Yksin Raamattu
Kun viholliset vetosivat tapoihin ja perinteisiin, Luther perusteli kantansa yksin Raamatun vastustamattomilla todistuksilla. Lutherin saarnoista ja kirjoituksista lähti valonsäteitä, jotka herättivät ja valaisivat tuhansia. Jumalan sana oli kuin kaksiteräinen miekka, joka tunkeutui ihmisten sydämeen. Kansan silmät, jotka niin pitkään olivat suuntautuneet inhimillisiin rituaaleihin ja maallisiin välittäjiin, kääntyivät nyt uskossa ristiinnaulittuun Kristukseen.ST 89.2
Tämä laajalle levinnyt mielenkiinto herätti pelkoa paavillisissa viranomaisissa. Luther sai käskyn saapua Roomaan. Hänen ystävänsä tunsivat hyvin vaaran, joka uhkasi häntä tuossa turmeltuneessa kaupungissa, joka jo ennestään oli juovuksissa Jeesuksen marttyyrien verestä. He pyysivät, että häntä kuulusteltaisiin Saksassa.ST 89.3
Näin tapahtui, ja paavin lähettiläs määrättiin tutkimaan asiaa. Virkamiehen saamissa ohjeissa todettiin, että Luther oli jo julistettu harhaoppiseksi. Siksi lähettilään tuli viipymättä nostaa syyte ja pakottaa Luther alistumaan. Lähettiläällä oli valta “julistaa hänet lain-suojattomaksi kaikkialla Saksassa sekä karkottaa, kirota ja erottaa kirkosta kaikki hänen kannattajansa”. Lisäksi hänen tuli keisaria lukuunottamatta julistaa pannaan kaikki valtion ja kirkon edustajat, jotka eivät vangitsisi Lutheria ja hänen kannattajiaan ja luovuttai-si heitä kostonhimoiselle Roomalle. ST 89.4
Asiakirjassa ei voi havaita jälkeäkään kristillisistä periaatteista tai edes yleisestä oikeudenkäytöstä. Lut-herille ei ollut tarjottu ainoatakaan tilaisuutta selittää tai puolustaa kantaansa. Silti hänet julistettiin harha-oppiseksi. Samana päivänä tapahtui varoittaminen, syyttäminen, asian käsittely ja tuomitseminen.ST 90.1
Kun Luther tarvitsi kipeästi todellisen ystävän neuvoja, Jumala lähetti Wittenbergiin Melanchthonin. Hänen terve arvostelukykynsä sekä puhdas ja vilpitön luonteensa herättivät yleistä ihailua. Pian hänestä tuli Lutherin luotettavin ystävä. Hänen lempeytensä, varovaisuutensa ja tarkkuutensa täydensivät Lutherin rohkeutta ja tarmokkuutta.ST 90.2
Oikeudenkäynti oli määrä pitää Augsburgissa, ja uskonpuhdistaja lähti sinne jalkaisin. Hänet oli uhattu murhata matkalla ja ystävät pyysivät, ettei hän antau-tuisi vaaraan. Mutta hän sanoi: “Minä olen kuin Jere-mia, riidan ja toran mies; mutta mitä enemmän he uhkaavat, sitä suurempi on iloni. - He ovat jo tuhonneet maineeni ja nimeni. - Mitä sieluuni tulee, sitä he eivät voi tuhota. Joka haluaa julistaa Kristuksen sanaa maailmalle, sen on oltava valmis kuolemaan hetkellä millä hyvänsä.” ST 90.3
Uutinen Lutherin saapumisesta Augsburgiin tuotti paavin lähettiläälle suurta tyydytystä. Tuo hankala harhaoppinen, joka veti puoleensa maailman huomi-on, näytti nyt olevan Rooman vallassa; hän ei saisi päästä pakoon. Lähettiläs aikoi pakottaa Lutherin peruuttamaan tai, jos se ei onnistuisi, toimittaa hänet Roomaan osallistumaan Husin ja Hieronymuksen kohtalosta. Siksi hän yritti asiamiestensä välityksellä houkutella Lutherin saapumaan oikeudenkäyntiin ilman suojakirjaa ja jättäytymään näin hänen armoilleen. Uskonpuhdistaja kieltäytyi. Hän ei tullut paavin lähettilään luo ennen kuin oli saanut asiakirjan, joka takasi hänelle keisarin suojelun.ST 90.4
