Hieronymus löytää uuden rohkeuden
Pian hänet tuotiin uudelleen kirkolliskokouksen eteen. Hänen alistumisensa ei ollut tyydyttänyt tuomareita. Vain varaukseton luopuminen totuudesta voisi pelas-taa Hieronymuksen hengen. Mutta hän oli päättänyt tunnustaa julkisesti uskonsa ja seurata marttyyriveljeään liekkeihin.ST 75.1
Hän peruutti aikaisemmat myönnytyksensä ja kuo-levana miehenä vaati tilaisuutta puolustaa itseään. Prelaatit vaativat, että hänen piti yksinkertaisesti myöntää tai kiistää häntä vastaan esitetyt syytökset. Hieronymus esitti vastalauseen tällaisen julman epä-oikeudenmukaisuuden vuoksi. “Te olette sulkeneet minut kolmeksisadaksi neljäksikymmeneksi päiväksi kammottavaan vankilaan”, hän sanoi, “ja sitten tuotte minut eteenne ja kuuntelette vannoutuneita vihamiehiäni, mutta kieltäydytte kuuntelemasta minua. - Varokaa tekemästä syntiä oikeudenmukaisuutta vas-taan. Mitä minuun tulee, olen vain heikko kuolevainen, eikä elämälläni ole suurta merkitystä. Kun kehotan teitä pidättymään väärästä tuomiosta, puhun pi-kemminkin teidän kuin itseni puolesta.” ST 75.2
Lopulta hänen pyyntöönsä suostuttiin. Tuoma-riensa edessä Hieronymus polvistui ja rukoili Jumalan Henkeä hallitsemaan hänen ajatuksiaan niin, ettei hän puhuisi mitään, mikä olisi ristiriidassa totuuden kanssa tai hänen Mestarinsa arvoa alentavaa. Tuona päivänä hänelle toteutui lupaus: “Mutta kun teidät luovutetaan viranomaisten käsiin, älkää olko huolis-sanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille anne-taan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki.” ST 75.3
Kokonaisen vuoden Hieronymus oli ollut vankityrmässä, kykenemättömänä lukemaan tai edes näke-mään. Kuitenkin hän esitti todisteensa niin selkeästi ja voimakkaasti, että olisi voinut luulla hänen saaneen opiskella kenenkään häiritsemättä. Hän kiinnitti kuulijoiden huomion suureen joukkoon pyhiä miehiä, jotka epäoikeudenmukaiset tuomarit olivat tuominneet. Lähes jokaisessa sukupolvessa oli syrjitty niitä, jotka olivat pyrkineet jalostamaan aikansa ihmisiä. Kristus itse tuomittiin pahantekijänä epäoikeudenmukaisessa tuomioistuimessa.ST 75.4
Sitten Hieronymus ilmoitti katuvansa ja todisti marttyyri Husin viattomuudesta ja pyhyydestä. “Tun-sin hänet lapsuudesta saakka”, hän sanoi. “Hän oli miehistä parhain, rehellinen ja pyhä. Viattomuudes-taan huolimatta hänet tuomittiin. - Minäkin olen valmis kuolemaan. En halua perääntyä niiden kidu-tusten edessä, joita viholliseni ja väärät todistajat minulle valmistavat. Eräänä päivänä he joutuvat teke-mään tiliä vääryyksistään suuren Jumalan edessä, jota kukaan ei voi pettää.”ST 76.1
Hieronymus jatkoi: “Nuoruudestani asti tekemistäni synneistä mikään ei paina mieltäni niin raskaasti eikä aiheuta yhtä viiltäviä tunnontuskia kuin se, jonka tein tällä kohtalokkaalla paikalla, kun hyväksyin vää-rän tuomion, joka julistettiin Wycliffille ja pyhälle marttyyrille Jan Husille, opettajalleni ja ystävälleni. Kyllä! Tunnustan sen sydämeni pohjasta ja myönnän kauhulla, että menetin häpeällisesti rohkeuteni, kun kuoleman pelosta tuomitsin heidän oppinsa. Siksi rukoilen - kaikkivaltiasta Jumalaa antamaan anteeksi syntini, ja erityisesti tämän katalimman syntini.” Osoittaen tuomareitaan hän sanoi vakaasti: “Te tuomitsitte Wycliffin ja Jan Husin. - Heidän esittä-mistään asioista, joita ei voi kumota, minä ajattelen ja opetan samalla tavalla kuin he.”ST 76.2
Hänen puheensa keskeytettiin. Raivosta vapisten prelaatit huusivat: “Mitä lisätodisteita enää tarvitaan? Näemmehän omin silmin harhaoppisista itsepintaisimman!”ST 76.3
Sekasorrosta piittaamatta Hieronymus huudahti: “Ette kai luule minun pelkäävän kuolemaa? Kokonai-sen vuoden piditte minua kauheassa vankityrmässä, kuolemaa hirmuisemmassa. - Minun on pakko ilmaisu hämmästykseni, kun kristittyä kohdellaan niin raakalaismaisesti. “ ST 77.1