Luku 31—Saulin kuolema

Jälleen syttyi sota Israelin ja filistealaisten kesken. »Ja filistealaiset kokoontuivat, ja he tulivat ja leiriytyivät Suunemiin», Jisreelin tasangon pohjoisreunamalle. Saul puolestaan leiriytyi joukkoineen siitä muutaman kilometrin päähän, Gilboan vuoren juurelle, tasangon etelärajalle. Tällä tasangolla Gideon oli kolmensadan miehensä kanssa ajanut Midianin joukot pakosalle. Mutta Israelin silloista vapauttajaa elähdytti toinen mieli kuin sen nykyisellä kuninkaalla oli. Gideon lähti taisteluun uskoen lujasti Jaakobin voimalliseen Jumalaan, mutta Saul tunsi olonsa yksinäiseksi ja voimattomaksi, koska Jumala oli hylännyt hänet. Kun hän tähyili filistealaisten joukkoja, »peljästyi hän, ja hänen sydämensä vapisi kovin».AO2 256.1

Saul oli saanut kuulla, että Daavid oli miehineen filistealaisten mukana, ja hän arveli lisain pojan käyttävän nyt tilaisuutta hyväkseen kostaakseen kärsimänsä vääryydet. Kuningas oli kovin huolissaan. Hän oli saattanut kansansa suureen vaaraan yrittämällä itse niin harkitsemattoman kiihkeästi tuhota Jumalan valitun. Ollessaan kokonaan syventyneenä Daavidin takaa-ajoon hän oli laiminlyönyt valtakuntansa puolustuksen. Filistealaiset käyttivät hyväkseen maan suojattomuutta ja tunkeutuivat aivan sen keskiosiin. Saatanan yllyttäessä Saulia lähtemään kaikin voiminensa Daavidin takaa-ajoon viritti sama paha henki filistealaisissa halun tarttua tilaisuuteen päästäkseen tuhoamaan Saulin ja kukistamaan Jumalan kansan. Miten usein sielunvihollinen käyttääkään yhä tuota samaa menet-telytapaansa! Hän saa ensin jonkun pyhittymättömän henkilön herättämään seurakunnassa kateutta ja riitaisuutta, ja sitten hän käyttää hyväkseen Jumalan kansan eripuraista tilaa yllyttämällä apurinsa toimimaan sen turmioksi.AO2 256.2