Luku 68—Totuuden etsijöitä

“Me haluamme nähdä Jeesuksen.” AT 597.1

“Ja oli muutamia kreikkalaisia niiden joukosta, jotka tulivat ylös juhlaan rukoilemaan. Nämä menivät Filippuksen luo, joka oli Galilean Betsaidasta ja pyysivät häntä sanoen: ‘Herra, me haluamme nähdä Jeesuksen.’ Filippus meni ja sanoi sen Andreaalle; Andreas ja Filippus menivät ja sanoivat Jeesukselle.”AT 597.2

Tähän aikaan Kristuksen työ näytti kärsineen musertavan tappion. Hän oli voittajana selvinnyt väittelystä pappien ja fariseusten kanssa, mutta oli selvää, etteivät he koskaan ottaisi Häntä vastaan Messiaana. Heidän tiensä olivat lopullisesti eronneet. Opetuslasten mielestä asema näytti toivottomalta. Mutta Kristus lähestyi työnsä päätöstä. Se suuri tapahtuma, joka ei koskenut vain Juudan kansaa vaan koko maailmaa, oli juuri tulossa. Kun Jeesus kuuli tuon innokkaan toivomuksen “Me haluamme nähdä Jeesuksen”, johon toivomukseen sisältyi koko maailman nälkäinen huuto, Hänen kasvonsa kirkastuivat, ja Hän sanoi: “Hetki on tullut, että Ihmisen Poika kirkastetaan.” Noiden kreikkalaisten pyynnöstä Hän näki vakuutuksen siitä, että Hänen suuri uhrinsa tuottaisi tuloksia.AT 597.3

Nämä miehet tulivat lännestäpäin löytääkseen Vapahtajan Hänen elämänsä lopulla, kuten tietäjät olivat tulleet idästäpäin Hänen syntyessään. Kristuksen syntymän aikoina juutalaiset olivat niin kunnianhimoisten suunnitelmiensa vallassa, etteivät tienneet mitään Hänen tulostaan. Mutta pakanamaalta tuli viisaita miehiä Hänen sei- mensä luo lahjoineen kunnioittamaan maailman Vapahtajaa. Samoin nämä kreikkalaisetkin, jotka edustivat maailman eri kansoja, kansanheimoja ja kieliä, tulivat katsomaan Jeesusta. Niin Kristuksen risti oli vetävä puoleensa ihmisiä kaikista maista ja kaikkina aikoina. “Monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa.” Matt. 8: 11.AT 597.4

Kreikkalaiset olivat kuulleet Jeesuksen riemukulusta Jerusalemiin. Jotkut luulivat ja olivat sitä tietoa levittäneetkin, että Jeesus oli ajanut papit ja hallitusmiehet ulos temppelistä sekä ottaisi haltuunsa Daavidin valtaistuimen ja hallitsisi Israelin kuninkaana. Kreikkalaiset halusivat tietää totuuden Hänen tehtävästään. He sanoivat: “Me haluamme nähdä Jeesuksen.” Heidän toivomuksensa täyttyikin. Kun tämä pyyntö esitettiin Jeesukselle, Hän oli siinä temppelin osassa, jonne vain juutalaisilla oli pääsy, mutta Hän meni kreikkalaisten luo esikartanoon ja keskusteli henkilökohtaisesti heidän kanssaan.AT 598.1

Hetki oli tullut, jolloin Kristus kirkastettaisiin. Hän seisoi jo ristin varjossa, ja kreikkalaisten pyyntö osoitti Hänelle, että Hänen antamansa uhri toisi paljon poikia ja tyttäriä Jumalalle. Hän tiesi kreikkalaisten pian näkevän Hänet sellaisessa asemassa, josta he eivät voineet uneksiakaan. He näkisivät Hänet Barabbaksen rinnalla, tuon rosvon ja murhamiehen, jota vaadittaisiin vapautettavaksi ennen Jumalan Poikaa. He saisivat kuulla kansan pappien ja hallitusmiesten yllyttämänä tekevän valintansa. Ja kysymykseen: “Mitä minun sitten on tehtävä Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?” annettaisiin vastaus: “Ristiinnaulittakoon!” Matt. 27: 22. Jeesus tiesi, että antamalla tämän sovitusuhrin ihmisten syntien tähden Hän saattaisi valtakuntansa työn päätökseen ja saisi sen leviämään ympäri koko maailman. Hän palauttaisi kaiken ennalleen, ja Hänen Henkensä saisi vallan. Hän loi hetkiseksi katseensa tulevaisuuteen ja kuuli ääniä, jotka julistivat kautta maailman: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.” Joh. 1: 29. Näissä muukalaisissa Hän näki lupauksen suuresta sadosta, kun juutalaisia ja pakanoita erottava muuri murtuisi ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet saisivat kuulla pelastussanoman. Tämän kaiken odotus, Hänen toiveittensa täyttyminen ilmenee sanoissa: “Hetki on tullut, että Ihmisen Poika kirkastetaan.”AT 598.2

