Opetuksia luonnosta

Luonnon kauneudella on kieli, joka lakkaamatta puhuu meille. Avoin sydän voi saada vaikutteita Jumalan rakkaudesta ja kirkkaudesta Hänen kättensä tekojen välityksellä. Tarkkaava korva voi kuulla ja ymmärtää Jumalan puhetta luonnossa. Au-ringonpaisteesta ja kaikesta, minkä Jumala on asettanut katseltavaksemme, saamme opetuksia. Viheriäiset kedot, mahtavat puut, kukkaset ja nuput, ohikiitävät pilvet, sade, soliseva puro, aurinko, kuu ja tähtitaivas — nämä kaikki pyytävät meitä tarkkaamaan ja miettimään luonnon ihmeitä ja tutustumaan Jumalaan, joka on ne tehnyt. Luonnon eri kohteista saatavia opetuksia ovat erikoisesti nämä: Ne tottelevat Tekijänsä tahtoa; ne eivät milloinkaan kiellä Jumalaa eivätkä milloinkaan ole tottelemattomia ainoallekaan Hänen tahtonsa ilmaukselle. Langenneet olennot ovat ainoat, jotka kieltäytyvät tottelemasta Teki-jäänsä täydellisesti. Heidän sanansa ja tekonsa ovat ristiriidassa Jumalan kanssa, ja he sotivat Hänen hallituksensa periaatteita vastaan.TA 322.1

Ne kristityt, jotka alituisesti vaikeroivat ja valittavat ja joiden mielestä onni ja iloinen katse on syntiä, eivät omaa väärentämätöntä uskontoa. Ne, jotka katselevat luonnon kauniita maisemia samalla tavalla kuin kuollutta kuvaa, jotka pitävät lakastuneista lehdistä enemmän kuin kauniista, elävistä kukkasista, jotka tuntevat surullista mielihyvää kaikesta synkästä, minkä he löytävät luonnosta, jotka eivät näe mitään kaunista vihannoivissa laaksoissa eikä viheriöivissä, mahtavissa vuorenhuipuissa, ja jotka ovat kuuroja ilon sävelille, joita luonto suloisen soinnukkaasti kaiuttaa kuuleville korville, — sellaiset eivät ole Kristuksessa. He eivät vaella valossa, vaan haalivat itselleen pimeyttä ja synkkyyttä, vaikka he yhtä hyvin voisivat saada kirkkautta, suloisuutta ja vanhurskauden auringon tuomia siunauksia sekä parantumisen sen siipien alla.TA 322.2