Kaksi luokkaa seurakunnassa

Kristuksen seuraajiksi tunnustautuvien joukossa on aina ollut kaksi luokkaa. Toisten tutkiessa Vapahtajan elämää ja pyrkiessä vilpittömästi korjaamaan puut-teitaan ja seuraamaan esikuvaansa, toiset karttavat selviä totuuksia, jotka paljastavat heidän virheensä. Parhaimmillaankaan seurakunta ei muodostunut yk-sinomaan uskollisista ja vilpittömistä jäsenistä. Juu-das otettiin opetuslasten joukkoon, jotta Kristuksen opetus ja esimerkki paljastaisivat hänelle hänen vir-heensä. Mutta pysymällä synnissä hän alistui Saatanan kiusauksille. Hän suuttui, kun hänen virheitään arvosteltiin, ja päätyi siten kavaltamaan Mestarinsa. ^{5Katso Mark. 14: 10, 11}ST 30.3

Ananias ja Safira teeskentelivät antavansa kokonai-sen uhrin Jumalalle, vaikka he ahneudessaan pidätti-vät siitä osan itselleen. Totuuden henki paljasti apostoleille näiden teeskentelijöiden todellisen luonteen, ja Jumalan tuomiot vapauttivat seurakunnan tuosta häpeätahrasta. ^{6Katso Ap.t. 5:1-11} Kun Kristuksen seuraajia ryhdyttiin vainoamaan, vain ne, jotka olivat valmiit luopumaan kaikesta totuuden hyväksi, halusivat tulla hänen opetuslapsikseen. Mutta kun vaino lakkasi, seurakuntaan liittyi vähemmän innokkaita käännynnäisiä, ja niin Saatana sai siellä jalansijaa.ST 30.4

Kun kristityt suostuivat liittymään yhteen puoliksi kääntyneiden pakanoiden kanssa, Saatana riemuitsi. Sitten hän yllytti heidät vainoamaan niitä, jotka pysyivät uskollisina Jumalalle. Yhdessä puolipakanallisten kumppaniensa kanssa nämä luopiokristityt ryhtyivät taistelemaan Kristuksen opin ydinkohtia vastaan. Seurakuntaan tuotujen harhakäsitysten ja kauheuksien vastustaminen merkitsi hirvittävää taistelua. Raa-mattua ei hyväksytty uskon ainoaksi ohjeeksi. Uskon-nonvapauden periaatetta pidettiin harhaoppina ja sen kannattajat julistettiin lainsuojattomiksi.ST 31.1

Pitkän kamppailun jälkeen uskolliset näkivät, että ero oli välttämätön. He eivät uskaltaneet suvaita omal-le sielulleen kohtalokkaita erehdyksiä ja vaarantaa lastensa ja lastenlastensa uskoa. Heistä tuntui, että rauha tulisi liian kalliiksi, jos sen vuoksi olisi uhrattava periaatteet. Jos yhtenäisyys voitaisiin saavuttaa vain tinkimällä totuudesta, oli parempi valita erimielisyys ja vieläpä taistelu.ST 31.2

Varhaiset kristityt olivat todella erikoislaatuista kansaa. Harvalukuisina, vailla rikkautta, asemaa ja arvonimiä he olivat jumalattomien vihan kohteena, kuten Abel oli ollut Kainin vihan kohteena. ^{7Katso I. Moos. 4: 1-10} Kristuksen päivistä nykyaikaan asti hänen uskolliset opetus-lapsensa ovat herättäneet vihaa ja vastustusta niissä, jotka rakastavat syntiä.ST 31.3

Miten evankeliumia sitten voidaan kutsua rauhan sanomaksi? Enkelit lauloivat Betlehemin tasangon yllä: “Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” ^{8Luuk. 2: 14} Tämä profeetal-linen julistus on näennäisessä ristiriidassa Kristuksen sanojen kanssa: “En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.” ^{9Man. 10: 34} Mutta oikein ymmärrettyinä ne ovat täydellisessä sopusoinnussa. Evankeliumi on rauhan sanoma. Kristuksen uskonto levittäisi maailmaan rau-haa ja onnea, jos se otettaisiin kuuliaisesti vastaan. Jeesuksen tehtävänä oli tuoda sovinto paitsi ihmisen ja Jumalan välille myös ihmisten välisiin suhteisiin. Mutta maailma kokonaisuudessaan on Saatanan, Kris-tuksen pahimman vihollisen, hallinnassa. Evanke-liumin sisältämät elämänperiaatteet ovat täydellisessä ristiriidassa ihmisten tapojen ja halujen kanssa, ja siksi he nousevat sitä vastaan. He vihaavat puhtautta, joka tuomitsee synnin, ja vainoavat niitä, jotka kehottavat heitä alistumaan sen pyhiin vaatimuksiin. Tässä mielessä evankeliumia kutsutaan miekaksi. ^{10Katso Man. 10: 34}ST 31.4

Monet uskossaan heikot ovat valmiit luopumaan luottamuksestaan Jumalaan, koska hän antaa tur-meltuneiden ihmisten menestyä samalla kun parhaimmat ja puhtaimmat saavat kärsiä heidän jul muudestaan. Miten hän, joka on oikeudenmukainen ja armollinen ja kaikkivaltias, saattaa suvaita tällaista vääryyttä? Jumala on antanut meille riittävästi todisteita rak-kaudestaan. Meidän ei tule epäillä hänen hyvyyttään, vaikka emme voi ymmärtää hänen sallimustaan. Va-pahtaja sanoi: “Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palve-lija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin.” ^{11Joh. 15: 20} Ne, jotka kutsutaan osallistu-maan vainoista ja marttyyrikuolemasta, seuraavat vain Jumalan rakkaan Pojan askelissa.ST 32.1

Vanhurskaat joutuvat kärsimyksen ahjoon, että he itse puhdistuisivat, että heidän esimerkkinsä vakuut-taisi muut uskon ja jumalisuuden todellisuudesta ja että heidän vakaa vaelluksensa tuomitsisi jumalattomat ja epäuskoiset. Jumala antaa jumalattomien me-nestyä ja paljastaa vihamielisyytensä häntä kohtaan, niin että kaikki näkisivät hänen oikeudenmukaisuutensa ja armonsa, kun hän lopulta hävittää heidät. Jokainen Jumalan uskollisiin kohdistunut julmuus tullaan rankaisemaan aivan kuin se olisi tehty itse Kristukselle.ST 32.2

Paavali julistaa, että “vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina”. ^{122. Tim. 3: 12} Miksi sitten näyttää kuin vainot olisivat lakanneet? Ainoa syy on se, että kirkko on mukautunut maailman tapoihin eikä siksi herätä vas-tustusta. Meidän aikamme uskonto ei ole Kristuksen ja hänen apostoliensa puhdasta ja pyhää uskoa. Kris-tinusko on maailman suosiossa, koska Jumalan sanan totuuksiin suhtaudutaan välinpitämättömästi ja seu-rakunnassa on niin vähän elävää jumalisuutta. Kun varhaisseurakunnan usko elpyy, vainon tulet syttyvät jälleen.ST 33.1