Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents

Alfa Ja Omega, vol. 2

 - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Turvakaupungit

    Kuusi leeviläisten kaupunkia - kolme Jordanin kummaltakin puolelta - määrättiin turvakaupungeiksi, joihin jonkun surmannut sai paeta turvaan. Mooses oli määrännyt näistä kaupungeista: »Niihin paetkoon tappaja, joka tapaturmaisesti on jonkun surmannut. Ja nämä kaupungit olkoot teillä turvapaikkoina, — niin ettei tappajan tarvitse kuolla, ennenkuin hän on ollut seurakunnan tuomittavana» (4 Moos. 35: 11, 12). Tämä sääliväinen helpotus oli tarpeen sen vanhan tavan yhteydessä, jonka mukaan surmatun lähin omainen tai lähin perijä oli velvollinen kostamaan murhaajalle. Syyllisyyden ollessa ilmeinen ei ollut tarpeellista jäädä odottamaan oikeudenkäynnin ratkaisua. Kostaja saattoi ajaa rikollista takaa minne vain ja tappaa hänet heti tavatessaan missä vain. Herra ei nähnyt hyväksi vielä sii- hen aikaan poistaa tuota tapaa mutta järjesti pääsyn turvaan sellaiselle, joka tahtomattaan oli surmannut jonkun.AO2 110.1

    Turvakaupungit valittiin eri tahoilta siten, että niihin pääsi puolessa päivässä maan joka kohdasta. Niihin johtavat tiet oli pidettävä aina hyvässä kunnossa; pitkin matkaa oli pystytettävä tienviittoja, joissa oli sana »Turvapaikkaan» suurin ja paksuin kirjaimin, niin ettei pakenevan tarvitsisi menettää yhtään aikaa. Kuka tahansa - heprealainen, muuka-lainen tai vierailija - sai käyttää tätä apua hyväkseen. Mutta vaikka näin estettiin syyttömän äkkipikainen surmaaminen, ei syyllinen silti välttänyt rangaistustaan. Asianomaiset viranhaltijat tutkivat puolueettomasti pakenevan tapauksen ja antoivat hänelle turvapaikan kaupungissaan vasta havaittuaan hänet syyttömäksi tar-koitukselliseen murhaan. Syylliset luovutettiin kostajalle. Ja suojan saaneen oli pysyteltävä turvapaikassaan. Jos verenkostaja tapasi hänet harhailemasta määrättyjen turvarajojen ulkopuolella, suojasta loitonnut joutui hengel-lään maksamaan sen, ettei ollut välittänyt Herran järjestämästä avusta. Ylipapin kuoltua oli kaikilla turvakaupunkeihin hakeutuneilla vapaus palata kotiinsa.AO2 111.1

    Murhasta syytettyä ei saanut tuomita vain yhden todistajan lausunnon nojalla, vaikka todistusaineisto yleensäkin puhuisi häntä vastaan. Herra antoi tästä ohjeen: »Jos joku lyö toisen kuoliaaksi, surmattakoon tappaja todistajien antaman todistuksen nojalla; mutta yhden todistajan todistuksen nojalla älköön ketään kuolemalla rangaistako» (4 Moos. 35: 30). Mooses sai Kristukselta nämä ohjeet Israelia varten, ja kun Suuri Opettaja maan päällä ollessaan neuvoi opetuslapsiaan kohtelemaan hairahtuneita oikein, hän toisti tämän opetuksen, ettei yhden henkilön todistus riittänyt va-pauttamaan eikä tuomitsemaan. Riitakysymyksiä ei pidä ratkaista yhden henkilön näkemysten ja mielipiteiden perusteella. Kaikissa tällaisissa tapauksissa kuultakoon yhteisvastuullisesti kahta tai useampaa, »että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla» (Matt. 18:16).AO2 111.2

    Jos murhasta syytetty todettiin syylliseksi, häntä ei voinut vapauttaa mikään sovitus tai lunastus. »Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava» (1 Moos. 9: 6). »Älkää ottako lunastusmaksua sellaisen tappajan hengestä, joka on tehnyt hengenrikoksen, vaan rangaistakoon hänet kuolemalla.» »On sinun otettava hänet minun alttarinikin luota surmattavaksi», kuului Jumalan käsky, »maalle ei voi toimittaa sovitusta verestä, joka siihen on vuodatettu, muulla kuin sen verellä, joka sen on vuo-dattanut» (4 Moos. 35: 31, 33; 2 Moos. 21: 14). Kansakunnan turvallisuus ja puhtaus vaativat murhaamisen synnin ankaraa rankaisemista. Ihmiselämää, jonka vain Jumala voi antaa, oli varjeltava pyhästi.AO2 111.3

    Jumalan muinaiselle kansalleen määräämät turvakaupungit esikuvasivat Kristuksen tarjoamaa suojaa. Sama armollinen Vapahtaja, joka määräsi nuo ajalliset turvakaupungit, on vuodattamalla oman verensä valmistanut Jumalan lain rikkojille varman turvapaikan, johon he saavat paeta välttyäkseen toiselta kuolemalta. Mikään voima ei voi riistää hänen käsistään sieluja, jotka hakeutuvat hänen luokseen saadakseen syntinsä anteeksi. »Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.» »Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme», että »saisimme voimallisen kehotuksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta» (Room. 8: 1, 34; Hebr. 6: 18).AO2 111.4

    Turvakaupunkiin pakeneva ei voinut viivytellä hetkeäkään. Hänen oli luovuttava perheestään ja työpaikastaan. Ei ollut aikaa rakkaidenkaan hyvästelyyn. Nyt oli henki kyseessä, ja kaikki muu oli jätettävä tuohon ainoaan päämäärään - turvapaikkaan - pääsemiseksi. Siinä unohtui väsymys, eikä vastuksia kaihdettu. Pakeneva ei tohtinut hetkeksikään hidastaa askeleitaan ennen kuin oli päässyt kaupungin muurien sisäpuolelle.AO2 112.1

    Syntinen on alttiina ikuiselle kuolemalle, kunnes löytää kätköpaikan Kristuksessa; ja kuten pakenija saattoi viivyttelyllään ja huolimattomuudellaan menettää ainoan henkiin jäämisen mahdollisuutensa, saattaa viivyttely ja välinpitämättömyys koitua myös sielun turmioksi. Saatana, suuri vastustaja, ajaa takaa jokaista Jumalan pyhän lain rikkojaa, ja se, joka ei tajua vaaraansa eikä vakavasti hakeudu iankaikkiseen turvapaikkaan, joutuu tuhoojan uhriksi.AO2 112.2

    Turvakaupungin tutkintovanki joutui milloin tahansa kaupungin ulkopuolelle lähdettyään verenkostajan käsiin. Näin opetettiin kansaa noudattamaan niitä järjestelyjä, joilla rajaton viisaus halusi suojata heitä. Samoin ei riitä, että syntinen uskoo saavansa Kristukselta syntinsä anteeksi; hänen täytyy uskoen ja kuuliaisena myös pysyä hänessä. »Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat» (Hebr. 10: 26, 27).AO2 112.3

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents