Paluu Kanaaniin

Laabanin poissaollessa Jaakob otti perheensä ja kaiken, mitä hänellä oli, ja jätti Laabanin. Kun hän oli ollut matkalla kolme päivää, Laaban sai kuulla Jaakobin jättäneen hänet, ja hän oli hyvin vihainen. Ja hän lähti ajamaan häntä takaa päättäen tuoda hänet takaisin väkipakolla. Mutta Herra sääli Jaakobia, ja kun Laaban oli tavoittamaisillaan hänet, Hän antoi Laabanille unen, jossa Hän kielsi häntä puhumasta Jaakobille hyvää tai pahaa. Se merkitsi, että hänen ei tulisi pakottaa Jaakobia palaamaan eikä liioin ahdistaa häntä imartelevilla houkutuksilla.KuKi 70.1

Kun Laaban tapasi Jaakobin, hän kysyi, miksi tämä oli varkain siepannut äkkiarvaamatta hänen tyttärensä ja vienyt pois kuin miekalla otetut vangit. Laaban sanoi hänelle: “Minulla olisi valta tehdä teille pahaa, mutta teidän isänne Jumala sanoi minulle viime yönä näin: ‘Varo, ettet puhu Jaakobille hyvää etkä pahaa!’” Sitten Jaakob puhui Laabanille siitä alhaisesta käyttäytymisestä, jota tämä oli häntä kohtaan osoittanut etsien vain omaa etuaan. Hän vetosi Laabaniin ja menettelynsä rehellisyyteen Laabanin luona olonsa aikana ja sanoi: “Pedon haaskaamaa en ole sinulle tuonut, se oli minun itseni korvattava; minulta sinä sen vaadit, olipa se viety päivällä tai viety yöllä. Päivällä vaivasi minua helle, yöllä vilu, ja uni pakeni silmistäni.”KuKi 70.2

Jaakob sanoi: “Jo kaksikymmentä vuotta minä olen ollut sinun talossasi; neljätoista vuotta minä palvelin sinua saa-dakseni molemmat tyttäresi ja kuusi vuotta saadakseni sinulta karjaa, mutta kymmenen kertaa sinä muutit minun palkkani. Jos minun isäni Jumala, Aabrahamin Jumala, jota myös Iisak pelkää, ei olisi ollut minun puolellani, niin sinä olisit nyt lähettänyt minut tyhjänä tieheni. Jumala on näh-nyt minun kurjuuteni ja kätteni vaivannäön, ja Hän ratkaisi viime yönä asian.”KuKi 70.3

Silloin Laaban vakuutti Jaakobille, että hän ajatteli tyttäriensä ja heidän lastensa parasta, eikä hän voisi tehdä heille pahaa. Hän ehdotti, että he tekisivät liiton keskenään. Ja Laaban sanoi: “Tule siis, tehkäämme liitto keskenämme, ja olkoon se todistuksena meidän välillämme, minun ja sinun.” “Silloin Jaakob otti kiven ja nosti sen pystyyn patsaaksi. Ja Jaakob sanoi heimonsa miehille: ‘Kootkaa kiviä!’ Ja he ottivat kiviä ja rakensivat roukkion ja aterioivat siinä sen kiviroukkion päällä.”KuKi 71.1

Ja Laaban sanoi: “Herra olkoon vartija meidän välillämme, minun ja sinun, kun joudumme loitolle toistemme näkyvistä. Jos sinä kohtelet pahasti minun tyttäriäni tahi otat toisia vaimoja tyttärieni lisäksi, niin tiedä, että vaikkei ketään ihmistä olekaan läsnä, Jumala kuitenkin on todistajana meidän välillämme, minun ja sinun.”KuKi 71.2

Jaakob teki Herran edessä juhlallisen sopimuksen, ettei hän ottaisi muita vaimoja. “Ja Laaban sanoi vielä Jaakobille: ‘Katso, tämä roukkio ja tämä patsas, jonka minä olen pystyttänyt meidän välillemme, minun ja sinun — tämä roukkio olkoon todistuksena, ja myös tämä patsas olkoon todistuksena siitä, etten minä kulje tämän roukkion ohi sinun luoksesi ja ettet sinäkään kulje tämän roukkion ohi ja tämän patsaan ohi minun luokseni paha mielessä. Aabrahamin Jumala ja Naahorin Jumala, heidän isiensä Jumala, olkoon tuomarina meidän välillämme.’ Ja Jaakob vannoi valansa Jumalan kautta, jota hänen isänsä Iisak pelkäsi.”KuKi 71.3

Kun Jaakob lähti matkalleen, Jumalan enkeleitä tuli häntä vastaan. Nähdessään heidät hän sanoi: “Tämä on Jumalan sotajoukkoa.” Unessa hän näki Jumalan enkeleiden leiriytyneen hänen ympärilleen. Jaakob lähetti nöyrän, sovintoa anovan sanoman veljelleen Eesaulle. Mutta “sanansaattajat palasivat Jaakobin luo ja sanoivat: ‘Me tulimme veljesi Eesaun luo; hän on jo matkalla sinua vastaan, neljäsataa miestä mukanaan.’ Silloin valtasi Jaakobin suuri pelko ja ahdistus. Ja hän jakoi väen, joka oli hänen kanssansa, ja pikkukarjan ja raavaskarjan ja kamelit kahteen joukkoon. Sillä hän ajatteli: ‘Jos Eesau hyökkää toisen joukon kimp-puun ja tuhoaa sen, niin toinen joukko pääsee pakoon.’ Ja Jaakob sanoi: “Isäni Aabrahamin Jumala ja isäni Iisakin Jumala, Herra, Sinä, joka sanoit minulle: ‘Palaja maahasi ja sukusi luo, niin minä teen sinulle hyvää!’ Minä olen liian halpa kaikkeen siihen armoon ja kaikkeen siihen uskollisuuteen, jota Sinä olet palvelijallesi osoittanut; sillä ainoastaan sauva kädessäni minä kuljin tämän Jordanin yli, ja nyt on minulle karttunut kaksi joukkoa. Pelasta minut veljeni Eesaun käsistä, sillä minä pelkään, että hän tulee ja tuhoaa minut ynnä äidit lapsineen. Olethan itse sanonut: ‘Minä teen sinulle hyvää ja annan sinun jälkeläistesi luvun tulla paljoksi kuin meren hiekka, jota ei voida lukea sen paljouden tähden.’”KuKi 71.4