“Pyhittääkseen omalla verellänsä kansan” Kristus “kärsi portin ulkopuolella”. Hepr. 13: 12. Aadam ja Eeva karkoitettiin Eedenistä, koska he rikkoivat Jumalan lain. Kristuksen oli meidän sijaisenamme kärsittävä Jerusalemin muurien ulkopuolella. Hän kuoli portin ulkopuolella, missä rikolliset ja murhaajat teloitettiin. Merkitykselliset ovat sanat: “Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun Hän tuli kiroukseksi meidän edestämme.” Gal. 3: 13.AT 715.3

Suuri kansanjoukko seurasi Jeesusta oikeussalista Golgatalle. Tieto Hänen tuomitsemisestaan oli levinnyt ympäri Jerusalemin, ja kaikenlaisia ja kaiken säätyisiä ihmisiä virtasi ristiinnaulitsemispaikalle. Pappeja ja hallitusmiehiä sitoi lupaus olla ahdistamatta Kristuksen seuraajia, jos Hänet annettaisiin heidän käsiinsä, ja niin opetuslapsia ja uskovia kaupungista ja sen ympäristöstä liittyi Vapahtajaa seuraavaan joukkoon.AT 715.4

Kun Jeesus kulki ohi Pilatuksen pihan portin, laskettiin Barabbaalle valmistettu risti Hänen haavoitetuille ja vertavuotaville olkapäilleen. Barabbaan kahden toverin piti kärsiä kuolemanrangaistus samalla kuin Jeesuksen, ja heille myös sälytettiin ristit. Vapahtajan taakka oli Hänelle liian raskas Hänen heikossa ja kärsivässä tilassaan. Opetuslasten kanssa nauttimansa pääsiäisaterian jälkeen Hän ei ollut maistanut ruokaa eikä juomaa. Hän oli kärsinyt Getsemanen puutarhassa taistellessaan Saatanan voimien kanssa. Hän oli kestänyt pettämisensä tuottamat tuskat ja nähnyt opetuslastensa jättävän Hänet ja pakenevan. Hänet oli ensin viety Hannaan luo, sitten Kaifaan ja Pilatuksen luo. Pilatuksen luota Hänet oli lähetetty Herodeksen luo, ja sieltä jälleen Pilatuksen tykö. Pahoinpitely toisensa jälkeen, pilkkaa pilkan päälle, kaksi ruoskimista — tämä koko yön kestänyt näytelmä oli kohta kohdalta ollut sellaista, joka äärimmilleen koettelee ihmisen sielua. Kristus ei ollut epäonnistunut. Hän ei ollut puhunut ainoatakaan sanaa, joka ei ollut tarkoitettu Jumalan kunniaksi. Koko tuon häpeällisen oikeudenkäynti-ilveilyn ajan Hän oli käyttäytynyt päättävästi ja arvokkaasti. Mutta kun toisen ruoskimisen jälkeen risti laskettiin Hänen päälleen, ei ihmisluonto voinut enää kestää. Hän vaipui tajuttomana taakkansa alle.AT 715.5

Kristusta seuraava joukko näki Hänen heikot ja horjuvat askeleensa, mutta he eivät osoittaneet Häntä kohtaan sääliä. He herjasivat ja pilkkasivat Häntä, koska Hän ei voinut kantaa raskasta ristiään. Taakka laskettiin uudelleen Hänen päälleen, ja jälleen Hän vaipui pyörtyneenä maahan. Hänen vainoojansa näkivät nyt, että Hänen oli mahdotonta kantaa taakkaansa pitemmälle. He olivat pulassa, mistä löytäisivät jonkun kantamaan tätä nöyryyttävää taakkaa. Juutalaiset eivät voineet tehdä sitä, koska saastuminen estäisi heitä viettämästä pääsiäistä. Ei edes kukaan Häntä seuraavasta kansanjoukosta tahtonut nöyrtyä kantamaan ristiä.AT 716.1

Tällöin muuan muukalainen, Siimon Kyreneläinen, joka on tulossa maalta, kohtaa tuon joukon. Hän kuulee kansan pilkkapuheet ja herjaukset, ja hän kuulee halveksivasti toistettavan sanoja: Tehkää tietä juutalaisten kuninkaalle. Hän pysähtyy hämmästyneenä katse- maan tätä näkyä, ja kun hän ilmaisee säälinsä, he tarttuvat häneen ja asettavat ristin hänen olkapäilleen.AT 716.2

Siimon oli kuullut Jeesuksesta. Hänen poikansa uskoivat Vapahtajaan, mutta hän itse ei ollut opetuslapsi. Ristin kantaminen Golgatalle koitui Siimonille siunaukseksi, ja hän oli koko elämänsä kiitollinen tästä johdatuksesta. Se johti hänet vapaaehtoisesti ottamaan kannettavakseen Kristuksen ristin ja aina iloisena kestämään sen painon.AT 716.3

Useita naisia on siinä joukossa, joka seuraa viatonta uhria Hänen julmaa kuolemaansa kohden. Heidän huomionsa on kiintynyt Jeesukseen. Jotkut heistä ovat nähneet Hänet ennenkin. Muutamat ovat'tuoneet Hänen luokseen sairaita ja kärsiviä. Toiset ovat itse parantuneet. Kerrotaan tapauksista, joita on sattunut. He ihmettelevät kansanjoukon vihaa Häntä kohtaan, jonka puolesta heidän oma sydämensä on heltynyt ja murtumaisillaan. Ja välittämättä raivostuneen joukon menettelystä ja pappien ja hallitusmiesten vihaisista sanoista nämä naiset tuovat julki myötätuntonsa. Kun Jeesus vaipuu pyörtyneenä ristinsä alle, he puhkeavat äänekkäisiin valituksiin.AT 717.1

