John Knox
Hamilton, Wishart ja suuri joukko vähemmän tunnet-tuja opetuslapsia antoivat henkensä polttoroviolla. Mutta Wishartin palavan rovion ääreltä tuli mies, jota liekit eivät vaientaisi, mies, joka Jumalan avulla antaisi paaviudelle kuoliniskun Skotlannissa.ST 164.2
John Knox kääntyi pois kirkon perimätiedosta ja alkoi etsiä ravintoa Jumalan sanan totuuksista. Wishartin opetukset lujittivat hänen päätöstään hylätä Rooma ja liittyä vainottuihin uskonpuhdistajiin.ST 164.3
Kun toverit kannustivat häntä saarnaamaan, hän kavahti siihen liittyvää vastuuta. Vasta päiväkausien ankaran sisäisen taistelun jälkeen hän suostui. Heti tämän jälkeen hän tarttui toimeen päättävästi ja roh-keasti. Tämä vilpitön uskonpuhdistaja ei pelännyt ihmisiä. Kun Knox vietiin Skotlannin kuningattaren eteen, häntä ei voitettu ystävällisyydellä, eikä hän säikähtänyt uhkauksia. Kuningatar väitti hänen yllyttäneen ihmisiä ottamaan vastaan valtion kieltämän uskonnon ja rikkoneen siten Jumalan käskyä, jonka mukaan alamaisten on toteltava hallitsijoitaan. Knox vastasi lujasti: “Jos kaikilla Aabrahamin jälkeläisillä olisi ollut sama uskonto kuin faraolla, jonka alamaisia he pitkään olivat, mitä uskontoa maailmassa olisi ollut? Tai jos kaikilla apostolien ajan ihmisillä olisi ollut Rooman keisarien uskonto, mitä uskontoa silloin olisi ollut maan päällä?”ST 164.4
Maria sanoi: “Te selitätte Raamattua yhdellä tavalla ja he [roomalaiskatolilaiset] selittävät sitä toisella tavalla. Ketä minun tulee uskoa, ja kuka on tuomari?”ST 165.1
“Teidän on uskottava Jumalaa, joka puhuu selvästi sanassaan”, uskonpuhdistaja vastasi. - “Jumalan sana on selkeää. Jos jokin kohta vaikuttaa epäselvältä, Pyhä Henki, joka ei koskaan ole ristiriidassa itsensä kanssa, selittää asian tarkemmin muissa paikoissa.” ST 165.2
Järkkymättömällä rohkeudella peloton uskonpuh-distaja ajoi asiaansa henkensä kaupalla, kunnes Skot-lanti vapautui paavinvallasta.ST 165.3
Englannissa protestantismin vahvistaminen val-tionuskonnoksi vähensi vainoa, mutta ei lopettanut sitä kokonaan. Useita Rooman kirkon tapoja säilyi. Paavin ylivalta hylättiin, mutta hallitsija asetettiin hänen tilalleen kirkon pääksi. Evankeliumin puhtau-teen oli yhä pitkä matka. Uskonnonvapautta ei vielä ymmärretty. Vaikka protestanttiset hallitsijat turvau-tuivat vain harvoin Rooman kammottaviin julmuuksiin, jokaisen oikeutta palvella Jumalaa vakaumuksen-sa mukaisesti ei tunnustettu. Eriuskoiset kärsivät vai-noa satojen vuosien ajan.ST 165.4