Luku 83—Matkalla emmaukseen

“Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.” AT 764.1

Myöhään ylösnousemuspäivän iltapäivällä kaksi opetuslasta oli matkalla Emmaukseen, pieneen, n. 12 km päässä Jerusalemista sijaitsevaan kaupunkiin. Näillä opetuslapsina ei ollut ollut mitään huomattavaa asemaa Kristuksen työssä, mutta he uskoivat lujasti Häneen. He olivat tulleet kaupunkiin viettämään pääsiäistä, ja he olivat suuresti hämmästyneitä niistä tapauksista, joita juuri oli sattunut. He olivat aamulla kuulleet uutisen Kristuksen ruumiin katoamisesta haudasta, ja myös niiden naisten kertomuksen, jotka olivat nähneet enkelit ja kohdanneet Jeesuksen. Nyt he olivat matkalla kotiin mietiskelläkseen ja rukoillakseen siellä. Surullisina he taivalsivat tietään illan hämärässä keskustellen oikeudenkäyntiin ja ristiinnaulitsemiseen liittyvistä tapahtumista. He eivät olleet koskaan olleet näin maahan masennettuja. Vailla toivoa ja uskoa he vaelsivat ristin varjossa.AT 764.2

He eivät olleet ehtineet vielä pitkällekään, kun heihin liittyi muuan muukalainen, mutta he olivat niin synkkien ajatustensa ja pettymyksensä vallassa, että he eivät tarkemmin kiinnittäneet Häneen huomiota. He jatkoivat keskusteluaan ilmaisten sydämensä ajatukset. He pohtivat Kristuksen esittämiä opetuksia, joita he eivät näyttäneet kykenevänAT 764.3

käsittämään. Heidän puhellessaan siitä, mitä oli tapahtunut, Jeesus halusi lohduttaa heitä. Hän oli nähnyt heidän surunsa, Hän ymmärsi millaiset ristiriitaiset ja hämmentävät ajatukset toivat heidän mieleensä kysymyksen: Voiko tämä mies, joka antoi näin alentaa itsensä, olla Kristus? He eivät voineet pidättää suruaan, vaan puhkesivat itkuun. Jeesus tiesi, että heidän sydämensä olivat rakkaudessa liittyneet Häneen, ja Hän halusi pyyhkiä heidän kyyneleensä ja täyttää heidät ilolla ja riemulla. Mutta ensin Hänen täytyisi antaa heille opetus, jota he eivät unohtaisi.AT 765.1

“Ja Hän sanoi heille: ‘Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?’ Niin he seisahtuivat murheellisina muodoltansa. Ja toinen heistä, nimeltä Kleopas, vastasi ja sanoi Hänelle: ‘Oletko Sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?’” He kertoivat Hänelle pettymyksestään Mestarinsa suhteen, “joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa, Jumalan ja kaiken kansan edessä”, mutta “meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme”, he sanoivat, “antoivat Hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat Hänet”. Pettymyksestä kirvelevin sydämin ja vapisevin huulin he lisäsivät: “Mutta me toivoimme Hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Ja onhan kaiken tämän lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kun nämä tapahtuivat.”AT 765.2

Oli kummallista, etteivät opetuslapset muistaneet Kristuksen sanoja ja käsittäneet, että Hän oli ennustanut nämä tapahtuneet asiat. He eivät ymmärtäneet, että Hänen ennustuksensa viimeinen osa, se, että Hän kolmantena päivänä nousisi ylös, täyttyisi yhtä varmasti kuin ensimmäinenkin. Juuri tämä kohta heidän olisi pitänyt muistaa. Papit ja hallitusmiehet eivät sitä unohtaneet. Eräänä päivänä, “joka oli valmistuspäivän jälkeinen, ylipapit ja fariseukset kokoontuivat Pilatuksen luo ja sanoivat: ‘Herra, me muistamme sen villitsijän vielä eläessään sanoneen: Kolmen päivän kuluttua minä nousen ylös.’” Matt. 27: 62, 63. Mutta opetuslapset eivät muistaneet näitä sanoja.AT 765.3

“Niin Hän sanoi heille: ‘Oi, te ymmärtämättömät ja sydämeltänne hitaat uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet! Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?’” Opetuslapset ihmettelivät, kuka tämä muukalainen mahtoi olla, joka osasi löytää tien suoraan heidän sydämeensä ja puhua niin vakavasti, hellästi, myötätuntoisesti ja toivehikkaasti. Ensimmäisen kerran Kristuksen pettämisen jälkeen heissä alkoi herätä toivo. Usein he katsoivat matkatoveriinsa pitkään ja ajattelivat, että Hänen sanansa olivat juuri sellaisia, millaisia Kristus olisi lausunut. He olivat hämmästyksen vallassa, ja heidän sydämensä alkoivat sykkiä iloisesta odotuksesta.AT 765.4