Tämä oli ainoa seikka, mikä kiinnitti Kristuksen huomiota. Vaikka Hän oli kauheissa kärsimyksissä kantaessaan maailman syntejä, ei Hän ollut välittämättä surun ilmauksista. Hän katsoi näitä naisia hellästi ja säälien. He eivät uskoneet Häneen. Hän tiesi, etteivät he valittaneet siksi, että Hän oli Jumalan lähettämä, vaan inhimillisten säälintunteiden liikuttamina. Hän ei halveksinut heidän myötätuntoaan, mutta se herätti Hänen sydämessään suurempaa sääliä heitä kohtaan. “Jerusalemin tyttäret”, Hän sanoi, “älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne.” Edessään olevasta näystä Jeesus katsoi kauemmas, Jerusalemin hävityksen aikoihin. Siinä kauheassa onnettomuudessa tuhoutuisi lapsineen moni, joka nyt itki Hänen tähtensä.AT 717.2

Jerusalemin hävityksestä Jeesuksen ajatukset siirtyivät suurempaan tuomioon. Hän näki tuon katumattoman kaupungin hävityksen vertauskuvana maailmaa kohtaavasta lopullisesta tuhosta. Hän sanoi: “Silloin ruvetaan sanomaan vuorille: ‘Langetkaa meidän päällemme’, ja kukkuloille: ‘Peittäkää meidät’. Sillä jos tämä tehdään tuoreelle puulle, mitä sitten kuivalle tapahtuu?” Tuoreella puulla Jeesus tarkoitti itseään, viatonta Lunastajaa. Jumala salli syntiä kohtaan tuntemansa vihan kohdata rakasta Poikaansa. Jeesus tuli ristiinnaulittavaksi ihmisten syntien tähden. Mitä kärsimyksiä joutuukaan silloin kestämään syntinen, joka pysyy synneissään? Kaikki katumattomat ja uskomattomat saavat kokea sellaista surua ja tuskaa, jota kieli ei voi kertoa.AT 717.3

Siitä joukosta, joka seurasi Vapahtajaa Golgatalle, moni oli saattanut Häntä iloisin hoosianna-huudoin ja palmunlehviä heiluttaen, kun Hän voitokkaasti ratsasti Jerusalemiin. Mutta useat niistä, jotka silloin huusivat Hänen ylistystään, koska niin tekivät muutkin, yhtyivät nyt huutoon: “Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!” Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, olivat opetuslasten toiveet nousseet korkeiminilleen. Heolivat tunkeutuneet lähelle Mestariaan, tuntien, että oli suuri kunina olla tekemisissä Hänen kanssaan. Nyt Hänen ollessaan alennettuna he seurasivat Häntä etäällä. He olivat surun murtamia ja pettynei den toiveiden masentamia. Miten tarkoin täyttyivätkään Jeesuksen sanat: “Tämä yönä te kaikki loukkaannutte minuun, sillä kirjoitetta on: ‘Minä lyön paimenta, ja lauman lampaat hajoitetaan.’” Matt. 26: 31.AT 717.4

Kun oli saavuttu teloituspaikalle, vangit sidottiin kidutusvälinei hinsä. Nuo kaksi rosvoa vääntelehtivät niiden käsissä, jotka asettivät heidät ristille, mutta Jeesus ei vastustellut. Jeesuksen äiti oli seurannut Poikaansa Golgatalle rakastetun opetuslapsen Johanneksen tukemana. Äiti oli nähnyt Hänen nääntyvän ristin taakan alle ja halunnut laskea auttavan kätensä Hänen haavoitetun päänsä päälle javilvoittaa tuota otsaa, joka kerran oli levännyt hänen rinnallaan. Mutta hänelle ei sallittu tätä murheellista etuoikeutta. Kuten opetuslapset hänkin yhä toivoi, että Jeesus ilmaisisi voimansa ja vapauttaisi itsensä vihollistensa käsistä. Mutta taas hänen mielensä masentui, kun hän muisti sanat, joilla Jeesus oli ennustanut juuri tämän tapauksen. Kun rosvot oli sidottu risteihinsä, hän seurasi tuskaisen jännittyneenä, mitä sitten tapahtuisi. Antaisiko Hän, joka oli herättänyt kuol leet henkiin, itsensä ristiinnaulittavaksi? Antaisiko Jumalan Poika näin julmasti surmata itsensä? Täytyikö hänen luopua toivosta, että Jeesus oli Messias? Täytyikö äidin katsella Hänen häpeätään ja suruaan saamatta edes etuoikeutta auttaa Häntä Hänen ahdingossaan? Hän näki Hänen kätensä levitettävän ristille, sitten tuotiin vasara ja naulat, ja kun piikit lyötiin tuon hellän lihan läpi, kantoivat murtuneet opetuslapset pois tuosta kauheasta kohtauksesta Jeesuksen äidin tajuttoman ruumiin.AT 718.1

Vapahtaja ei päästänyt valituksen ääntäkään. Hänen kasvonsa pysyivät tyyninä ja rauhallisina, mutta suuria hikipisaroita kohosi Hänen otsalleen. Ei ainoakaan säälivä käsi pyyhkinyt kuolemankastetta Hänen kasvoiltaan eivätkä mitkään myötätuntoa tai vankkumatonta uskollisuutta ilmaisevat sanat tukeneet Hänen ihmissydäntään. Sotilaiden tehdessä hirveätä työtään Jeesus rukoili vihollistensa puolesta: “Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” Hänen ajatuksensa siirtyivät Hänen omista kärsimyksistään Hänen vainoojiensa syntiin ja siihen kauheaan kostoon, mikä heitä kohtaisi. Hän ei toivottanut kirousta sotilaille, jotka kohtelivat Häntä näin raa'asti. Ei Hän myöskään huutanut kostoa papeille tai hall it usmiehille, jotka nauttivat tarkoituksensa täyttymisestä. Kristus sääli heitä heidän tietämättömyydessään ja syyllisyydessään. Hiin lähetti vain anteeksipyynnön heidän puolestaan — “sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”.AT 718.2