Mutta tapa, jolla tämä kirkastus tapahtuisi, ei voinut häipyä Kristuksen mielestä. Hänen läheistä kuolemaansa seuraisi pakanain kokoaminen. Vain Hänen kuolemansa voisi pelastaa maailman. Vehnänjyvän tavoin Ihmisen Poika viskattaisiin maahan, kuolisi ja haudattaisiin ihmisten näkyvistä, mutta Hän heräisi jälleen eloon.AT 599.1

Jeesus kuvaili tulevaisuuttaan esittäen sen luonnosta otetuin vertauskuvin, jotta opetuslapset ymmärtäisivät. Vasta kuolemallaan Hän sinetöisi varsinaisen tehtävänsä. Hän sanoi: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin, mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää.” Kun nisun jyvä putoaa maahan ja kuolee, se nousee oraalle ja tuottaa hedelmää. Samoin Kristuksen kuolemakin tuottaisi hedelmää Jumalan valtakuntaan. Kasvikunnassa vallitsevan lain mukaan Hänen kuolemansa seurauksena olisi elämä.AT 599.2

Niillä, jotka viljelevät maata, on tämä kuvaus aina silmiensä edessä. Vuodesta toiseen ihminen säilyttää viljavarastonsa viskaamalla sen parhaan osan maahan. Jonkin aikaa sen on oltava kätkettynä maan alle Jumalan huolenpidon alaisena. Ensin ilmestyy lehti, sitten korsi ja viimein tähkä korteen. Mutta tämä kehitys ei voi tapahtua, ellei ensin jyviä peitetä näkyvistä, kätketä ja näennäisesti menetetä.AT 599.3

Maahan kätketty jyvä tuottaa hedelmää, ja tämä vuorostaan kylvetään maahan. Näin sato moninkertaistuu. Samoin Kristuksen kuolema Golgatan ristillä tuottaa hedelmää iankaikkiseen elämään. Tämän uhrin ajatteleminen on oleva niiden ilona, jotka sen hedelmänä saavat elää kautta iankaikkisuuksien.AT 599.4

Nisun jyvä, joka säilyttää oman elämänsä, ei tuota mitään hedelmää. Se jää yksin. Kristus olisi voinut, jos Hän olisi halunnut, säästää itsensä kuolemalta. Mutta jos Hän olisi niin tehnyt, hän olisi jäänyt yksin. Hän ei voisi tuoda poikia ja tyttäriä Jumalalle. Vain uhraamalla henkensä Hän saattoi antaa ihmiskunnalle elämän. Vain vaipumalla kuolleena maan poveen Hänestä saattoi tulla tuon valtavan sadon siemen, tuon suuren joukon, joka kaikista kansoista, kansanheimoista, sukukunnista ja kielistä on lunastettu Jumalalle.AT 599.5

Tähän totuuteen Kristus liittää opetuksen itsensäuhraamisesta, joka jokaisen pitäisi oppia: “Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” Kaikkien, jotka haluavat tuottaa hedelmää Kristuksen työtovereina, on ensin pudottava maahan ja kuoltava.AT 599.6

Heidän on annettava elämänsä maailman hädän vakoon. Itserakkauden ja oman edun tavoittelun on kuoltava. Ja itsensäuhraamisen laki on itsesäilytyksen laki. Maamies säilyttää viljansa viskaamalla sen pois. Niin on ihmiselämänkin laita. Antaminen merkitsee elämää. Elämä, joka tahdotaan säilyttää, on vapaaehtoisesti annettava |[Jumalan ja ihmisten palvelukseen. Ne, jotka Kristuksen tähden uhraavat elämänsä tässä maailmassa, säilyttävät sen iankaikkiseen elämään.AT 600.1

Itsekkäästi käytetty elämä on kuin jyvä, joka syödään. Se katoaa, || mutta ei lisäänny. Ihminen saattaa koota itselleen kaiken, mitä voi; hän saattaa elää, ajatella ja toimia vain itseään varten, mutta hänen elämänsä kuluu, eikä hänellä ole mitään. Itsensäpalvelemisen laki on itsensätuhoamisen laki.AT 600.2

