“Mene kertomaan maailmalle”
“Kun hoidin tehtäviäni”, hän sanoi, “korvissani kaikui jatkuvasti: ‘Mene kertomaan maailmalle sitä uhkaa-vasta vaarasta. ‘ Mieleeni tuli toistuvasti jae: ‘Kun minä uhkaan jumalatonta kuolemalla, asetan sinut vastuu-seen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen elämänmenostaan, hän kuolee syntiensä tähden - ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.’ Minusta tuntui, että jos jumalattomia varoitet-taisiin tehokkaasti, monet heistä tekisivät parannuk-sen, mutta jos heitä ei varoitettaisi, heidän verensä vaadittaisiin ehkä minun kädestäni.” Hänen mieleensä tulivat yhä uudelleen sanat: “Mene kertomaan maailmalle; heidän kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.” Yhdeksän vuotta hän odotti taakan painaessa hänen sydäntään, kunnes hän vuonna 1831 ensim-mäisen kerran esitti julkisesti uskonsa perusteet.ST 215.3
Hän oli nyt viisikymmenvuotias, tottumaton pu-humaan, mutta hänen ponnistelunsa siunattiin. Hä-nen ensimmäistä luentoaan seurasi uskonnollinen herätys. Kolmetoista kokonaista perhettä, kahta henkilöä lukuunottamatta, tuli kääntymykseen. Häntä pyydettiin puhumaan muilla paikkakunnilla, ja mel-kein joka paikassa syntisiä tuli kääntymykseen. Kris-tityt pyhittäytyivät täydellisemmin Jumalalle, ja deistit ja uskottomat tunnustivat Raamatun totuuden. Hänen saamansa vaikuttivat yleiseen mielialaan ja hillitsivät aikakauden lisääntyvää maallistumista ja aistillisuutta.ST 216.1
Monin paikoin kaikki protestanttiset kirkot avasivat hänelle ovensa, ja yleensä kutsut tulivat sananjulistajilta. Periaatteesta hän työskenteli ainoastaan siel-lä, mihin hänet kutsuttiin, ja kuitenkin hän oli pian kykenemätön vastaamaan puoliinkaan pyynnöistä. Monet vakuuttuivat Kristuksen tulon läheisyydestä ja tarpeestaan valmistautua siihen. Eräissä suurissa kau-pungeissa väkijuomakauppiaat muuttivat myymälän-sä kokoushuoneiksi, peliluolat suljettiin ja pahimmat-kin hurjastelijat tekivät parannuksen. Eri uskonsuunnat järjestivät rukouskokouksia lähes tunneittain, lii-kemiehet kokoontuivat keskipäivällä rukoilemaan ja kiittämään Jumalaa. Hillitöntä kiihtymystä ei esiintynyt. Varhaisten uskonpuhdistajien tavoin Miller vetosi enemmän ymmärrykseen ja omaantuntoon kuin pyrki pelkän tunnekuohun aikaansaamiseen.ST 216.2
Vuonna 1833 baptistiseurakunta antoi Millerille saarnaluvan. Suuri joukko hänen kirkkonsa sananju-listajista hyväksyi hänen toimintansa, ja heidän muodollisella suostumuksellaan hän jatkoi työtään. Hän matkusti ja saamasi lakkaamatta eikä saanut koskaan riittävää korvausta matkakulujen peittämiseksi. Näin hänen julkinen toimintansa rasitti tuntuvasti hänen varallisuuttaan.ST 216.3