Jos he olisivat tienneet kiduttavansa Häntä, joka oli tullut pelastamaan syntiinlangenneen ihmiskunnan ikuisesta perikadosta, he olisivat joutuneet katumuksen ja kauhun valtaan. Mutta heidän tietämättömyytensä ei poistanut heidän syyllisyyttään, sillä heillä oli ollut etuoikeus tuntea ja vastaanottaa Kristus Vapahtajanaan. Jotkut heistä tulisivat vielä näkemään syntinsä, katumaan ja kääntymään. Toisten katumattomuus tekisi mahdottomaksi Kristuksen rukouksen täyttymisen heidän kohdallaan. Kuitenkin Jumalan tarkoitus täyttyi kaikesta huolimatta. Jeesus ansaitsi itselleen oikeuden tulla ihmisten puolustajaksi Isän edessä.AT 719.1

Kristuksen rukous vihollistensa puolesta käsitti koko maailman. Se sulki piiriinsä jokaisen syntisen, joka oli elänyt tai tulisi elämään maailman alusta ajan loppuun asti. Kaikki ovat syyllisiä Jumalan Pojan ristiinnaulitsemiseen. Kaikille tarjotaan vapaasti anteeksianto. “Kuka ikänä haluaa” voi saada rauhan Jumalan kanssa ja periä iankaikkisen elämän.AT 719.2

Niin pian kuin Jeesus oli naulittu ristiin, voimakkaat miehet kohottivat sen pystyyn ja suurella voimalla työnsivät sen sille valmistettuun paikkaan. Tämä aiheutti mitä kauheinta tuskaa Jumalan Pojalle. Sitten Pilatus kirjoitti päällekirjoituksen hebreaksi, kreikaksi ja latinaksi ja kiinnitti sen ristiin Jeesuksen pään yläpuolelle. Siinä oli “Jeesus nasarealainen, juutalaisten kuningas”. Tämä kirjoitus harmitti juutalaisia. Pilatuksen pihassa he olivat huutaneet: “Ristiinnaulitse Hänet!” “Meillä ei ole kuningasta vaan keisari.” Joh. 19: 15. He olivat lausuneet, että jokainen, joka tunnusti jonkun muun kuninkaan, oli petturi. Pilatus kirjoitti heidän ilmaisemansa ajatuksen. Mitään rikosta siinä ei mainittu, vain että Jeesus oli juutalaisten kuningas. Tämä kirjoitus oli todellinen tunnustus juutalaisten alamaisuudesta Rooman vallalle. Se julisti, että kuka vain väittäisi olevansa Israelin kuningas, saisi kuolemantuomion. Papit olivat pettäneet itsensä. Kun he suunnittelivat Jeesuksen kuolemaa, Kaifas oli selittänyt olevan hyödyksi, että yksi mies kuolee kansan pelastumisen tähden. Nyt heidän tekopyhyytensä paljastui. Tuhotakseen Kristuksen he olivat olleet valmiit uhraamaan kansallisen olemassaolonsakin.AT 719.3

Papit näkivät, mitä he olivat tehneet, ja pyysivät Pilatusta muuttamaan kirjoituksen. He sanoivat: “Älä kirjoita: ‘Juutalaisten kuningas’, vaan että Hän on sanonut: ‘Minä olen juutalaisten kuningas’.” Mutta Pilatus oli harmistunut aikaisemman heikkoutensa vuoksi ja halveksi koko sydämestään kateellisia ja viekkaita pappeja ja hallitusmiehiä. Hän vastasi kylmästi. “Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin.”AT 720.1

Korkeampi voima kuin Pilatus tai juutalaiset oli johtanut panemaan tuon kirjoituksen Jeesuksen pään päälle. Jumala oli johdattanut niin, että se saisi ihmiset ajattelemaan ja tutkimaan kirjoituksia. Paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Tuhansia ihmisiä kaikista maista oli silloin Jerusalemissa, ja heidän tietoonsa tulisi kirjoitus, jossa Jeesus nasaretilainen julistettaisiin Messiaaksi. Se oli totinen totuus, jonka Jumalan ohjaama käsi oli kirjoittanut.AT 720.2

Kristuksen kärsimykset ristillä olivat profetian täyttymystä. Vuosisatoja ennen ristiinnaulitsemista Vapahtaja oli ennustanut, millaista kohtelua Hän saisi osakseen. “Sillä koirat minua piirittävät, pahain parvi saartaa minut, minun käteni ja jalkani, niinkuin jalopeurat. Minä voin lukea kaikki luuni; he katselevat minua ilkkuen; he jakavat keskenänsä minun vaatteeni ja heittävät minun puvustani arpaa.” Ps. 22: 17 — 19. Hänen vaatteitaan koskeva ennustus täyttyi ristiinnaulitun ystävien tai vihollisten sekaantumatta asiaan. Hänen vaatteensa annettiin sotilaille, jotka olivat naulinneet Hänet ristiin. Kristus kuuli miesten kiistelevän jakaessaan Hänen vaatteitaan. Hänen ihokkaansa oli kokonaan kudottu ilman saumoja, ja he sanoivat: “Älkäämme leikatko sitä rikki, vaan heittäkäämme siitä arpaa, kenen se on oleva.”AT 720.3

Eräässä toisessa ennustuksessa Vapahtaja lausui: “Häväistys on särkenyt minun sydämeni, minä olen käynyt heikoksi; minä odotin sääliä, mutta en saanut, ja lohduttajia, mutta en löytänyt. Koiruohoa he antoivat minun syödäkseni ja juottivat minulle janooni hapanviiniä.” Ps. 69: 21, 22. Niille, jotka kärsivät ristinkuoleman, oli luvallista antaa huumausainetta tuskien lievittämiseksi. Tätä tarjottiin Jeesuksellekin, mutta kun Hän oli maistanut sitä, Hän kieltäytyi siitä. Hän ei halunnut nauttia mitään, mikä sumentaisi Hänen ymmärryksensä. Hänen uskonsa täytyi pysyä lujasti kiinni Jumalassa. Se oli Hänen ainoa voimansa. Hänen aistiensa sumentaminen olisi hyödyttänyt Saatanaa.AT 720.4