“Jos joku minua palvelee”, sanoi Jeesus, “seuratkoon hän minua; ja missä minä olen, siellä on myös minun palvelijani oleva. Ja jos joku minua palvelee, niin Isä on kunnioittava häntä.” Kaikki, jotka yhdessä Jeesuksen kanssa ovat kantaneet ristiä, tulevat Hänen kanssaan osallisiksi Hänen kirkkaudestaan. Kristuksen ilo Hänen nöyryytyksensä ja tuskansa keskellä oli se, että Hänen opetuslapsensa kirkastettaisiin Hänen kanssaan. He ovat Hänen uhrinsa hedelmä. Hänen oman luonteensa ja henkensä ilmeneminen heissä on Hänen palkkansa ja tulee olemaan Hänen ilonsa kautta iankaikkisuuksien. Tästä ilosta he osallistuvat Hänen kanssaan, kun heidän työnsä ja uhrinsa hedelmät näkyvät toisten sydämessä ja elämässä. He ovat Kristuksen työtovereita, ja Isä kunnioittaa heitä, kuten Hän kunnioittaa omaa Poikaansa.AT 600.3

Kreikkalaisten lähettämä sanoma, joka edeltäpäin kuvasi pakanain kokoamista, toi Jeesuksen mieleen Hänen koko tehtävänsä. Koko lunastustyö kulki Hänen silmiensä editse siitä alkaen, jolloin lunastussuunnitelma taivaassa laadittiin Hänen lähelläolevaan kuolemaansa saakka. Salaperäinen pilvi näytti verhoavan Jumalan Pojan. Lähelläolevat tunsivat sen synkkyyden. Hän istui ajatuksiinsa vaipuneena. Viimein Hänen murheellinen äänensä katkaisi hiljaisuuden: “Nyt minun sieluni on järkytetty; ja mitä pitäisi minun sanoman? Isä, pelasta minut tästä hetkestä.” Ajatuksissaan Hän jo joi tuon katkeran maljan. Hänen ihmisluontonsa kauhistui tuota tuskan hetkeä, jolloin näyttäisi siltä, kuin Jumalakin olisi Hänet hylännyt ja kaikki pitäisivät Häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana. Hän kavahti ajatusta joutua julkisen huomion kohteeksi, tulla kohdelluksi pahimpana rikollisena ja kuolla häpeällinen ja kunniaton kuolema. Aavistus tulevasta taistelusta pimeyden voimien kanssa, tunne ihmiskunnan rikkomuksen hirvittävästä taakasta ja Isän viha syntiä kohtaan saivat Jeesuksen sielun nääntymään ja tekivät Hänen kasvonsa kuolonkalpeiksi.AT 600.4

Sitten Hän nöyrästi alistui Isänsä tahtoon. Hän sanoi: “Sitä varten minä olen tähän hetkeen tullut. Isä, kirkasta nimesi!” Vain Kristuksen kuoleman avulla voitiin Saatanan valta kukistaa. Vain siten voitiin ihminen lunastaa ja Jumala kirkastaa. Jeesus alistui kärsimään, Hän hyväksyi uhrin. Taivaan Majesteetti suostui kärsimään syntienkantajana. “Isä, kirkasta nimesi!” Hän sanoi. Kun Jeesus oli I lausunut nämä sanat, tuli Hänen yläpuolellaan olevasta pilvestä vastaus: “Minä olen sen kirkastanut, ja olen sen vielä kirkastava.” Kristuksen koko elämä seimestä siihen hetkeen saakka, jolloin nämä sa- i nat lausuttiin, oli kirkastanut Jumalaa, ja tulevissa koetuksissa Hänen jumalailis-inhimilliset kärsimyksensä vielä kirkastaisivat Hänen Isänsä nimeä.AT 601.1

Samalla kun ääni kuului, leimahti pilvestä valo, joka ympäröi | Kristuksen ikäänkuin Kaikkivaltiaan aseet olisivat laskeutuneet Häntä tulisena muurina suojelemaan. Kansa katseli tätä näkyä kauhun ja hämmästyksen vallassa. Kukaan ei uskaltanut puhua. Ääneti ja henkeään pidättäen seisoivat kaikki, katse kiinnitettynä Kristukseen. Kun Isän todistus oli kuultu, kohosi pilvi ja hajosi taivaalle. Näkyvä yhteys Isän ja Pojan välillä oli joksikin aikaa katkennut, j “Niin kansa, joka seisoi ja kuuli sen, sanoi ukkosen jylisseen. Toi-; set sanoivat: ‘Häntä puhutteli enkeli’.” Mutta tuon pyynnön esittäneet kreikkalaiset näkivät pilven, kuulivat äänen, käsittivät sen tarkoituksen ja todella tunsivat Kristuksen, sillä heille Hänet paljastettiin Jumalan lähettämäksi.AT 601.2