Alkaen Mooseksesta, aivan raamatunhistorian alusta, Kristus selitti kaikki ne kirjoitusten kohdat, jotka koskivat Häntä. Jos Hän ensin olisi ilmaissut heille itsensä, heidän sydämensä olisivat olleet tyydytetyt. Riemunsa vallassa he eivät olisi kaivanneet mitään muuta. Mutta heidän oli välttämätöntä ymmärtää, kuinka Vanhan testamentin esikuvat ja ennustukset todistivat Hänestä. Näihin täytyi heidän uskonsa perustua. Kristus ei tehnyt mitään ihmetyötä saadakseen heidät vakuuttuneiksi, mutta Hänen ensimmäinen tehtävänsä oli selittää heille kirjoituksia. Hänen kuolemansa oli heidän mielestään murskannut kaikki heidän toiveensa. Nyt Hän näytti heille ennustuksista, että juuri tämä oli voimakkain todistus heidän uskonsa puolesta.AT 766.1

Opettaessaan näitä opetuslapsia Jeesus osoitti, miten tärkeitä ovat Vanhan testamentin todistukset Hänen tehtävästään. Monet kristityiksi tunnustautuvat hylkäävät nyt Vanhan testamentin väittäen, ettei sillä enää ole mitään merkitystä. Mutta Kristus ei opettanut niin. Hän antoi sille niin suuren arvon, että Hän kerran sanoi: “Jos eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.” Luuk. 16: 31.AT 766.2

Kristuksen ääni puhuu patriarkkojen ja profeettain välityksellä Aadamin päivistä ajan loppuun asti. Vapahtaja on yhtä selvästi ilmaistu Vanhassa kuin Uudessa testamentissa. Juuri muinaisten ennustusten valo saa Kristuksen elämän ja Uuden testamentin opetukset näkymään niin kauniina ja selvinä. Kristuksen ihmetyöt todistavat Hänen jumaluudestaan, mutta voimakkaampi todistus siitä, että Hän on maailman Lunastaja, saadaan vertailemalla Vanhan testamentin ennustuksia Uuden testamentin kertomuksiin.AT 766.3

Puhuessaan ennustuksista Kristus antoi opetuslapsilleen oikean käsityksen siitä, millainen Hänen tuli olla ihmisenä. Heidän toiveensa Messiaasta, joka ottaisi haltuunsa valtaistuimensa ja kuninkaallisen valtansa ihmisten toivomusten mukaan, oli ollut harhaanjohtava. Se oli ristiriidassa oikean käsityksen kanssa Hänen alentumisestaan korkeimmasta asemasta alhaisimpaan, mihin voitiin tulla. Kristus toivoi opetuslastensa käsitysten olevan joka suhteessa puhtaita ja totuuden mukaisia. Heidän täytyi niin pitkälle kuin mahdollista ymmärtää se kärsimysten malja, joka Hänelle oli annettu. Hän osoitti heille, että se kauhea taistelu, jota he eivät vielä käsittäneet, oli jo ennen maailman perustamista tehdyn sopimuksen toteuttamista. Kristuksen täytyi kuolla, kuten jokaisen lainrikkojan täytyy kuolla, jos hän pysyy synneissään. Kaiken tämän täytyi tapahtua, mutta se ei päättyisi tappioon, vaan loistavaan, ikuiseen voittoon. Jeesus kertoi heille, että kaikki voimat oli ponnistettava maailman pelastamiseksi synnistä. Hänen seuraajiensa on elettävä, kuten Hän eli, ja toimittava, kuten Hän toimi, hellittämättömästi ja ankarasti ponnistellen.AT 766.4

Näin Kristus puheli opetuslapsilleen avaten heidän mielensä ymmärtämään kirjoituksia. Opetuslapset olivat väsyneitä, mutta keskustelu ei laimentunut. Eläviä, vakuuttavia sanoja lähti Vapahtajan suusta. Mutta heidän silmänsä olivat yhä sidotut. Kun hän puhui heille Jerusalemin kukistumisesta, he katsoivat tuomittua kaupunkia kyynel- silmin. Mutta he eivät vieläkään aavistaneet, kuka heidän matkatoverinsa oli. He eivät ajatelleet, että heidän keskustelunsa kohde | kulki heidän rinnallaan, sillä Kristus viittasi itseensä ikäänkuin toiseen henkilöön. He luulivat Hänen kuuluvan niihin, jotka olivat ottaneet osaa suureen juhlaan ja joka nyt oli kotimatkalla. Hän asteli yhtä j varovasti kuin hekin rosoisten kivien yli pysähtyen silloin tällöin lepäämään heidän kanssaan. Näin he jatkoivat matkaansa vuoritiellä, samalla kun heidän rinnallaan käveli Hän, joka kohta oli ottava paikkansa Jumalan oikealla kädellä ja joka saattoi sanoa: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Matt. 28: 18.AT 767.1