Jeesuksen rikolliset purkivat raivoaan Häneen Hänen riippuessaan ristillä. Pappeja, hallitusmiehiä ja kirjanoppineita yhtyi kansanjoukon kanssa pilkkaamaan kuolevaa Vapahtajaa. Kristuksen kasteessa ja kirkastuksessa oli kuultu Jumalan äänen julistavan Hänet Pojakseen. Myös juuri ennen Kristuksen pettämistä Isä oli puhunut todistaen Jeesuksen jumaluuden. Mutta nyt ääni taivaasta oli vaiti. Ei kuultu mitään todistusta Kristuksen hyväksi. Yksin Hän kärsi jumalattomien miesten pilkan ja herjauksen.AT 721.1

“Jos sinä olet Jumalan Poika”, he sanoivat, “niin astu alas ristiltä”. “Auttakoon itseänsä, jos Hän on Jumalan Kristus, se valittu.” Kiusauksen korvessa Saatana oli lausunut: “Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.” “Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas temppelin harjalta.” Matt. 4: 3, 6. Saatana enkeleineen oli ihmismuodossa ristin juurella. Perivihollinen joukkoineen oli yhteistyössä pappien ja hallitusmiesten kanssa. Kansan opettajat olivat kiihottaneet tietämättömän joukon vaatimaan tuomiota Hänelle, jota monet heistä eivät olleet koskaan nähneet, ennenkuin heidät oli pakotettu todistamaan Häntä vastaan. Papit, hallitusmiehet, fariseukset ja paatunut roskajoukko olivat liittyneet yhteen saatanallisessa raivossaan. Uskonnolliset johtajat liittyivät Saatanaan ja hänen enkeleihinsä. He toimivat heidän käskystään.AT 721.2

Kärsivä ja kuoleva Jeesus kuuli joka sanan, kun papit lausuivat: “Muita Hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Onhan Hän Israelin kuningas: astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme Häneen.” Kristus olisi kyllä voinut astua alas ristiltä. Mutta koska Hän ei tahtonut pelastaa itseään, on syntisellä toivoa Jumalan anteeksiannosta ja suosiosta.AT 721.3

Pilkatessaan Vapahtajaa nuo miehet, jotka väittivät olevansa ennustusten selittäjiä, toistivat juuri ne sanat, jotka Raamattu oli ennustanut heidän lausuvan tässä tilaisuudessa. He eivät kuitenkaan sokeudessaan nähneet täyttävänsä ennustusta. Ne, jotka ivallisesti lausuivat: “Hän on luottanut Jumalaan; vapahtakoon nyt Jumala Hänet, jos on Häneen mielistynyt, sillä Hän on sanonut: ‘Minä olen’”, eivät silloin ajatelleet, että heidän todistuksensa tulisi kaikumaan kautta aikojen. Mutta vaikka nämä sanat oli lausuttu pilkaten, ne johtivat ihmisiä tutkimaan kirjoituksia enemmän kuin koskaan ennen. Viisaat kuulivat, tutkivat, mietiskelivät ja rukoilivatAT 721.4

He eivät levänneet, ennenkuin vertaamalla raamatunkohtia toisiinsa saivat selville Kristuksen tehtävän tarkoituksen. Koskaan aikaisemmin ei Jeesuksesta tiedetty yleisesti niin paljon kuin Hänen riippuessaan ristillä. Totuuden valo loisti monelle, joka katseli ristiinnaulitsemista ja kuuli Kristuksen sanat. Yksi lohdun säde tuli Jeesukselle Hänen kärsiessään ristillä. Se oli katuvan rosvon rukous. Molemmat miehet, jotka ristiinnaulittiin Jeesuksen kanssa, olivat ensin herjanneet Häntä, ja toinen tuli kärsimyksissään vain yhä epätoivoisemmaksi ja uhmaavammaksi. Mutta niin ei käynyt hänen toverilleen. Tämä mies ei ollut paatunut rikollinen. Huono seura oli johtanut hänet harhaan, mutta hän oli vähemmän syyllinen kuin monet, jotka ristin juurella seisoen herjasivat Vapahtajaa. Hän oli nähnyt ja kuullut Jeesusta ja oli uskonut Hänen opetuksensa, mutta papit ja hallitusmiehet olivat saaneet hänet luopumaan vakaumuksestaan. Koettaen tukahduttaa sen hän oli vaipunut yhä syvemmälle syntiin, kunnes hänet oli vangittu, tutkittu rikollisena ja tuomittu ristiinnaulittavaksi. Oikeussalissa ja matkalla Golgatalle hän oli ollut Jeesuksen seurassa. Hän oli kuullut Pilatuksen lausuvan: “Minä en löydä Hänessä mitään syytä.” Joh 19: 4. Hän oli pannut merkille Hänen jumalallisen käyttäytymisensä ja Hänen säälivän anteeksiantonsa kiduttajilleen. Ristillä hän näkee monien suurten uskonnonharjoittajain syytävän iva- ja pilkkasanoja Jeesukselle. Hän näkee heidän nyökyttelevän päätään. Hän kuulee toverinsa yhtyvän herjaukseen: “Jos olet Kristus, auta itseäsi ja meitä.” Hän kuulee monen ohikulkijan puolustavan Jeesusta. Hän kuulee heidän toistavan Hänen sanojaan ja kertovan Hänen teoistaan. Hän tulee jälleen vakuuttuneeksi siitä, että tämä on Kristus. Kääntyen toverinsa puoleen hän lausuu: “Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman rangaistuksen alainen?” Kuolevilla rosvoilla ei enää ole mitään pelättävää ihmisten puolelta. Mutta toinen heistä saa yhä varmemman vakaumuksen, että on Jumala pelättävänä, ja tulevaisuus saa hänet vapisemaan. Ja nyt hän on kokonaan synnin tahraama, ja hänen elämänsä on päättymäisillään. “Me tosin kärsimme oikeuden mukaan”, hän voihkii, “sillä me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat; mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt”.AT 722.1