Jumalan ääni oli kuulunut, kun Jeesus kastettiin toimintansa alkaessa, ja toisen kerran kirkastusvuorella. Nyt Hänen toimintansa lopulla se kuultiin kolmannen kerran suuremman joukon läsnäollessa ja erikoisissa olosuhteissa. Jeesus oli juuri lausunut mitä vakavim- man totuuden juutalaisten tilasta. Hän oli esittänyt viimeisen vetoomuksensa ja julistanut heidän tuomionsa. Nyt Jumala jälleen sinetöi Poikansa tehtävän. Hän tunnusti Hänet, jonka Israel oli hylännyt. “Ei tämä ääni tullut minun tähteni”, sanoi Jeesus, “vaan teidän tähtenne”. Se oli vakuuttavin todistus siitä, että Jeesus oli Messias, Isän antama merkki siitä, että Jeesus oli puhunut totta ja oli Jumalan Poika.AT 601.3

“Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse”, jatkoi Jeesus, “nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos. Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni.” Mutta sen Hän sanoi antaen tietää, minkäkaltaisella kuolemalla Hän oli kuoleva. Tämä on maailman käännekohta. Jos minusta tulee ihmisten syntien sovitus, niin maailma kirkastuu. Saatanan valta ihmissieluihin murtuu. Jumalan turmeltu kuva palautetaan jälleen ihmiskuntaan, ja uskovien pyhien perhe on vihdoin perivä taivaallisen kodin. Tämä on Kristuksen kuoleman tulos. Vapahtaja vaipuu mietteissään katselemaan sielunsa silmien edessä olevaa voitollista näkyä. Hän näkee ristinkin, tuon julman, häpeällisen ristin kaikkine kauhuineen kunnian kirkastamana.AT 602.1

Mutta ihmisen lunastaminen ei ole ristin ainoa aikaansaannos. Jumalan rakkaus ilmaistaan koko maailmankaikkeudelle. Tämän maailman ruhtinas heitetään ulos. Saatanan Jumalaa vastaan esittämät syytökset tehdään tyhjiksi. Hänen taivasta vastaan viskaamansa syyte kumotaan ainiaaksi. Enkelit kuten ihmisetkin vedetään Lunastajan luo. “Kun minut ylennetään maasta”, Hän sanoi, “niin minä vedän kaikki tyköni”.AT 602.2

Paljon ihmisiä oli Kristuksen ympärillä, kun Hän lausui nämä sanat, ja eräs sanoi: “Me olemme laista kuulleet, että Kristus pysyy iankaikkisesti; kuinka sinä sitten sanot, että Ihmisen Poika pitää ylennettämän? Kuka on se Ihmisen Poika?” Niin Jeesus sanoi heille: “Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee. Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte.”AT 602.3

“Ja vaikka Hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet Häneen.” He olivat kerran kysyneet Vapahtajalta: “Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua?” Joh. 6: 30. Lukemattomia merkkejä oli annettu, mutta he olivat sulkeneet silmänsä ja paaduttaneet sydämensä. Nyt, kun Isä itse oli puhunut eivätkä he voineet enää pyytää merkkiä, he yhä kieltäytyivät uskomasta.AT 602.4

“Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat Häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoo- I gasta erotetuiksi.” He pitivät ihmisten kiitosta suurempiarvoisena H kuin Jumalan hyväksymistä. Pelastaakseen itsensä häpeältä ja moitI teelta he kielsivät Kristuksen ja hylkäsivät iankaikkisen elämän. Ja j miten monet ovatkaan vuosisatojen kuluessa tehneet samoin! Heihin l; kaikkiin soveltuvat Vapahtajan varoittavat sanat: “Joka henkeänsä I rakastaa, on sen menettävä.” “Joka katsoo minut ylen”, sanoi Jeesus, | “eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, I jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päi- I vänä”. Joh. 12: 48.AT 602.5

Voi niitä, jotka eivät tunteneet etsikkoaikaansa! Hitain askelin I ja murheellisena Jeesus jätti temppelialueen ainiaaksi.AT 603.1