Myrsky puhkeaa

Mutta kahdeksantena päivänä taivaat kietoutuivat pimeyteen. Jyrisevä ukkonen ja kirkkaat salaman leimahdukset alkoivat kauhistuttaa ihmisiä ja eläimiä. Sade valui pilvistä heidän yläpuoleltaan. Tämä oli jotakin sellaista, mitä he eivät olleet koskaan nähneet, ja heidän sydämensä alkoivat raueta pelosta. Eläimet harhailivat ympäriinsä raivokkaan kauhun vallassa, ja niiden vihlovat äänet tuntuivat valittavan sekä niiden omaa että ihmisten kohtaloa. Myrsky kasvoi rajuudessa, kunnes vedet näyttivät tulevan taivaasta kuin mahtavasta vesiputouksesta. Jokien äyräät murtuivat, ja vedet vyöryivät laaksoihin. Suuren syvyyden perustuksetkin sortuivat. Vesisuihkut puhkesivat maasta sanomattomalla voimalla heittäen jykeviä kallioita satojen metrien korkeuteen ilmaan, josta pudotessaan ne tunkeutuivat syvälle maahan.KuKi 50.3

Ensiksi ihmiset näkivät kättensä töiden tuhoutuvan. Heidän upeat rakennuksensa ja heidän kauniisti järjestetyt puu-tarhansa ja lehtonsa, jonne he olivat sijoittaneet epäjumaliaan, tuhoutuivat taivaan salamoista. Niiden jäännökset hajautuivat kaikkialle. He olivat pystyttäneet alttareita lehtoihinsa ja pyhittäneet ne epäjumalillensa sekä uhranneet niillä ihmisuhreja. Jumala inhosi näitä ja vihassaan repi ne maahan heidän nähtensä, ja he vapisivat elävän Jumalan, taivaitten ja maan Tekijän, voiman edessä, ja heille tehtiin tiettäväksi, että heidän iljetyksensä ja kauhistuttavat, epäjumalille tuomansa uhrit olivat aikaansaaneet heidän tuhonsa.KuKi 51.1

Myrsky yltyi, ja luonnonvoimien myllerrykseen sekoittuivat ihmisten valitukset, ihmisten, jotka olivat halveksineet Jumalan arvovaltaa. Puut, rakennukset, kalliot ja maa sinkoilivat joka suuntaan. Ihmisten ja eläinten kauhu oli kuvaamaton. Vieläpä Saatanakin, jonka oli pakko olla raivoavien luonnonvoimien keskellä, pelkäsi oman olemassaolonsa puolesta. Hän oli nauttinut hallitessaan niin voimakasta heimoa ja toivoi heidän elävän harjoittaakseen iljettävyyksiään ja kehittääkseen kapinaansa taivaan Jumalaa vastaan. Hän kiroili Jumalaa syyttäen Häntä vääryydestä ja julmuudesta. Saatanan tavoin monet ihmisetkin herjasivat Jumalaa, ja jos he olisivat voineet viedä kapinansa päätökseen, he olisivat raastaneet Hänet Hänen vanhurskautensa valtaistuimelta.KuKi 51.2

Monien herjatessa ja kiroillessa Luojaansa olivat toiset samanaikaisesti suunniltaan pelosta ja kurottivat käsiään arkkia kohti anoen sisällepääsyä. Mutta se oli mahdotonta. Jumala oli lukinnut oven, ainoan sisäänkäytävän, ja sulkenut Nooan sisälle ja jumalattomat ulos. Hän yksin voi avata oven. Heidän pelkonsa ja katumuksensa oli myöhäistä. Kyllä he nyt tiesivät, että oli olemassa elävä Jumala, joka oli väkevämpi kuin ihminen ja jota he olivat pilkanneet ja herjanneet. He huusivat Häntä hartaasti, mutta Hänen korvansa ei kuullut enää heidän huutojaan. Jotkut yrittivät epätoivoissaan murtautua arkkiin, mutta tämä vankkatekoinen rakennus torjui kaikki heidän yrityksensä. Jotkut tarrautuivat arkkiin, kunnes raivokkaasti hyrskyävät vedet tempaisivat heidät pois, tai joka suuntaan sinkoilevat paadet ja puut irroittivat heidän otteensa.KuKi 51.3

Ne, jotka olivat ylenkatsoneet Nooan varoitukset ja ivanneet tuota vanhurskauden uskollista saarnaajaa, katuivat liian myöhään epäuskoaan. Arkki keinui ja heittelehti rajusti ympäriinsä. Sisäpuolella olevat eläimet osoittivat moninaisella melullaan mitä hillittömintä kauhua; kuitenkin arkki luovi raivoavien luonnonvoimien, hyrskyävien vesimassojen ja ympäriinsä sinkoilevien puiden ja paasien lomitse turvallisesti. Erinomaisen väkevät enkelit ohjasivat arkkia ja varjelivat sitä vahingolta. Arkin varjeleminen joka hetki tuon neljäkymmentä vuorokautta kestäneen hirvittävän myrskyn aikana oli kaikkivaltiaan voiman ihmetyö.KuKi 51.4

Rajuilmalle alttiiksi jääneet eläimet ryntäsivät ihmisiä kohti turvautuen ihmisolentojen seuraan ikäänkuin odottaen heiltä apua. Jotkut ihmiset sitoivat lapsensa ja itsensä jonkin voimakkaan eläimen selkään, koska tunsivat ne sitkeähenkisemmiksi kiipeämään korkeimmille huipuille kohoavaa vettä pakoon. Myrskyn raivo ei vähentynyt — vedet nousivat ilmeisemmin kuin alussa. Jotkut sitoivat itsensä maan ylevimmillä kohdilla kasvaviin korkeisiin puihin, mutta nämäkin puut tempautuivat irti maasta juurineen ja sinkoutuivat rajusti, ikäänkuin kiukkuisesti paiskattuina, kivinensä ja multinensa ilman halki kuohuviin, vuolaisiin aaltoihin. Korkeimmilla kohdilla ihmisolennot ja eläimet ponnistelivat säilyttääkseen asemansa, kunnes kaikki yhdessä paiskautuivat vaahtoavaan veteen, joka jo ulottui melkein maan korkeimmille kohdille. Vihdoin se saavutti korkeimmatkin kohdat, ja niin vedenpaisumus hukutti samalla tavalla sekä ihmiset että eläimet.KuKi 52.1

Huolestuneina Nooa ja hänen perheensä katselivat vesien vähentymistä. Nooa halusi astua jälleen kuivalle maakamaralle. Hän lähetti kaarneen lentoon, ja se lenteli edestakaisin arkista ulos ja takaisin. Nooa ei saanut kaipaamaansa ilmoitusta, ja niin hän lähetti kyyhkysen, joka palasi jälleen arkkiin, koska ei löytänyt paikkaa, missä levätä. Seitsemän päivän kuluttua Nooa lähetti kyyhkysen uudestaan. Ja nähdessään öljypuun lehden sen suussa, tuon kahdeksanhenkisen perheen, joka oli ollut niin kauan suljettuna arkkiin, valtasi suuri ilo.KuKi 52.2

Jälleen enkeli laskeutui taivaasta ja avasi arkin oven. Nooa saattoi siirtää katon syrjään, mutta hän ei voinut avata ovea, jonka Jumala oli sulkenut. Jumala puhui Nooalle oven avanneen enkelin välityksellä ja käski Nooan perhettä lähtemään arkista ja viemään mukanaan kaikki elävät olennot.KuKi 52.3