Ei ole mitään kysyttävää nyt. Ei mitään epäilyksiä eikä moitteita.AT 722.2

Kuultuaan tuomionsa rosvo oli joutunut epätoivon valtaan, mutta nyt alkoi hänen mielessään herätä outoja, arkoja ajatuksia. Hän palauttaa mieleensä kaiken, mitä on kuullut Jeesuksesta, kuinka Hän on parantanut sairaita ja antanut syntejä anteeksi. Hän oli kuullut niiden sanat, jotka uskoivat Jeesukseen ja olivat itkien seuranneet Häntä. Hän oli nähnyt ja lukenut Jeesuksen pään päällä olevan kirjoituksen. Hän oli kuullut ohikulkijain toistavan sen, muutamien! surullisina, vapisevin huulin, toisten taas pilkaten ja ivaten. Pyhä Henki valaisee hänen mieltään, ja vähitellen todistusten ketju liittvv yhteen. Haavoitetussa, pilkatussa, ristillä riippuvassa Jeesuksessa hän näkee Jumalan Karitsan, joka ottaa pois maailman synnin. Toivo ja tuska väreilevät hänen äänessään, kun hän avuttomana, kuolevana heittäytyy kuolevan Vapahtajan huomaan. “Jeesus, muista minua”, hän huutaa, “kun tulet valtakuntaasi”.AT 722.3

Vastaus tuli nopeasti. Pehmeä, sointuva ääni lausui hellät, säälivät ja voimakkaat sanat: Totisesti sanon sinulle tänä päivänä, sinun pitää oleman minun kanssani paratiisissa.AT 723.1

Pitkinä tuskan hetkinä on Jeesuksen korviin kaikunut vain herjausta ja pilkkaa. Hänen riippuessaan ristillä Hänen korviinsa yhä kantautuu pilkkasanoja ja kirouksia. Kaivaten Hän on odottanut jotakin uskon ilmausta opetuslapsiltaan. Hän kuuli vain murheelliset sanat: “Me toivoimme Hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin.” Kuinka ilahduttavalta tuntuikaan silloin Vapahtajasta kuolevan ryövärin uskon ja rakkauden ilmaus. Juutalaisten johtomiesten kieltäessä Hänet ja opetuslastenkin epäillessä Hänen jumaluuttaan kurja ryöväri ikuisuuden portilla kutsuu Jeesusta Herraksi. Monet olivat valmiit nimittämään Häntä Herraksi, kun Hän teki ihmetöitä tai kun Hän oli noussut kuolleista, mutta ei kukaan tunnustanut Häntä Hänen riippuessaan kuolevana ristillä, paitsi katuva ryöväri, joka pelastui yhdennellätoista hetkellä.AT 723.2

Vierellä seisovat kuulivat rosvon nimittävän Jeesusta Herraksi. Katuvan miehen ääni kiinnitti heidän huomiotaan. Nekin, jotka ristin juurella olivat riidelleet Kristuksen vaatteista ja heittäneet arpaa Hänen ihokkaastaan, pysähtyivät kuuntelemaan. Heidän vihaiset äänensä vaikenivat. Henkeään pidättäen he katselivat Kristusta ja odottivat vastausta kuolevan huulilta.AT 723.3

Hänen lausuessaan lupauksen sanat loisii kirkas, säteilevä valo synkän pilven läpi, joka näytti peittävän ristin. Katuva ryöväri sai täydellisen rauhan tullessaan sovitetuksi Jumalan kanssa. Kristus kirkastettiin alennustilassaankin. Hän, joka kaikkien silmissä näytti voitetulta, olikin voittaja. Hänet tunnusteltiin syntien kantajaksi.AT 723.4

Ihmiset voivat tehdä Hänen ruumiilleen väkivaltaa. He voivat lävistää Hänen pyhän otsansa orjantappurakruunulla. He voivat riistää Häneltä Hänen vaatteensa ja riidellä niiden jakamisesta. Mutta he eivät voi riistää Häneltä Hänen valtaansa antaa syntejä anteeksi. Kuollessaan Hän todistaa oman jumaluutensa ja kirkastaa Isänsä. Hänen korvansa ei ole kuuro kuulemaan eikä Hänen kätensä lyhyt auttamaan. Hänen kuninkaallisena oikeutenaan on täydellisesti pelastaa kaikki, jotka tulevat Jumalan luo Hänen kauttaan.AT 724.1

Minä sanon sinulle tänään: Olet oleva minun kanssani paratiisissa. Kristus ei luvannut, että ryöväri olisi Hänen kanssaan paratiisissa sinä päivänä. Ei Hän itsekään mennyt sinä päivänä paratiisiin. Hän nukkui haudassa, ja ylösnousemusaamuna Hän sanoi: “En minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö.” Joh. 20: 17. Mutta Hän antoi tämän lupauksen ristiinnaulitsemispäivänään, näennäisen tappion ja pimeyden päivänä. “Tänä päivänä”, vähän ennen kuolemaansa ristillä pahantekijänä Kristus vakuuttaa syntisraukalle: “Olet oleva minun kanssani paratiisissa.”AT 724.2

Jeesuksen kanssa ristiinnaulitut rosvot asetettiin “yksi kummallekin puolelle ja Jeesus keskelle”. Näin tehtiin pappien ja hallitusmiesten määräyksestä. Kristuksen paikan molempien ryövärien keskellä piti osoittaa, että Hän oli suurin rikollinen noista kolmesta. Näin täyttyi kirjoitus: “Hänet luettiin pahantekijäin joukkoon.” Jes. 53: 12. Mutta papit eivät nähneet tekonsa täyttä merkitystä. Kun Jeesus ristiinnaulittuna rosvojen kanssa asetettiin “keskelle”, niin Hänen ristinsä pantiin syntisen maailman keskelle. Ja katuvalle ryövärille lausutut anteeksiannon sanat sytyttivät valon, joka loistaa maailman kaukaisimpiinkin kolkkiin.AT 724.3