Matkan kestäessä aurinko oli laskenut, ja ennenkuin matkamiehet saapuivat majapaikkaansa, olivat pelloilla työskentelevät lähteneet jo kotiin. Kun opetuslapset jo olivat lähestymässä kotiaan, muukalainen oli aikovinaan kulkea edemmäksi. Mutta opetuslapset olivat kiintyneet Häneen. Heidän sielunsa kaipasi kuulla enemmän Jeesuksesta. “Jää meidän luoksemme”, he sanoivat. Hän ei näyttänyt ottavan heidän kutsuaan vastaan, mutta he vaativat Häntä, pyytäen: “Ilta joutuu, ja päivä on jo laskemassa.” Kristus suostui tähän pyyntöön ja “meni sisään ja jäi heidän luokseen”.AT 767.2

Elleivät opetuslapset olisi näin hartaasti pyytäneet Häntä jäämään luokseen, he eivät olisi tulleet tietämään, että heidän matkatoverinsa oli ylösnoussut Vapahtaja. Kristus ei koskaan tyrkytä seuraansa kenellekään. Hän 011 kiinnostunut niistä, jotka tarvitsevat Häntä. Iloiten Hän astuu halvimpaankin kotiin ja rohkaisee vaatimattomintakin ihmistä. Mutta jos ihmiset ovat liian välinpitämättömiä ajatellakseen taivaallista Vierasta tai pyytääkseen Häntä jäämään luokseen, Hän kulkee ohi. Näin monet kärsivät suuren menetyksen. He eivät tunne Kristusta enempää kuin opetuslapset Hänen kulkiessaan heidän vierellään.AT 767.3

Yksinkertainen ilta-ateria, joka käsittää vain leipää, on pian katettu. Ruoka pannaan vieraan eteen, joka on asettunut pöydän päähän. Nyt Hän ojentaa kätensä siunatakseen ravinnon. Opetuslapset hätkähtävät. Heidän seuralaisensa ojentaa kätensä aivan samalla tavoin kuin heidän Mestarillaan oli tapana tehdä. He katsovat jälleen, ja katso, Hänen käsissään näkyvät naulojen jäljet. Molemmat huudahtavat yhteen ääneen: Se on Herra Jeesus! Hän on noussut kuolleista.AT 768.1

He nousevat heittäytyäkseen Hänen jalkoihinsa ja rukoillakseen Häntä, mutta Hän on kadonnut heidän näkyvistään. He katsovat tyhtyhjää paikkaa, jossa äsken oli Hän, jonka ruumis hiljattain makasi haudassa, ja he sanovat toisilleen: “Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun Hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?”AT 768.2

Mutta nyt kun heillä on näin suuri uutinen kerrottavana, he eivät voi vain istua puhelemassa. Heidän väsymyksensä ja nälkänsä ovat tipotiessään. Heidän ateriansa jää koskemattomaksi, ja iloissaan he lähtevät heti samaa tietä takaisin, jota he olivat tulleet, rientäen kaupunkiin kertomaan uutista opetuslapsille. Tie on paikoitellen vaaralliner, mutta he kiipeävät yli jyrkänteiden liukastellen sileillä kallioilla. He eivät näe eivätkä tiedä, että heitä suojelee Hän, joka teki matkaa, yhdessä heidän kanssaan. Matkasauva kädessään he kiirehtivät eteenpäin haluten kulkea nopeammin kuin uskaltavat. He eksyvät polulta, mutta löytävät sen jälleen. Väliin juosten, väliin kompastuen he rientävät eteenpäin, ja heidän näkymätön seuralaisensa on koko ajan heidän rinnallaan.AT 768.3

Yö on pimeä, mutta heille loistaa Vanhurskauden Aurinko. Heidän sydämensä sykkii ilosta. He ovat kuin uudessa maailmassa. Kristus on elävä Vapahtaja. He eivät enää sure Häntä kuolleena. Kristus on ylösnoussut — tätä he toistavat yhä uudelleen. Tätä sanomaa he ovat viemässä murheellisille sieluille. Heidän täytyy kertoa toisille ihmeellinen kertomus matkastaan Emmaukseen. Heidän täytyy kertoa, kuka liittyi heidän seuraansa matkalla. He ovat viemässä suurinta sanomaa, mitä maailmalle koskaan on annettu, ilosanomaa, josta riippuu ihmiskunnan toivo tässä ajassa ja iäisyydessä.AT 768.4