Vaarallisia aikoja seurakunnalle
Uskollisia lipunkantajia oli vain muutamia. Ajoittain näytti siltä, että vääryys voittaisi ja oikea uskonto hävitettäisiin maan päältä. Evankeliumi kadotettiin näkyvistä, ja ihmisiä rasitettiin ankarilla vaatimuksilla. Heidät opetettiin luottamaan omiin tekoihinsa synnin sovittamiseksi. Pitkät pyhiinvaellusmatkat, katumusharjoitukset, pyhäinjäännösten palvonta, kirk-kojen, pyhäkköjen ja alttarien pystyttäminen, suurten rahasummien maksaminen kirkolle - tällaisia toimia määrättiin Jumalan vihan lepyttämiseksi ja hänen suosionsa varmistamiseksi.ST 39.1
Kahdeksannen vuosisadan lopussa paavilaiset väit-tivät, että kirkon alkuaikoina Rooman piispoilla oli ollut sama hengellinen valta, jota he nyt vaativat itselleen. Munkit väärensivät vanhoja kirjoituksia. Löydettiin tuntemattomia kirkolliskokousten päätöksiä, jotka vahvistivat paavin ylivallan varhaisimmista ajoista lähtien. (Katso liitettä.)ST 39.2
Ne harvat uskolliset, jotka perustivat uskonsa var-malle pohjalle , olivat hämmentyneitä. Väsyneinä jatkuvaan taisteluun vainoa, petoksia ja muita Saata-nan keksimiä esteitä vastaan muutamat uskolliset masentuivat. Turvatakseen rauhan, omaisuutensa ja henkensä he luopuivat varmasta perustuksesta. Toisia ei vihollisen vastustus lannistanut.ST 39.3
Kuvainpalvonta yleistyi. Kuvien edessä poltettiin kynttilöitä ja rukoiltiin. Mitä mielettömimpiä tapoja omaksuttiin. Järki näytti menettäneen merkityksensä. Koska papit ja piispat olivat huvittelunhaluisia ja turmeltuneita, heiltä neuvoja kysyvä kansa vajosi tietämättömyyteen ja paheisiin.ST 39.4
Yhdennellätoista vuosisadalla paavi Gregorius VII julisti, ettei kirkko ollut koskaan erehtynyt eikä Raa-matun mukaan koskaan erehtyisikään. Mutta väitteen tueksi ei esitetty raamatullisia todisteita. Ylpeä paavi väitti myös, että hänellä oli valta panna keisareita viralta. Valaiseva esimerkki tämän erehtymättömyyden esitaistelijan tyrannimaisesta luonteesta on hänen suhtautumisensa Henrik IV:een, Saksan keisariin. Koska tämä hallitsija rohkeni halveksia paavin arvovaltaa, hänet julistettiin kirkonkiroukseen ja syöstiin valtaistuimelta. Hänen omia ruhtinaitaan yllytet-tiin paavillisessa käskykirjeessä kapinaan häntä vas-taan.ST 39.5
Henrik näki välttämättömäksi tehdä rauhan Roo-man kanssa. Vaimonsa ja uskollisen palvelijansa kans-sa hän ylitti Alpit keskitalvella voidakseen nöyrtyä paavin edessä. Saavuttuaan Gregoriuksen linnaan hänet ohjattiin ulommalle pihalle. Siellä, talven anka-rassa kylmyydessä, paljain päin ja avojaloin hän odotti lupaa päästä paavin eteen. Vasta kun Henrik oli kol-men päivän ajan paastonnut ja tunnustanut syntejään, paavi suostui antamaan hänelle anteeksi. Silloinkin ehtona oli, että keisari odottaisi paavin lupaa ennen kuin pukisi ylleen arvomerkkinsä tai ryhtyisi harjoittamaan kuninkaallista valtaansa. Voitonriemui-nen Gregorius kerskui, että hänen velvollisuutensa oli riistää kuninkailta ylpeys.ST 40.1
Miten jyrkän vastakohdan tämä ylimielinen paavi muodostikaan Kristukselle, joka sanoo seisovansa sydämen ovella anomassa sisäänpääsyä. Hän opetti seuraajiaan: “Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.” ST 40.2
Jo ennen paaviuden perustamista pakanallisten filosofien opetukset olivat vaikuttaneet kirkkoon. Monet pitivät yhä kiinni pakanallisen filosofian periaatteista ja kannustivat muitakin opiskelemaan sitä voidakseen vaikuttaa tehokkaammin pakanoihin. Näin kristilliseen uskoon sisällytettiin vakavia erehdyksiä.ST 40.3