Hämmästyneinä enkelit katselivat Jeesuksen ääretöntä rakkautta, joka mitä kauheimmissa sielun ja ruumiin tuskissakin ajatteli vain toisia ja rohkaisi katuvaa sielua uskomaan. Alennustilassaan Hän profeettana oli puhunut Jerusalemin tyttärille, pappina ja puolustajana Hän oli pyytänyt Isää antamaan Hänen murhaajilleen anteeksi, ja rakastavana Vapahtajana Hän oli antanut anteeksi katuvan ryövärin synnit.AT 724.4

Kun Jeesuksen katse harhaili Häntä ympäröivässä joukossa, eräs henkilö kiinnitti Hänen huomiotaan. Ristin juurella seisoi Hänen äitinsä opetuslapsi Johanneksen tukemana. Hän ei voinut pysyä poissa Poikansa luota, ja Johannes, tietäen, että loppu oli lähellä, oli tuonut hänet jälleen ristin juurelle. Kuolinhetkellään Jeesus muisti äitiään.AT 724.5

Katsoen hänen surunmurtamiin kasvoihinsa ja sitten Johannekseen Hän sanoi äidilleen: “Vaimo, katso poikasi!” ja Johannekselle: “Katso, äitisi!” Johannes ymmärsi Kristuksen sanat ja otti tehtävän vastaan. Hän otti heti Marian kotiinsa ja siitä lähtien huolehti hänestä hellästi. Oi säälivää, rakastavaa Vapahtajaa, joka ruumiillisten kärsimystensä ja sieluntuskiensa keskellä hellästi huolehti äidistään! Hänellä ei ollut rahaa, millä olisi voinut tehdä äitinsä elämän helpommaksi, mutta Hänellä oli pyhitetty paikka Johanneksen sydämessä, jolle Hän antoi äitinsä kalliina testamenttilahjana. Näin Hän hankki äidilleen, mitä tämä eniten tarvitsi: sellaisen henkilön hellän myötätunnon, joka rakasti häntä, koska rakasti Jeesusta. Ja ottaessaan vastaan tämän pyhän luottamustehtävän Johannes sai suuren siunauksen. Jeesuksen äiti muistutti häntä lakkaamatta hänen rakkaasta Mestaristaan.AT 725.1

Kristuksen täydellinen esimerkki lapsen rakkaudesta vanhempiinsa luo himmentymätöntä valoaan aikakausien hämärään. Jeesus oli lähes kolmenkymmenen vuoden ajan jokapäiväisellä työllään auttanut kodin taakkojen kantamisessa. Ja nyt kuolintuskissaankin Hän muistaa huolehtia surevasta leskiäidistään. Sama henki ilmenee Herran jokaisessa opetuslapsessa. Kristuksen seuraajat tuntevat kuuluvan uskontoonsa, että he kunnioittavat vanhempiaan ja huolehtivat heistä. Sydän, jossa asuu Kristuksen rakkaus, uhkuu aina isää ja äitiä kohtaan hellää rakkautta ja huolenpitoa.AT 725.2

Ja nyt Kirkkauden Herra oli kuolemaisillaan, lunastushintana ihmissuvun puolesta. Kristus ei antanut kallista henkeään voitonriemun vallassa. Kaikki näytti masentavan synkällä. Kuolemanpelko ei Häntä painanut. Eivät myöskään ristin kärsimykset tai häpeä aiheuttaneet Hänen sanomattomia tuskiaan. Kristus oli kärsimysten mies, multa Hänen kärsimyksensä aiheutti tietoisuus synnin kauheudesta ja se, ettei ihminen totuttuaan siihen enää nähnyt sen hirvittävyyttä. Kristus näki, miten lujan otteen synti oli saanut ihmissydämeen ja miten harvat halusivat vapautua sen vallasta. Hän tiesi, että ilman Jumalan apua ihmiskunta joutuisi kadotukseen, ja Hän näki monen tuhoutuvan, vaikka apua oli runsaasti saatavissa.AT 725.3

Kristuksen päälle meidän sijaisenamme ja takaajanamme pantiin meidän kaikkien synnit. Hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, jotta Hän lunastaisi meidät lain kirouksesta. Aadamin jokaisen jälkeläisen syyllisyys painoi Hänen sydäntään. Jumalan Viha syntiä kohtaan ja Hänen pahuuden tähden tuntemansa vastenmielisyyden hirveä ilmaus tyrmistyttivät Hänen Poikansa. Koko elämänsä ajan Kristus oli julistanut langenneelle maailmalle hyvää sanomaa Isän armosta ja anteeksiantavasta rakkaudesta. Hänen aiheenaan oli suurimmankin syntisen pelastus. Mutta nyt syyllisyyden kauhean taakan alla Hän ei voikaan nähdä Isän sovittavia kasvoja. Jumalan kasvojen peittyminen Vapahtajalta tänä suurimman tuskan hetkenä lävisti Hänen sydämensä sellaisella surulla, jota ihminen ei koskaan voi täysin ymmärtää. Tämä tuska oli niin suuri, että Hän tuskin tunsi ruumiillisia kärsimyksiään.AT 725.4

Saatana kauheine kiusauksineen vaivasi Jeesuksen sielua. Vapahtaja ei voinut nähdä kuoleman porttien läpi. Toivo ei kuvannut Hänelle Hänen astumistaan haudasta voittajana tai kertonut Hänelle, että Isä oli hyväksynyt Hänen uhrinsa. Hän pelkäsi synnin olevan niin vastenmielistä Jumalalle, että heidän eronsa tulisi olemaan ikuinen. Kristus tunsi sen sieluntuskan, jota syntinen on tunteva silloin, kun ei kukaan enää rukoile armoa syylliselle ihmiskunnalle. Synnin paino, joka toi Isän vihan Hänen päälleen ihmisen sijaisena, teki Hänen maljansa niin katkeraksi ja mursi Jumalan Pojan sydämen.AT 726.1

