Amnon ja Absalom

Amnonin, esikoisen, häpeällisen rikoksen Daavid salli tapahtua rankaisematta ja moittimatta sitä. Laki julisti avionrikkojalle kuolemantuomion, ja Amnonin luonnonvastainen rikos teki hänet kaksin verroin syylliseksi. Mutta oman synnintuntonsa soimaamana Daavid ei vaatinut rikkojaa vastaamaan teostaan. Kaksi täyttä vuotta Absalom, vääryyttä kärsineen sisaren luonnollinen suojelija, salasi kostohankkeensa mutta vain iskeäkseen lopulta sitä varmemmin. Eräässä kuninkaan poikien juhlassa sai juopunut, sukurutsainen Amnon surmansa veljensä käskystä.AO2 306.2

Daavidille oli langetettu kaksinkertainen tuomio. Hänelle tuotiin karmea sanoma: “‘Absalom on surmannut kaikki kuninkaan pojat, niin ettei heistä ole jäänyt jäljelle ainoatakaan.’ Silloin kuningas nousi, repäisi vaatteensa ja paneutui maahan maata; ja kaikki hänen palvelijansa seisoivat siinä reväistyin vaattein.» Kunin kaan muut pojat palasivat pelästyneinä Jerusalemiin ja kertoivat isälleen totuuden: Amnon yksin oli saanut surmansa. »Ja he korottivat äänensä ja itkivät. Myöskin kuningas ja kaikki hänen palvelijansa itkivät hyvin katkerasti.» Mutta Absalom pakeni Gesurin kuninkaan Talmain, äitinsä isän, luo.AO2 306.3

Daavidin muiden poikien tavoin Amnonkin oli saanut elää itsekkäästi mielensä mukaan. Hän oli koettanut tyydyttää kaikki mielihalunsa piittaamatta vähääkään Jumalan vaatimuksista. Hänen pahoista synneistään huolimatta Jumala oli kauan suhtautunut häneen pitkämielisesti. Kahden vuoden aikana hän olisi voinut tehdä parannuksen, mutta hän vain jatkoi syntielämäänsä, ja hänen ollessaan syyllinen kuolema katkaisi äkisti hänen elämänsä, jättäen hänet odottamaan tuomioistuimen pelottavaa oikeudenkäyntiä.AO2 306.4

Daavid oli laiminlyönyt velvollisuutensa rangaista Amnonia hänen rikoksestaan, ja kuninkaan ja isän uskottomuuden sekä pojan katumattomuuden tähden Herra ei puuttunut asioiden luonnolliseen kulkuun eikä pidätellyt Absalomia. Kun vanhemmat tai hallitsijat laiminlyövät velvollisuutensa ja jättävät jumalattomuuden rankaisematta, Jumala ottaa itse asian omiin käsiinsä. Hän poistaa pahuuden voimilta tietyssä määrin ehkäisevän voimansa, jolloin olosuhteet kehittyvät sellaisiksi, että synti koituu rangaistukseksi toiselle synnille.AO2 307.1

Mutta Daavidin Amnonia kohtaan osoittaman hölläkätisyyden pahat seuraukset eivät päättyneet tähän, sillä Absalom alkoi tästä lähtien vieraantua isästään. Hänen paettuaan Gesuriin Daavidista tuntui, että hänen poikansa rikos vaati jonkinlaista rangaistusta, ja niin hän epäsi pojaltaan pa-luun kotiin. Tämä oli kuitenkin omiaan pikemmin lisäämään kuin vähentämään niitä sekavia ikävyyksiä, joihin kuningas oli joutumassa. Tarmokkaana, kunnianhimoisena ja periaatteettomana Absalom antautui pian vaarallisiin vehkeilyihin, kun ei syrjäytettynä päässyt osallistumaan valtakunnan asioiden hoitoon.AO2 307.2

Parin vuoden kuluttua Jooab päätti saada isän ja pojan sovintoon keskenään. Sitä silmälläpitäen hän turvautui erään Tekoasta kotoisin olevan viisaan vaimon apuun. Hän neuvoi vaimoa esittäytymään Daavidille leskenä, jonka kaksi poikaa olivat olleet hänen ainoana lohtunaan ja tukenaan. Jouduttuaan riitaan keskenään toinen veli surmasi toisen, ja nyt kaikki sukulaiset vaativat eloonjäänyttä verikoston alaiseksi. »Niin he sammuttaisivat kipinänkin», äiti valitti, »joka minulla vielä on jäljellä, ettei miehestäni jäisi nimeä eikä jälkeläistä maan päälle.» Tämä vetoomus liikutti kuningasta, ja hän lupasi vastata pojan turvallisuudesta.AO2 307.3

Saatuaan kuninkaan toistamiseen vakuuttamaan suojaavansa poikaa vaimo pyysi, että saisi vielä sanoa jotakin, ja selitti kuninkaan joutuvan sanojensa johdosta ikään kuin syylliseksi, kun ei päästänyt omaa hylkäämäänsä poikaa palaamaan kotiin. »Mehän kuolemme», vaimo jatkoi, »ja olemme niinkuin maahan kaadettu vesi, jota ei voi koota takaisin. Mutta Jumala ei ota pois elämää, vaan sitä hän ajattelee, ettei vain hyljätty joutuisi hänestä erotetuksi.» Tämä hellä ja liikuttava kuvaus Jumalan rakkaudesta syntistä kohtaan - joka oli peräisin Jooabilta, karkealta soturilta - osoittaa erinomaisesti, miten hyvin israelilaiset olivat selvillä lu-nastuksen suurista totuuksista. Kuningas tunsi itsekin tarvitsevansa Jumalan armoa eikä voinut vastustaa tätä vetoomusta. Hän antoi Jooabille käskyn: »Mene ja tuo takaisin nuorukainen Absalom.»AO2 307.4