Sovitteluyrityksiä
Saksin Fredrik salasi huolellisesti todelliset tunteensa uskonpuhdistajaa kohtaan. Samalla hän suojeli häntä väsymättömän valppaasti seuraten sekä hänen että hänen vihollistensa liikkeitä. Toiset taas eivät yrittä-neetkään salata myötätuntoaan Lutheria kohtaan. “Tohtorin pieneen huoneeseen ei mahtunut niin paljon vieraita kuin hänen luokseen saapui”, Spalatin kirjoitti. Nekin, jotka pitivät hänen oppejaan väärinä, eivät voineet olla ihailematta rehellisyyttä, joka sai hänet mieluummin uhmaamaan kuolemaa kuin louk-kaamaan omaatuntoaan.ST 110.4
Vakavia yrityksiä tehtiin Lutherin taivuttamiseksi sovitteluratkaisuun Rooman kanssa. Aateliset ja ruhtinaat totesivat, että jos hän vastustaisi kirkon ja neuvostojen päätöksiä, hänet ajettaisiin maanpakoon eikä hänellä olisi mitään turvaa. Häntä kehotettiin alistumaan keisarin tuomittavaksi, jolloin hänellä ei olisi mitään pelättävää. Luther vastasi: “Suostun koko sydämestäni siihen, että keisari, ruhtinaat ja myös halvimmat kristityt tarkastelevat ja arvioivat teoksiani, mutta sillä ehdolla, että he ottavat mittapuuksi Jumalan sanan. Vain sitä ihmisten on toteltava.”ST 111.1
Toiseen vetoomukseen hän vastasi: “Suostun luo-pumaan suojakirjastani. Annan itseni ja elämäni keisarin käsiin, mutta en koskaan Jumalan sanaa!” Hän sanoi alistuvansa yleisen kirkolliskokouksen päätökseen sillä ehdolla, että kirkolliskokous velvoitettaisiin tekemään ratkaisunsa Raamatun perusteella. “Jumalan sanaa ja uskoa koskevissa asioissa jokainen kristitty on yhtä pätevä tuomari kuin paavi, vaikka tällä olisi tukenaan miljoona kirkolliskokousta.” Sekä ystävät että viholliset vakuuttuivat lopulta sovitteluyritysten hyödyttömyydestä.ST 111.2
Jos uskonpuhdistaja olisi antanut periksi yhdessäkin asiassa, Saatana joukkoineen olisi perinyt voiton. Mutta horjumattomalla lujuudellaan Luther vapautti kirkon. Tämän itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan kykenevän miehen vaikutus ulottuisi ei vain hänen oman aikansa kirkkoon ja maailmaan vaan myös kauas tulevaisuuteen.ST 111.3
Vähän ajan kuluttua keisari käski Lutheria palaa-maan kotiinsa. Tätä käskyä seuraisi nopea tuomio. Uhkaavat pilvet riippuivat hänen yllään, mutta kun hän lähti Wormsista, ilo ja kiitos täytti hänen sydä-mensä.ST 112.1
Lähtönsä jälkeen Luther halusi innokkaasti va-kuuttaa keisarille, ettei hänen tinkimättömyyttään tullut pitää kapinallisuutena. Siksi hän kirjoitti: “Olen täysin valmis tottelemaan Teidän Majesteettianne, veipä se kunniaan tai häpeään, elämään tai kuole-maan, ottamatta huomioon muuta kuin Jumalan sa-nan, josta ihminen elää.catdog Kun ikuiset asiat ovat kysymyksessä, Jumala ei tahdo ihmisen alistuvan toi-sen ihmisen valtaan. Tällainen alistuminen hengelli-sissä kysymyksissä on todellista jumalanpalvontaa, ja sen tulee kohdistua yksin Luojaan.” ST 112.2
Paluumatkalla Wormsista ylhäiset kirkonmiehet lausuivat kirkonkiroukseen julistetun munkin terve-tulleeksi ja maalliset ruhtinaat osoittivat kunnioitusta miehelle, jonka keisari oli tuominnut. Häntä vaadittiin saarnaamaan, ja keisarin kiellosta piittaamatta hän nousi jälleen saarnatuoliin. “En ole koskaan luvannut kahlehtia Jumalan sanaa”, hän sanoi, “enkä tule sitä tekemään”. ST 112.3
Pian sen jälkeen kun Luther oli lähtenyt Wormsista, paavin kannattajat saivat keisarin antamaan julis-tuksen häntä vastaan. Luther leimattiin “munkin kaa-puun pukeutuneeksi Saatanaksi ihmishahmossa”. Kun hänen suojakirjansa vanhenisi, kukaan ei enää saisi pitää häntä luonaan, antaa hänelle ruokaa tai juomaa eikä auttaa tai tukea häntä sanoin eikä teoin. Hänet tuli luovuttaa viranomaisten käsiin, ja myös hänen kannattajansa oli vangittava ja heidän omaisuutensa takavarikoitava. Hänen kirjoituksensa oli tuhottava, ja lopuksi uhattiin samoilla rangaistuksilla kaik-kia, jotka uskaltaisivat uhmata julistuksen määräyksiä. Saksin vaaliruhtinas ja Lutheriin suopeimmin suhtautuneet ruhtinaat olivat poistuneet Wormsista pian hänen lähtönsä jälkeen, ja niin valtiopäivät vahvistivat keisarin päätöksen. Rooman kannattajat rie-muitsivat. He pitivät uskonpuhdistajan kohtaloa sine-töitynä.ST 112.4