Hämmästyneinä enkelit katselivat Vapahtajan epätoivoista tuskaa. Taivaan joukot peittivät kasvonsa tältä kauhealta näyltä. Eloton luontokin ilmaisi myötätuntonsa pahoinpideltyä ja kuolevaa Luojaansa kohtaan. Aurinko kieltäytyi paistamasta tälle kauhealle kohtaukselle. Se oli täydellä loistollaan valaissut maailmaa keskipäivällä, kun se äkkiä näytti häviävän jäljettömiin. Täydellinen pimeys peitti ristin kuten musta vaate. “Niin yli kaiken maan tuli pimeys, jota kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen.” Silloin ei ollut auringonpimennystä eikä muutakaan luonnollista syytä tähän pimeyteen, joka oli kuin keskiyö ilman kuuta tai tähtiä.AT 726.2

Jumalan läsnäolo oli verhottu tuohon paksuun pimeyteen. Hän tekee pimeyden teltaksensa ja kätkee kirkkautensa ihmissilmältä. Jumala ja Hänen pyhät enkelinsä olivat ristin luona. Isä oli Poikansa kanssa. Hän ei kuitenkaan ilmaissut läsnäoloaan. Jos Hänen kirkkautensa olisi leimahtanut esiin pilvestä, olisivat kaikki katselijat tuhoutuneet. Eikä Isän läsnäolo saanut tuona kauheana hetkenä lohduttaa Kristusta. Hän polki viinikuurnan yksin, eikä ketään ihmistä ollut Hänen kanssaan.AT 726.3

Jumala verhosi paksuun pimeyteen Poikansa viimeiset tuskan hetket. Kaikki, jotka olivat nähneet Kristuksen kärsimykset, olivat tulleet vakuuttuneiksi Hänen jumaluudestaan. Ihminen, joka kerrankin oli nähnyt nuo kasvot, ei voinut niitä koskaan unohtaa. Kuten Kainin kasvot ilmaisivat hänet murhaajaksi, samoin Kristuksen kasvot ilmaisivat viattomuutta, rauhaa ja lempeyttä; ne olivat Jumalan kuva. Mutta Hänen syyttäjänsä eivät välittäneet tuosta taivaan sinetistä. Pitkinä tuskan hetkinä olivat' pilkkaavat kansanjoukot tuijottaneet Jeesusta. Nyt Jumala armossaan verhosi Hänet viittaansa.AT 726.4

Haudan hiljaisuus oli langennut Golgatan yli. Ristin ympärillä seisova joukko oli kuvaamattoman kauhun vallassa. Kiroukset ja herjaukset katkesivat kesken. Miehet, naiset ja lapset lankesivat pitkälleen maahan. Pilvestä leimahti silloin tällöin kirkkaita salamia paljastaen ristin ja ristiinnaulitun Lunastajan. Papit, hallitusmiehet, kirjanoppineet, pyövelit ja kansanjoukko, kaikki luulivat kostonhetkensä nyt koittaneen. Hetken kuluttua joku kuiskasi, että Jeesus nyt astuisi alas ristiltä. Jotkut yrittivät hapuilla tietä takaisin kaupunkiin, lyöden rintoihinsa ja valittaen peloissaan.AT 727.1

Yhdeksännellä hetkellä pimeys poistui kansan yltä, mutta verhosi vielä Vapahtajan. Se kuvasi sitä tuskaa ja kauhua, joka lepäsi Hänen sydämellään. Ei yhdenkään silmä nähnyt ristiä ympäröivän pimeyden läpi, eikä kukaan voinut nähdä sitä vielä synkempää pimeyttä, joka peitti Kristuksen kärsivän sielun. Vihaiset salamat näyttivät sinkoutuvan Häntä kohti Hänen riippuessaan ristillä. Sitten “Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: ‘Eeli, Eeli lama sabaktani?’ Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Kun ulkonainen pimeys laskeutui Kristuksen ylle, monet huusivat: “Taivaan kosto on Hänen yllään. Jumalan vihan salamat ovat kohdanneet Häntä, koska Hän väitti olevansa Jumalan Poika.” Monet Häneen uskovat kuulivat Hänen epätoivoisen huutonsa. Heidän toivonsa petti. Jos Jumala oli hylännyt Jeesuksen, mihin Hänen seuraajansa sitten voisivat luottaa?AT 727.2

Kun pimeys haihtui Kristuksen ahdistetusta sielusta, Hän tunsi jälleen ruumiilliset kärsimyksensä ja sanoi: “Minun on jano.” Eräs roomalainen sotilas, jota säälitti nähdessään Hänen kuivuneet huulensa, otti sienen isoppikorren päähän ja kastettuaan sen hapanviini- astiaan ojensi sen Jeesukselle. Mutta papit pilkkasivat Hänen tuskaansa. Kun pimeys peitti maan, he olivat olleet pelon vallassa, mutta kun heidän kauhunsa haihtui, he alkoivat jälleen pelätä, että Jeesus vielä pakenisi heidän käsistään. He olivat käsittäneet väärin Hänen sanansa: “Eeli, Eeli, lama sabaktani?” Halveksivasti ja pilkallisesti he sanoivat: “Hän huutaa Eliasta.” He jättivät käyttämättä viimeisen tilaisuuden lievittää Hänen tuskiaan. “Annas, katsokaamme”, he sanoivat, “tuleeko Elias Häntä pelastamaan”.AT 727.3

