Suunemilainen vaimo

Ystävällisyydellään Elisa saattoi vaikuttaa Israelissa voimallisesti monien elämään. Tätä asennetta kuvaa kertomus hänen ystävällisistä suhteistaan erääseen perheeseen, joka asui Suunemissa. Kulkiessaan matkoillaan valtakunnassa paikasta toiseen Elisa eräänä päivänä »meni Suunemiin, ja siellä oli arvossa pidetty vaimo, joka vaati häntä aterioimaan. Ja niin usein kuin hän kulki sen kautta, poikkesi hän sinne aterioimaan.» Talon emäntä huomasi, että Elisa oli »pyhä Jumalan mies», ja hän sanoi miehelleen: »Muurauttakaamme pieni yliskammio ja pankaamme hänelle sinne vuode, pöytä, tuoli ja lamppu, niin että hän tullessaan meidän luoksemme voi vetäytyä sinne.» Tänne Elisa poikkesi levähtämään kiitollisena sen hiljaisesta rauhasta. Vaimon ystävällisyys ei jäänyt Jumalaltakaan huomaamatta. Hänen kotinsa oli ollut lapseton, ja nyt Herra palkitsi hänen vieraanvaraisuutensa lahjoittamalla hänelle pojan.AO3 106.4

Vuodet vierivät. Lapsi varttui kyllin suureksi osallistuakseen sadonkorjuuseen leikkuuväen kanssa. Eräänä päivänä auringonpaahde iski hänet maahan, »ja hän valitti isällensä: ‘Voi minun päätäni, voi minun päätäni!’» Isä käski palvelijan kantaa pojan kotiin, ja niin tämä »otti hänet ja vei hänen äitinsä luo. Ja poika istui hänen pol- villansa puolipäivään asti; sitten hän kuoli. Ja äiti meni ylös ja laski hänet Jumalan miehen vuoteeseen, sulki oven, niin että poika jäi yksin, ja lähti pois.»AO3 106.5

Hädissään tämä suunemilainen äiti päätti lähteä pyytämään Elisaa avuksi. Profeetta oli silloin Karmelin vuorella, ja vaimo otti palvelijan mukaansa ja lähti heti matkaan. »Kun Jumalan mies näki hänet kaukaa, sanoi hän palvelijalleen Geehasille: ‘Katso, se on suunemilainen vaimo. Riennä nyt häntä vastaan ja kysy häneltä: »Voitko sinä hyvin, voivatko miehesi ja poikasi hyvin?»‘» Palvelija totteli käskyä, mutta surun murtama äiti ilmoitti asiansa vasta tavattuaan Elisan. Kuultuaan hänen menetyksestään Elisa käski Geehasia: »Vyötä kupeesi ja ota minun sauvani käteesi ja mene. Jos kohtaat jonkun, älä tervehdi häntä, ja jos joku tervehtii sinua, älä vastaa. Ja pane minun sauvani pojan kasvoille.»AO3 108.1

Mutta äiti ei rauhoittunut ennen kuin Elisa itse lähti hänen mukaansa. »Niin totta kuin Herra elää, ja niin totta kuin sinun sielusi elää: minä en jätä sinua», hän vakuutti. »Ja Elisa nousi ja seurasi häntä. Mutta Geehasi oli mennyt heidän edellänsä ja pannut sauvan pojan kasvoille, mutta tämä ei ääntänyt eikä kuullut. Niin hän tuli takaisin häntä vastaan ja kertoi hänelle sanoen: ‘Poika ei herännyt.’»AO3 108.2

Heidän tultuaan taloon Elisa meni huoneeseen, jossa poika makasi, »sulki oven, niin että he jäivät kahden, ja rukoili Herraa. Senjälkeen hän nousi vuoteelle ja laskeutui pojan yli, pannen suunsa hänen suunsa päälle, silmänsä hänen silmiensä päälle ja kätensä hänen kättensä päälle. Ja kun hän näin kumartui hänen ylitsensä, lämpeni pojan ruumis. Sitten hän kulki huoneessa kerran edestakaisin ja nousi ja kumartui hänen ylitsensä. Silloin poika aivasti seitsemän kertaa ja senjälkeen poika avasi silmänsä.»AO3 108.3

Elisa kutsui Geehasin ja pyysi tätä lähettämään äidin luokseen, »ja tämä tuli hänen luokseen. Hän sanoi: ‘Ota poikasi.’ Ja vaimo tuli ja lankesi hänen jalkainsa juureen, kumartui maahan ja otti poikansa ja meni ulos.»AO3 108.4

Näin tuli tämän vaimon usko palkituksi. Kristus, suuri Elämänantaja, palautti hänen poikansa hänelle. Ja samoin tulevat palkituiksi hänen uskollisensa silloin, kun hänen tulemuksessaan kuolema menettää pistimensä ja haudalta riistetään voitto, jonka se on väittänyt saaneensa. Silloin hän palauttaa palvelijoilleen lapset, jotka kuolema on ottanut heiltä. »Näin sanoo Herra: Kuule, Raamasta kuuluu valitus, katkera itku: Raakel itkee lapsiansa, hän ei lohdutuksesta huoli surussaan lastensa tähden, sillä niitä ei enää ole. Näin sanoo Herra: Pidätä äänesi itkusta, silmäsi kyyneleistä, sillä sinun työstäsi on tuleva palkka — ja he palajavat vihollisen maasta. Sinulla on tulevaisuuden toivo, sanoo Herra: sinun lapsesi palajavat omalle maalleen» (Jer. 31:15-17).AO3 108.5

Surressamme kuolleita Jeesus lohduttaa meitä rajattoman toivon sanomalla: »Tuonelan kädestä minä heidät päästän, kuolemasta minä heidät lunastan. Missä on si- nun ruttosi, kuolema, missä on sinun surmasi, tuonela?» (Hoos. 13: 14). »Ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet» (Ilm. 1: 18). »Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa» (1 Tess. 4: 16, 17).AO3 108.6