Luku 3—Valmistautukaa kohtaamaan Herraa

Minä näin, ettei meidän pitäisi unohtaa Herran tuloa. Enkeli sanoi: »Valmistautukaa, valmistautukaa sitä varten, mikä kohtaa maata. Olkoot tekonne uskonne mukaisia.» Minä näin, että ajatusten on viivyttävä Jumalassa ja että vaikutuksemme tulisi todistaa Jumalasta ja Hänen totuudestaan. Me emme voi kunnioittaa Herraa ollessamme huolimattomia ja välinpitämättömiä. Emme voi kirkastaa Häntä masentuessamme. Meidän on oikein vakavissamme varmistauduttava oman sielumme pelastuksesta ja pelastettava toisia. Tätä olisi pidettävä kaikkein tärkeimpänä ja kaikkea muuta toisarvoisena.TA 17.1

Minä näin taivaan ihanuuden, kuulin enkelten laulavan ihastuttavia laulujaan ja antavan ylistyksen, kiitoksen ja kunnian Jeesukselle. Silloin saatoin käsittää jotakin Jumalan Pojan ihmeellisestä rakkaudesta. Hän luopui kaikesta kirkkaudesta ja kaikesta kunniasta, mikä Hänellä oli ollut taivaassa, ja oli niin kiinnostunut pelastuksestamme, että kesti kärsivällisesti ja sävyisästi kaiken ihmisten osoittaman häväistyksen ja ylenkatseen. Häntä haavoitettiin, lyötiin ja runneltiin; Hänet naulittiin Golgatan ristille, ja Hän kärsi mitä tuskallisimman kuoleman pelastaakseen meidät kuolemasta, jotta tulisimme pestyiksi Hänen veressään ja meidät ylennettäisiin Hänen luokseen niihin asuinsijoihin, joita Hän on meille valmistamassa, nauttimaan taivaan valosta ja kirkkaudesta, kuulemaan enkelten laulua ja yhtymään siihen.TA 17.2

Minä näin, että koko taivas oli kiinnostunut pelastuksestamme; emmekö me sitten välittäisi siitä? Onko meidän lupa olla huolettomia, ikään kuin sillä olisi vain vähän väliä, pelastummeko vai emme? Väheksymmekö puolestamme annettua uhria? Jotkut ovat tehneet niin. He ovat leikitelleet tarjotun armon kanssa, ja Jumalan paheksuva katse kohdistuu heihin. Jumalan Henkeä ei voida loputtomiin murehduttaa. Hän vetäytyy pois, jos Häntä murehdutetaan liian kauan. Jos ihmiset elämällään osoittavat väheksyvänsä Jeesuksen tarjoamaa armoa välittämättä siitä, että Jumala on tehnyt kaikkensa heidän pelastamisekseen, kuolema on heidän osansa, ja he saavat sen kalliisti maksaa. Se on oleva hirvittävä kuolema, sillä he saavat tuntea samaa tuskaa, mitä Kristus tunsi ristillä lunastaessaan heille heidän hylkimänsä pelastuksen. Silloin he käsittävät, mitä ovat menettäneet — ikuisen elämän ja katoamattoman perinnön. Sielujen pelastamiseksi annettu suuri uhri osoittaa meille heidän arvonsa. Kun arvokas sielu kerran joutuu kadotukseen, tämä on lopullinen.TA 17.3