Viaton Jumalan Poika riippui ristillä ruumis ruoskaniskujen haavoittamana. Hänen kätensä, jotka niin usein olivat ojentuneet siunaamaan, oli naulittu ristinpuuhun. Hänen jalkansa, jotka olivat väsymättömät rakkauden palveluksiin, oli lyöty kiinni puuhun. Hänen kuninkaallinen päänsä oli lävistetty orjantappurakruunulla, ja vapisevilta huulilta kaikui tuskanhuuto. Ja kaikki se, mitä Hän kesti — Hänen päästään, käsistään ja jaloistaan tihkuvat veripisarat, Hänen ruumistaan kiduttava tuska ja se sanomaton sieluntuska, joka täytti Hänen mielensä, kun Hänen Isänsä kasvot kätkeytyivät Häneltä — puhuu jokaiselle ihmislapselle sanoen: sinun tähtesi Jumalan Poika on valmis kestämään tämän syyllisyyden taakan, sinun tähtesi Hän tuhoaa kuoleman vallan ja aukaisee paratiisin portit. Hän, joka tyynnytti raivoavan meren ja käveli vaahtoharjaisilla laineilla, joka sai pahat henget vapisemaan ja karkoitti sairaudet, joka aukaisi sokeain silmät ja herätti kuolleet eloon — antaa itsensä uhriksi ristillä rakkaudesta sinua kohtaan. Hän, syntien kantaja, kestää jumalallisen tuomarin vihan ja tulee sinun tähtesi itse synniksi.AT 728.1

Äänettöminä katselijat odottavat tuon kauhean kohtauksen loppua. Aurinko paistoi, mutta risti oli vielä pimeyden peitossa. Papit ja hallitusmiehet katsoivat Jerusalemia kohden ja katso, synkkä pilvi oli laskeutunut kaupungin ja Juudean tasangon ylle. Vanhurskauden Aurinko, maailman Valo, peitti säteensä Jerusalemilta, kerran niin suositulta kaupungilta. Jumalan vihan tuliset salamat suuntautuivat tuomittua kaupunkia kohden.AT 728.2

Äkkiä pimeys hälveni ristin ympäriltä, ja Jeesus huusi kirkkaalla äänellä, ikäänkuin pasuunan pauhinalla, joka näytti kaikuvan kautta koko luomakunnan: “Se on täytetty.” “Isä, Sinun käsiisi minä annan henkeni.” Valo ympäröi ristiä, ja Vapahtajan kasvot loistivat kirkkaina kuin aurinko. Sitten Hän painoi päänsä rintaansa vasten ja kuoli.AT 728.3

Kauhean pimeyden keskellä, ikäänkuin Jumalan hylkäämänä, Kristus oli tyhjentänyt pohjaan saakka ihmistuskien maljan. Noina kauheina hetkinä Hän oli luottanut aikaisemmin saamaansa todistukseen Isän hyväksymisestä. Hän tunsi Isänsä luonteen, Hän ymmärsi Hänen oikeudenmukaisuutensa, armonsa ja suuren rakkautensa. Uskon kautta Hän luotti Häneen, jota Hän aina oli iloiten totellut. Ja kun Hän kuuliaisena jättäytyi Jumalalle, hävisi tunne Isän suosion menettämisestä. Uskon kautta Kristus oli voittaja.AT 728.4

Maailma ei koskaan aikaisemmin ollut nähnyt sellaista näytelmää. Ihmiset seisoivat lamautuneina, katsellen henkeään pidättäen Vapahtajaa. Jälleen pimeys peitti maan, ja kuului kumeata jyrinää, ikäänkuin ukkosen jylinää. Tapahtui voimakas maanjäristys. Järkyttyneitä ihmisiä kerääntyi yhteen suuriksi joukoiksi. Seurasi kauhea hämmennys ja sekasorto. Ympäröivillä vuorilla kalliot halkesivat ja kaatuivat ryskyen tasangolle. Haudat aukenivat, ja kuolleet viskautuivat niistä esille. Koko luomakunta näytti hajoavan kappaleiksi. Papit, hallitusmiehet, pyövelit ja kansa makasivat pitkällään maassa mykkinä kauhusta.AT 729.1

Kun kova huuto “Se on täytetty” kaikui Kristuksen huulilta, papit hoitivat parhaillaan virkaansa temppelissä. Oli iltauhrin aika. Kristusta kuvaava karitsa oli tuotu teurastettavaksi. Puettuna kauniiseen ja merkitykselliseen pukuunsa pappi seisoi veitsi koholla kuten Aabraham aikoessaan uhrata poikansa. Kansa katseli tarkkaavaisena. Mutta maa horjuu ja vapisee, sillä itse Herra lähestyy. Näkymätön käsi repäisee temppelin esiripun halki ylhäältä alas asti paljastaen kansan nähtäväksi paikan, jonka kerran täytti Jumalan läsnäolo. Tässä paikassa oli asunut Jumalan kirkkaus. Täällä Jumalan kirkkaus oli ilmestynyt armoistuimen päällä. Ei kukaan muu kuin ylimmäinen pappi koskaan kohottanut verhoa, joka erotti tämän huoneen muusta temppelistä. Hän astui sisään kerran vuodessa sovittaakseen kansan synnit. Mutta katso, nyt verho oli halkaistu kahtia. Maallisen pyhäkön kaikkeinpyhin ei enää olekaan pyhä.AT 729.2

Kaikki ovat kauhun ja hämmennyksen vallassa. Pappi on juuri teurastamaisillaan uhrin, mutta veitsi putoaa hänen hervottomasta kädestään, ja karitsa pelastuu. Vertauskuva on kohdannut vastakuvansa Jumalan Pojan kuolemassa. Suuri uhri on annettu. Tie kaikkeinpyhimpään on avattu. Uusi, elävä tie on valmistettu kaikille. Syntisen, surevan ihmiskunnan ei enää tarvitse odottaa ylimmäisen papin tulemista. Tästä lähtien Vapahtaja toimii pappina ja puolustajana taivaitten taivaassa. Oli ikäänkuin elävä ääni olisi puhunut temppelissä oleville: Nyt loppuvat kaikki uhrit syntien puolesta. Jumalan Poika on tullut sanansa mukaan “Katso, minä tulen — kirjakääröön on minusta kirjoitettu — tekemään Sinun tahtosi, Jumala.” “Oman verensä kautta” Hän meni “kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.” Hepr. 10: 7; 9: 12.AT 729.3

Luku 77—Pilatuksen vanki

Luku 79—Päättynyt taistelu