Paavin edustajat päättivät voittaa Lutherin teeskentelemällä ystävällisyyttä. Lähettiläs esiintyi erittäin hyväntahtoisesti, mutta vaati Lutheria alistumaan ehdoitta kirkon valtaan ja antamaan väittelemättä ja kyselemättä periksi jokaisessa kohdassa. Vastaukses-saan Luther ilmoitti kunnioittavansa kirkkoa, rakastavansa totuutta ja olevansa valmis vastaamaan kaikkiin opillisiin vastaväitteisiin sekä alistamaan oppinsa joh-tavien yliopistojen arvioitavaksi. Samalla hän vastusti kardinaalin pyrkimystä pakottaa hänet peruuttamaan todistamatta ensin hänen olevan väärässä.ST 91.1
Ainoa vastaus oli: “Peruuta, peruuta!” Uskonpuh-distaja osoitti, että Raamattu tuki hänen kantaansa. Hän ei voisi luopua totuudesta. Lähettiläs, kykenemättä vastaamaan Lutherin perusteluihin, hukutti hänet syytösten, ivan, imartelun sekä perimätiedosta ja kirkkoisien kirjoituksista otettujen lainausten tulvaan, niin että uskonpuhdistaja ei saanut suunvuoroa. Lopulta Luther sai vastenmielisesti myönnetyn luvan vastata kirjallisesti.ST 91.2
Eräälle ystävälle hän kirjoitti: “Kirjoituksen voi antaa muiden arvioitavaksi; toiseksi sillä voi paremmin herättää pelkoa, jos ei omaatuntoa, ylimielisessä ja lavertelevassa itsevaltiaassa, joka muuten voittaisi kopealla kielellään.” ST 91.3
Seuraavassa tapaamisessa Luther esitti selkeän ja voimakkaan tiivistelmän mielipiteistään ja perusteli niitä Raamatulla. Luettuaan kirjoituksen ääneen hän antoi sen kardinaalille, joka heitti sen halveksivasti syrjään ja selitti sen olevan täynnä tyhjiä sanoja ja asiaankuulumattomia lainauksia. Tämän jälkeen Luther kohtasi ylpeän prelaatin tämän omalla maaperällä - kirkon perimätiedon ja opin kiemuroissa - ja kumosi täysin hänen väitteensä.ST 91.4
Prelaatti menetti kokonaan itsehillintänsä ja huusi raivoissaan: “Peruuta tai lähetän sinut Roomaan!” Lopuksi hän sanoi ylpeästi ja vihaisesti: “Peruuta tai älä tule takaisin.” ST 92.1
Uskonpuhdistaja poistui välittömästi ystäviensä kanssa ja ilmaisi näin selvästi, että häneltä oli turha odottaa peruutusta. Tätä kardinaali ei ollut tarkoitta-nut. Jäätyään nyt yksin kannattajiensa keskelle hän katseli näitä harmistuneena suunnitelmiensa odotta-mattomasta epäonnistumisesta.ST 92.2
Läsnäolevalla suurella seurueella oli tilaisuus ver-rata näitä kahta miestä toisiinsa ja arvostella heidän käytöstään samoin kuin heidän näkökantojensa kes-tävyyttä ja totuudellisuutta. Uskonpuhdistaja oli vaa-timaton, nöyrä, luja, ja totuus oli hänen puolellaan. Paavin edustaja oli tärkeilevä, ylpeä ja kohtuuton. Vaikka hänellä ei ollut ainoatakaan Raamattuun pe-rustuvaa todistetta, hän huusi kiihkeästi: “Peruuta tai sinut lähetetään Roomaan.”ST 92.3