Kirkon suuri valta

Huolimatta Rooman kirkon johtomiestenkin keskuudessa vallitsevista paheista kirkon vaikutus näytti jatkuvasti kasvavan. Kahdeksannen vuosisadan lopulla paavin kannattajat väittivät, että kirkon alkuaikoina Rooman piispoilla oli ollut sama hengellinen valta, jonka he nyt väittivät omistavansa. Tämän väitteen vahvistamiseksi oli tehtävä jotakin, mikä saattaisi sen näyttämään luotettavalta, ja tähän olikin valheen isällä keinot valmiina. Munkit väärentelivät vanhoja asiakirjoja. Löydettiin aikaisemmin tuntemattomia kirkolliskokousten määräyksiä, jotka vahvistivat paavin ylivallan varhaisimmista ajoista lähtien. Ja kirkko, joka oli hylännyt totuuden, vastaanotti mielihyvin nämä petokset.9AO7 44.2

Muutamat uskolliset oikealle perustukselle rakentajat (1 Kor. 3: 10, 11) hämmentyivät ja estyivät työssään väärien oppien kasatessa törkyä heidän tielleen. Kuten Jerusalemin muurien rakentajat Nehemian päivinä muutamat olivat valmiita sanomaan: »Taakankantajain voima raukeaa, ja soraa on ylen paljon; me emme jaksa rakentaa muuria» (Neh. 4: 10). Väsyneinä jatkuvaan taisteluun vainoa, petoksia, jumalattomuutta ja muita saatanan heidän pysähdyttämisekseen keksimiä esteitä vastaan muutamat uskollisista rakentajista kadottivat rohkeutensa, ja saadakseen aikaan rauhan sekä säilyttääkseen omaisuutensa ja henkensä he kääntyivät pois oikealta perustukselta. Toiset taas lannistumatta vihollistensa vastarinnasta selittivät pelottomasti: »Älkää peljätkö heitä; muistakaa suurta ja peljättävää Herraa» (Neh. 4: 14); ja he jatkoivat työtä miekka (Ef. 6: 17) vyötäisilleen sidottuna.AO7 44.3

Sama vihan ja vastustuksen henki totuutta kohtaan on innoittanut Jumalan vihollisia kaikkina aikoina, ja samaa uskollisuutta ja valppautta on hänen palvelijoiltaan aina vaadittu. Kristuksen sanat hänen ensimmäisille opetuslapsilleen soveltuvat hänen seuraajiinsa ajan loppuun asti: »Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa» (Mark. 13: 37).AO7 44.4

Pimeys näytti tulevan yhä tiheämmäksi. Kuvien palvonta tuli yhä yleisemmäksi. Kuvien edessä poltettiin kynttilöitä ja niitä rukoiltiin. Mitä kummallisimpia ja taikauskoisimpia tapoja oli vallalla. Ihmisten mieli oli niin täydellisesti taikauskon kahleissa, että järkikin näytti menettäneen merkityksensä. Kun papit ja piispat olivat nautinnonhaluisia, aistillisia ja turmeltuneita, oli aivan selvää, että kansa, joka piti heitä esikuvinaan, vajosi tietämättömyyteen ja paheisiin.AO7 45.1

Uusi askel paavillisen röyhkeyden tiellä otettiin, kun paavi Gregorius VII yhdennellätoista vuosisadalla julisti Rooman kirkon olevan täydellinen. Esittämissään väitteissä hän mm. selitti, että kirkko ei ole milloinkaan erehtynyt eikä kirjoitusten mukaan tulisi milloinkaan erehtymäänkään. Mutta kirjoitusten todistuksia ei esitetty näiden väitteiden tueksi. Ylpeä paavi väitti myös omistavansa vallan panna hallitsijoita viralta, ja hän selitti edelleen, ettei kukaan voinut kumota yhtäkään hänen päätöstään mutta että hänellä oli valta muuttaa kaikkien muiden määräyksiä.10AO7 45.2

Sattuvan esimerkin tämän erehtymättömyyden esitaistelijan tyrannimaisesta luonteesta tarjoaa hänen suhtautumisensa Henrik IV:een, Saksan keisariin. Koska tämä hallitsija oli rohjennut väheksyä paavin arvovaltaa, hänet julistettiin pannaan ja virastaan erotetuksi. Pelästyneenä omien ruhtinaittensa luopumisesta ja uhkauksista paavin lähettiläät olivat nimittäin kehottaneet heitä kapinaan keisaria vastaan Henrik totesi välttämättömäksi ryhtyä hieromaan rauhaa Rooman kanssa. Vaimonsa ja uskollisen palvelijansa kanssa hän kulki keskitalvella alppien yli voidakseen nöyrtyä paavin edessä. Saavuttuaan linnaan, jossa Gregorius oleskeli, hänet ohjattiin ilman henkivartijoitaan ulommalle pihalle. Siellä hän talvipakkasessa paljain päin, avojaloin ja katumusvaatteissa odotti paavin lupaa päästä hänen eteensä. Vasta sitten, kun Henrik oli kolmen päivän ajan paastonnut ja tunnustanut syntejään, paavi alentui myöntämään hänelle armahduksen. Mutta silloinkin se tapahtui ehdolla, että keisari odottaisi paavin hyväksymistä ennen kuin pukisi ylleen arvomerkkinsä ja ryhtyisi harjoittamaan keisarin valtaansa. Ja Gregorius voitostaan ylpeillen kerskasi, että hänen tehtävänään oli kuninkaiden ylpeyden masentaminen.AO7 45.3

Miten jyrkkä vastakohta vallitsikaan tämän röyhkeän paavin suunnattoman ylpeyden ja Kristuksen nöyryyden ja lempeyden välillä, hänen, joka esittää itsensä anomassa sydämen ovella sisäänpääsyä voidakseen tuoda sinne anteeksiantamuksen ja rauhan ja joka sanoi opetuslapsilleen: »Joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne» (Matt. 20: 27).AO7 45.4