Maallisen omaisuuden kahleissa

Näin, että monet eri paikoissa, idässä ja lännessä liittävät maatilan maatilaan, maata maahan ja talon taloon, ja he ottavat Jumalan asian puolustuksekseen ja sanovat menettelevänsä näin voidakseen auttaa Jumalan asiaa. He kahlehtivat itsensä niin, ettei heistä ole asialle paljonkaan hyötyä. Jotkut ostavat maapalan ja uurastavat kaikin voimin maksaakseen sen. Heidän aikansa on niin varattu, että heiltä riittää sitä vain vähän rukoukseen ja Jumalan palvelemiseen ja sen saamiseen Häneltä, voittaaksensa vaikeutensa. He ovat velassa, ja kun Jumalan asia tarvitsee heidän apuaan, he eivät voi tukea sitä; sillä heidän täytyy ensiksi päästä velastaan. Mutta selviydyttyään velastaan he eivät voi auttaa Jumalan asiaa senkään vertaa kuin ennen, sillä jälleen he kiiruhtavat lisäämään omaisuuttaan. He kuvittelevat, että tämä menettely on oikea ja että he silloin käyttävät saamansa voiton Jumalan asian edistämiseksi, mutta tosiasiassa he kokoavat aarteita maan päälle. He rakas-tavat totuutta sanoin mutta eivät teoin. He rakastavat Jumalan asiaa juuri sen verran kuin heidän tekonsa osoittavat. He rakastavat maailmaa enemmän ja Jumalan asiaa vähemmän; kiintymys maahan vahvistuu ja kiintymys taivaaseen heikkenee. Heidän sydämensä on siellä, missä heidän aarteensakin. Esimerkillään he julistavat ympärillään oleville, että he aikovat pysyä täällä ja että tämä maailma on heidän kotinsa. Enkeli sanoi: »Sinä olet veljesi vartija.»TA 24.2

Monet ovat mielihalujaan noudattaen käyttäneet rahaansa tarpeettomiin menoihin vain tyydyttääkseen tunteitaan, makuaistiaan tai silmäinsä pyyntöä, vaikka Jumalan asia tarvitsisi juuri siten käytettyjä varoja ja vaikka jotkut Jumalan palvelijat ovat huonosti vaatetettuja ja harmaantuvat työssänsä varo-jen puutteesta. Enkeli sanoi: »Heidän toiminta-aikansa päättyy pian. Heidän tekonsa osoittavat, että oma minä on heidän epä-jumalansa, ja sille he uhraavat.»Oma minä on ensin tyydytettävä, ja heillä on tämä tunne: »Olenko minä veljeni vartija?» Monet ovat saaneet varoituksen toisensa jälkeen, mutta eivät ole seuranneet niitä. Oma minä on pääasia, ja kaiken täytyy taipua sen edessä.TA 25.1

Minä näin, että seurakunta on melkein menettänyt kieltäymyksen ja uhrauksen hengen; sen jäsenet asettavat oman minän ja oman etunsa etusijalle, ja sitten he tekevät Jumalan asian hyväksi sen, minkä vaivatta voivat tehdä. Sellaisen uhrin minä näin vialliseksi ja Jumalalle kelpaamattomaksi. Kaikkien pitäisi kaikin voimin harrastaa Jumalan asian edistämistä. Näin, että ne, joilla ei ole mitään omaisuutta, mutta on ruumiinvoimia, joutuvat tekemään tiliä Jumalalle voimastaan. Heidän tulisi olla ahkeria harrastuksessaan ja hengessä palavia, eikä hei-dän pitäisi jättää niitä, joilla on omaisuutta, yksin uhraamaan. Minä näin, että hekin voivat uhrata ja että uhraaminen on heidän velvollisuutensa yhtä hyvin kuin niidenkin, joilla on omaisuutta. Mutta usein ne, joilla ei ole mitään omaisuutta, eivät huomaa, että he voivat kieltäytyä monin tavoin, kuluttaa vähemmän ruumiinsa hyväksi ja halujensa ja mielitekojensa tyydyttämiseksi ja saada säästetyksi paljon Jumalan asian hyväksi ja kootuksi siten aarteita taivaaseen. Näin, että totuudessa on rakastettavuutta ja kauneutta, mutta poistettakoon siitä Jumalan voima, niin se on voimaton.TA 25.2