaen Hänen tahtoaan henkensä uhallakin. Sukupolvesta toiseen oli valon ja totuuden hylkääjien kauhea rangaistus kasvamistaan kasvanut. Tämän rangaistuksen vetivät Kristuksen viholliset nyt päälleen. Pappien ja hallitusmiesten synti oli suurempi kuin minkään edellisen sukupolven. Hylätessään Vapahtajan he joutuivat vastuuseen kaikkien vanhurskasten miesten verestä, jotka oli surmattu Aabelista Kristukseen asti. Heidän pahuutensa malja oli täyttymäisillään ääriään myöten. Ja pian se vuodatettaisiin heidän päälleen kostotuomioina. Tästä Kristus varoitti heitä:AT 594.2

“Että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä. Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle.”AT 594.3

Kirjanoppineet ja fariseukset, jotka kuuntelivat Jeesusta, tiesivät, että Hänen sanansa olivat totta. He tiesivät, miten profeetta Sakarias oli tapettu. Jumalan lähettämien varoitussanojen kaikuessa profeetan huulilta saatanallinen raivo valtasi luopiokuninkaan, ja hänen käskystään profeetta surmattiin. Hänen verensä oli syöpynyt itse temppelipihan kiviin, eikä sitä voitu poistaa, vaan se jäi siihen todistukseksi langennutta Israelia vastaan. Niin kauan kuin temppeli sei- 1 soisi, siellä olisi tuon vanhurskaan veren tahra huutaen Jumalalta kostoa. Kun Jeesus viittasi näihin hirveisiin rikoksiin, kulki kauhun väristys läpi koko joukon.AT 594.4

Katsoessaan tulevaisuuteen Jeesus lausui, että juutalaisten katumattomuus ja heidän suvaitsemattomuutensa Jumalan palvelijoita kohtaan tulisi olemaan tulevaisuudessa sama kuin menneisyydessäkin:AT 594.5

“Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnau litsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin.” Profeettoja ja viisaita miehiä, täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä, kuten Stefanus, Jaakob ja monet muut, tuomittaisiin ja surmattaisiin. Käsi kohotettuna taivasta kohden ja jumalallisen valon ympäröimänä Kristus puhui tuomarina niille, jotka Hänen edessään olivat. Hänen äänensä, joka niin usein oli kaikunut lempeänä ja kutsuvana, kuultiin nyt nuhtelevana ja tuomitsevana. Kuuntelijoita värisytti. Hänen sanojensa ja katseensa jättämä vaikutelma ei tullut koskaan häviämään.AT 594.6

Kristuksen viha kohdistui tekopyhyyttä ja niitä karkeita syntejä vastaan, joilla ihmiset tuhosivat oman sielunsa, pettivät kansaa ja häpäisivät Jumalaa. Pappien ja hallitusmiesten ulkokultaisessa, petollisessa järkeilyssä Hän näki saatanallisten voimien työtä. Hän oli : ankarasti ja syvällisesti tuominnut synnin, mutta Hän ei lausunut koston sanoja. Hän tunsi pyhää vihaa pimeyden ruhtinasta kohtaan, mutta Hän ei silti esiintynyt kiihottuneena. Samoin kristittykin, joka elää sopusoinnussa Jumalan kanssa ja joka omaa suloista rakkautta ja lempeyttä, tuntee vanhurskasta vihaa syntiä kohtaan, mutta hän ei kiihkomielisenä rupea herjaamaan niitä, jotka häntä herjaavat. Vieläpä kohdatessaan sellaisiakin, jotka pimeyden voimien välikappaleina pitävät yllä vääryyttä, häil Kristuksen avulla säilyttää tyyneytensä ja itsehillintänsä.AT 595.1

Jumalallinen sääli kuvastui Jumalan Pojan kasvoilta Hänen antaessaan katseensa viipyä temppelissä ja senjälkeen kuulijoissaan. Hän huudahti syvän sydämen tuskan ja katkerien kyynelten tukahduttamalla äänellä: “Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” Tämä on eron tuskaa. Tässä Kristuksen valituksessa Jumala paljastaa oman sydämensä. Se on Jumalan pitkämielisen rakkauden salaperäinen hyvästijättö.AT 595.2

Fariseukset ja saddukeukset olivat kummatkin vaiti. Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja valmistautui lähtemään temppelistä, ei voitettuna ja pakotettuna lähtemään vastustajainsa luota, vaan työnsä suorittaneena. Hän vetäytyi voittajana taistelusta.AT 595.3

Moni kätki sydämeensä ne totuuden helmet, joita tuona muistettavana päivänä lähti Vapahtajan huulilta. Niistä versoi uusia ajatuksia, heräsi uusia toiveita ja alkoi uusi historia. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemisen jälkeen nämä henkilöt astuivat esiin ja täyttivät jumalallisen tehtävänsä sellaisella viisaudella ja innolla, joka vastasi tuon työn suuruutta. Heidän julistamansa sanoma vetosi ihmissydämiin hälventäen tuon vanhan taikauskon, joka niin kauan oli estänyt tuhansien ihmisten kehitystä. Heidän todistuksensa rinnalla ihmisopit ja -viisaudet olivat turhien tarujen kaltaisia. Valtavat seuraukset oli Kristuksen sanoilla tuohon ihmettelevään, pelon valtaamaan joukkoon nähden Jerusalemin temppelissä.AT 595.4

Mutta Israel kansana oli eronnut Jumalasta. Öljypuun luonnolliset oksat olivat katkenneet. Katsahtaessaan viimeisen kerran temppeliin sisälle Jeesus sanoi surullisen painokkaasti: “Katso, teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi. Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: ‘Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen’.”AT 596.1

Tähän asti Hän oli kutsunut temppeliä Isänsä huoneeksi, mutta nyt, kun Jumalan Poika lähtisi ulos noiden seinien sisäpuolelta, Jumalan läsnäolo poistuisi ikuisiksi ajoiksi Hänen kunniakseen rakennetusta temppelistä. Tästä lähtien sen muotomenot olisivat merkityksettömiä ja sen palvelukset jumalanpilkkaa.AT 596.2