Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents

Suuri Taistelu

 - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Uskosta vanhurskauttaminen

    Lutherin selvästi julistama suuri uskonvanhurskauden oppi oli melkein kokonaan unohtunut; sen tilalle oli tullut Rooman kirkon periaate, jonka mukaan pelastus ansaittiin hyvillä teoilla. Whitefield ja Wesleyn veljekset tavoittelivat vilpittömästi Jumalan suosiota. Heille oli opetettu, että se saataisiin hyveillä ja uskonnollisilla menoilla.ST 166.3

    Kun Charles Wesley kerran sairastui ja luuli kuole-man lähestyvän, häneltä kysyttiin mihin hän perusti toivonsa ikuisesta elämästä. Hän vastasi: “Olen tehnyt parhaani palvellakseni Jumalaa. ” Kun ystävä ei näyttänyt täysin tyytyväiseltä vastaukseen, Wesley ajatteli: “Mitä! - Haluaako hän tehdä pyrkimykseni tyhjiksi? Ei minulla ole muuta mihin turvautua.” 8 John Whitehead, Life of the Rev. Charles Wesley, s. 102. Tällainen pimeys oli laskeutunut kirkon ylle. Se käänsi ihmisten ajatukset pois pelastuksen ainoasta toivosta - ristiin-naulitun Lunastajan verestä.ST 166.4

    Wesley kumppaneineen oppi näkemään, että Jumalan laki ulottuu sanojen ja tekojen lisäksi myös ajatuksiin. Ahkerasti ja hartaasti he ponnistelivat tukahduttaakseen luonnollisen sydämensä pahat taipumukset. He viettivät vaatimatonta, itsensä kieltävää elämää ja noudattivat tarkasti kaikkea, minkä luulivat auttavan heitä saavuttamaan Jumalalle kelpaavan pyhyyden. Mutta turhaan he yrittivät vapautua synnin tuomiosta ja murtaa sen vallan.ST 167.1

    Jumalallisen totuuden tuli, joka oli sammumaisillaan protestantismin alttareilta, syttyisi uudelleen Böömin kristittyjen ojentamasta ikivanhasta soihdusta. Muutamat heistä löysivät turvapaikan Saksista ja säilyttivät muinaisen uskonsa. Näiltä kristityiltä valo tuli Wesleylle.ST 167.2

    John ja Charles lähetettiin saarnaajiksi Amerikkaan. Samassa laivassa oli herrnhutilaisseurue. Matkalla kohdattiin rajuja myrskyjä, ja kuoleman kanssa kasvokkain joutunut John tunsi, ettei hänellä ollut rauhaa Jumalan kanssa. Saksalaiset taas osoittivat sel-laista rauhaa ja luottamusta, joka oli hänelle vierasta. “Olin pitkään seurannut heidän vakavamielistä käy-töstään”, hän sanoi. “Nyt oli tilaisuus nähdä, olivatko he vapautuneet ylpeyden, vihan ja kostonhalun lisäksi myös pelosta. He olivat aloittaneet jumalanpalve-luksensa virrellä, kun aalto vyöryi yli, repi isonpurjeen riekaleiksi, peitti laivan ja tulvi kannen alle kuin syvyys olisi nielaissut meidät. Englantilaisten joukosta kuului kammottavaa huutoa. Saksalaiset jatkoivat tyynesti laulamista. Myöhemmin kysyin eräältä heistä: ‘Ettekö te pelänneet?’ Hän vastasi: ‘Jumalan kiitos, emme.’ Kysyin: ‘Mutta eivätkö naisenne ja lapsenne pelänneet?’ Hän vastasi lempeästi: ‘Eivät, meidän naisemme ja lapsemme eivät pelkää kuolemaa.’” 9 Emt. s. 10.ST 167.3

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents