Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents

Alfa Ja Omega, vol. 3

 - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Ahabin ajan turmelus

    Kaksi vuotta ennen Aasan kuole- maa tuli Ahab Israelin kuninkaaksi. Alusta alkaen Jumalasta luopuminen sai hänen aikanaan kerrassaan outoja ja hirvittäviä piirteitä. Hänen isänsä Omri, Samarian perustaja, »teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, teki enemmän pahaa kuin kaikki hänen edeltäjänsä» (1 Kun. 16: 25), mutta Ahabin synnit olivat vielä suuremmat. Hänelle »ei ollut siinä kylliksi, että hän vaelsi Jerobeamin, Nebatin pojan, synneissä», vaan hän »teki vielä paljon muuta ja vihoitti Herraa, Israelin Jumalaa, enemmän kuin kukaan niistä Israelin kuninkaista, jotka olivat olleet ennen häntä» (jakeet 31, 33). Hän ei tyytynyt vain noudattamaan Beetelissä ja Daanissa harjoitettuja palvontamenoja, vaan johti kansan mitä syvimpään pakanuuteen ottamalla julkeasti Baalin palvonnan Herran palvelemisen tilalle.AO3 27.3

    Ahab »otti myös vaimokseen Iisebelin, siidonilaisten kuninkaan» ja Baalin ylipapin »Etbaalin tyttären, ja rupesi palvelemaan Baalia ja kumartamaan sitä. Ja hän pystytti alttarin Baalille Baalin temppeliin, jonka hän oli rakentanut Samariaan» (jakeet 31, 32).AO3 28.1

    Ahab ei pannut Baalin palvontaa alulle vain pääkaupungissa vaan rakensi Iisebelin johdolla pakanaalttareita, niin että niitä oli »uhrikukkuloilla ja kummuilla ja jokaisen viheriän puun alla» (2 Aikak. 28: 4). Ympäröivien lehtojen suojassa papit ja muut tämän viettelevän epäjumalanpalveluksen kannattajat harjoittivat turmiollisia menojaan, kunnes miltei koko Israel seurasi Baalia.AO3 28.2

    »Ei ole ollut ketään, joka olisi niin myynyt itsensä tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, kuin Ahab, kun hänen vaimonsa Iisebel vietteli häntä. Hän teki ylen kauhistavasti, kun lähti seuraamaan kivijumalia, aivan niinkuin amorilaiset tekivät, jotka Herra karkoitti israelilaisten tieltä» (1 Kun. 21: 25, 26).AO3 28.3

    Ahab oli siveellisesti heikko. Hänen avioliittonsa tarmokkaan ja temperamentikkaan mutta epäjumalia palvovan naisen kanssa koitui tuhoisaksi sekä hänelle itselleen että koko kansalle. Periaatteettomana hänellä ei ollut kovinkaan selvää käsitystä siitä, mikä oli oikeaa, ja niin pääsi päättäväinen Iisebel helposti muovaamaan hänen luonnettaan. Luonnostaan itsekkäänä hän ei kyennyt arvostamaan Jumalan armoa Israelia kohtaan eikä omia velvoituksiaan valitun kansan vartijana ja johtajana.AO3 28.4

    Ahabin hallinnon vahingollisen vaikutuksen alaisena Israel loitontui kauas elävästä Jumalasta, ja sen jumalanpalvelus turmeltui. Vuosien mittaan he olivat menettäneet käsityksensä kunnioituksesta ja jumalanpelosta, ja nyt ei enää näyttänyt olevan ketään, joka olisi uskaltanut vaarantaa henkeään ryhtymällä avoimesti vastustamaan vallitsevaa jumalattomuutta. Luopumuksen synkkä varjo peitti koko maan. Baalin ja Astarten patsaita oli kaikkialla samoin kuin epäjumalain temppeleitä ja uhrilehtoja, joissa noita ihmisten kätten töitä kumarrettiin. Väärille jumalille poltettujen uhrien savut pilasivat ilman. Kukkulat ja laaksot kaikuivat, kun pa- kanapapit juovuspäissään hoilasivat uhratessaan auringolle, kuulle ja tähdille.AO3 28.5

    Iisebel ja hänen jumalattomat pappinsa saivat opetetuksi kansalle, että pystytetyt epäjumalankuvat olivat todellisia jumalia, jotka salaperäisellä voimallaan hallitsivat maan, tulen ja veden alkuaineita. Kaikki taivaan runsaat annit - solisevat purot, virtaavat joet, virvoittava kaste ja sadekuurot, jotka rehevöittivät ketojen kasvun - selitettiin Baalin ja Astarten ansioksi. Näin unohdettiin kokonaan Jumala, jolta jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee. Kansa unohti, että kummut ja laaksot, virrat ja vetten lähteet olivat kaikki elävän Jumalan kädessä ja että hän hallitsi aurinkoa, taivaan pilviä ja kaikkia luonnon voimia.AO3 29.1

    Uskollisten sanansaattajiensa välityksellä Herra lähetti toistuvia varoituksia luopuneelle kuninkaalle ja kansalle, mutta nämä nuhteen sanat kaikuivat kuuroille korville. Turhaan nuo innoitetut sanansaattajat vakuuttivat, että Herra oli Israelin ainoa oikea Jumala. Turhaan he ylistivät niitä lakeja, joita hän oli antanut heille. Pakanallisten palvontamenojen loiston ja viehätyksen lumoissa kansa seurasi kuninkaan ja hänen hovinsa esimerkkiä ja antautui aistillisen palvonnan huumaaviin ja alentaviin nautintoihin. Sokeassa hurmiossaan he hylkäsivät Jumalan ja hänen palvelemisensa. Heidän armollisesti saamansa valo oli muuttunut pimeydeksi. Jalo kulta oli himmentynyt.AO3 29.2

    Miten olikaan Israelin loistokkuus hävinnyt! Koskaan aikaisemmin ei Jumalan valittu kansa ollut vajonnut niin syvälle luopumukseen. Maassa oli »neljäsataa viisikymmentä Baalin profeettaa ja neljäsataa Aseran profeettaa» (1 Kun. 18: 19). Vain Jumalan ihmeitä tekevä voima saattoi pelastaa kansakunnan lopulliselta tuholta. Israel oli ehdoin tahdoin erottautunut Herrasta, mutta laupeudessaan hän yhä ikävöi syntiin harhautettuja. Pian hän lähettäisi heille yhden voimallisimmista profeetoistaan, jonka toiminta palauttaisi monet vielä kuuliaisiksi heidän isiensä Jumalalle.AO3 29.3

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents