Loading...
Larger font
Smaller font
Copy
Print
Contents

Alfa Ja Omega, vol. 7

 - Contents
  • Results
  • Related
  • Featured
No results found for: "".
  • Weighted Relevancy
  • Content Sequence
  • Relevancy
  • Earliest First
  • Latest First
    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents

    Jerusalemin luopumus saavuttaa täyttymyksensä

    Jerusalemia ei ollut Herodeksen aikana pelkästään suuresti kaunistettu, vaan torneja, muureja ja linnoituksia rakentamalla kaupungin edullisesta sijainnista johtuvaa luontaista turvallisuutta oli lisätty siinä määrin, että kaupunkia pidettiin valloittamattomana. Henkilöä, joka tuona aikana olisi julkisesti ennustanut sen hävitystä, olisi - kuten Nooankin aikana nimitetty - mielettömäksi rauhanhäiritsijäksi. Mutta Kristus oli sanonut: »Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa» (Matt. 24: 35). Jerusalemia kohdannut viha oli sen syntien seurausta, ja sen itsepintainen epäusko vahvisti tuomion.AO7 18.1

    Herra oli julistanut profeetta Miikan kautta: »Kuulkaa tämä, Jaakobin heimon päämiehet ja Israelin heimon ruhtinaat, te, jotka halveksitte oikeutta ja vääristätte kaiken suoran, rakennatte Siionia veritöillä ja Jerusalemia vääryydellä. Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, sanoen: ‘Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta’» (Miika 3: 9-11).AO7 18.2

    Nämä sanat kuvasivat tarkoin Jerusalemin asukkaiden turmeltuneisuutta ja itsevanhurskautta. Väittäessään noudattavansa tarkasti Jumalan lain käskyjä he rikkoivat kaikki sen periaatteet. He vihasivat Kristusta, koska hänen puhtautensa ja pyhyytensä paljasti heidän syntisyytensä, ja he syyttivät häntä kaikista niistä onnettomuuksista, jotka olivat heidän omien syntiensä seurauksia. Vaikka tiesivätkin hänet synnittömäksi, he olivat selittäneet hänen kuolemansa välttämättömäksi kansan turvallisuuden tähden. »Jos annamme hänen näin olla», sanoivat juutalaiset johtomiehet, »niin kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan» (Joh. 11: 48). Jos Kristus uhrattaisiin, heistä tulisi vielä kerran voimakas, yhtenäinen kansa. Näin he päättelivät yhtyen ylimmäisen pappinsa mielipiteeseen, jonka mukaan yhden ihmisen kuolema olisi parempi kuin se, että koko kansa hukkuisi.AO7 18.3

    Näin Juudan johtomiehet olivat rakentaneet »Siionia veritöillä ja Jerusalemia vääryydellä» (Miika. 3: 10). Ja kuitenkin heidän itsevanhurskautensa oli niin suuri, että vaikka he olivat tappaneet Vapahtajansa, koska tämä nuhteli heitä heidän synneistään, he kuitenkin pitivät itseään Jumalan suosiossa olevana kansana ja odottivat Herran pelastavan heidät heidän vihollisiltaan. »Siitä syystä», profeetta jatkaa, »teidän tähtenne, Siion kynnetään pelloksi, Jerusalem tulee kiviraunioksi ja temppelivuori metsäkukkulaksi» (jae 12).AO7 18.4

    Lähes neljäkymmentä vuotta siitä, kun Kristus itse oli julistanut Jerusalemin tuomion, Herra viivytti kansan ja kaupungin saaman tuomion täytäntöönpanoa. Ihmeellinen oli Jumalan pitkämielisyys hänen evankeliuminsa hylkääjiä ja Poikansa surmaajia kohtaan. Vertaus hedelmättömästä puusta kuvasi Jumalan menettelyä Juudan kansaa kohtaan. Käsky oli jo kuulunut: »Hakkaa se pois; mitä varten se vielä maata laihduttaa?» (Luuk. 13: 7), mutta jumalallinen armo oli säästänyt sitä vielä vähän kauemmin. Juutalaisten keskuudessa oli vielä monia, jotka eivät tunteneet Kristuksen luonnetta ja hänen työtään. Ja lapsilla ei ollut samoja tilaisuuksia eikä sitä valoa, jotka heidän vanhempansa olivat hylänneet. Apostolien ja heidän työtoveriensa saarnan kautta Jumala antaisi valon loistaa heillekin. Heidän annettaisiin nähdä, miten ennustukset olivat täyttyneet ei vain Kristuksen syntymässä ja elämässä vaan myös hänen kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Lapsia ei tuomittu heidän vanhempiensa syntien perusteella, mutta kun he tietoisina vanhempiensa saamasta valosta hylkäsivät myös heille itselleen suodun lisävalon, he osallistuivat vanhempiensa synteihin ja täyttivät syntimittansa.AO7 19.1

    Jumalan Jerusalemia kohtaan osoittama pitkämielisyys vain lujitti juutalaisia heidän itsepintaisessa paatumuksessaan. Jeesuksen opetuslapsia kohtaan osoittamallaan vihalla ja julmuudella he hylkäsivät viimeisenkin armon tarjouksen. Silloin Jumala siirsi pois suojeluksensa heidän yltään ja lakkasi pidättämästä saatanaa ja hänen enkeleitään. Kansa jätettiin valitsemansa johtajan käsiin. Israelin lapset olivat hylänneet Kristuksen armon, joka olisi auttanut heitä voittamaan pahat taipumuksensa, ja nyt nämä voittivat heidät. Saatana kiihotti sielun alhaisimpia ja raivoisimpia intohimoja. Ihmiset menettivät kaiken harkintakykynsä; heidän toimintaansa ei ohjannut järki vaan hetkelliset mielijohteet ja sokea raivo. He muuttuivat saatanallisiksi julmuudessaan. Epäluulot, kateus, viha, riita, salajuonet ja murhat muodostivat oleellisen osan sekä perheitten että koko kansan elämästä niin alhaisten kuin ylhäistenkin keskuudessa. Turvattomuus vallitsi kaikkialla. Ystävät ja sukulaiset pettivät toisiaan. Vanhemmat surmasivat lapsiaan ja lapset vanhempiaan. Kansan hallitsijoilla ei ollut voimaa hallita itseään. Valloilleen päästetyt intohimot tekivät heistä tyranneja. Juutalaiset olivat tuominneet viattoman Jumalan Pojan väärien todistusten perusteella. Nyt heidän oma elämänsä oli muuttunut epävarmaksi väärien syytösten tähden. Teoillaan he olivat jo kauan pyytäneet: »Viekää pois silmistämme Israelin Pyhä» (Jes. 30: 11). Nyt heidän toiveensa oli toteutunut. Jumalan pelko ei enää häirinnyt heidän rauhaansa. Saatana oli kansakunnan johtaja, ja sen korkeimmat hallinnolliset ja uskonnolliset vallanpitäjät olivat hänen alaisiaan.AO7 20.1

    Toisiaan vastustavien puolueiden johtajat liittyivät toisinaan yhteen ryöstääkseen ja kiusatakseen onnettomia uhrejaan, mutta hyökkäsivät kohta taas toistensa kimppuun surmaten säälimättä. Temppelin pyhä aluekaan ei voinut hillitä heidän hirvittävää julmuuttaan. Rukoilijoita lyötiin kuoliaiksi alttarin edessä, ja pyhäkkö saastutettiin surmattujen ruumiilla. Tämän helvetillisen työn suorittajat selittivät kuitenkin sokeassa ja pilkkaavassa röyhkeydessään, että ei ollut mitään pelkoa Jerusalemin hävityksestä, koska se oli Jumalan oma kaupunki. Lujittaakseen vielä enemmän omaa valtaansa he lahjoivat vääriä profeettoja julistamaan - roomalaisten legioonien jo piirittäessä temppeliä - että kansan oli odotettava pelastusta Jumalalta. Viimeiseen asti kansanjoukot pitivät kiinni uskosta, että Korkein tulisi astumaan väliin ja tuottamaan vihollisille tappion. Mutta Israel oli torjunut luotaan jumalallisen suojeluksen, eikä sillä nyt ollut mitään suojaa. Onneton Jerusalem! Sisäisten eripuraisuuksien rikki raatelema kaupunki, jonka kadut olivat värjäytyneet punaisiksi toisiaan surmaavien asukkaiden verestä samanaikaisesti kun vihol- lisarmeijat mursivat maahan sen linnoituksia ja surmasivat sen sotamiehiä.AO7 20.2

    Kaikki Jerusalemin hävitystä koskevat Kristuksen lausumat ennustukset täyttyivät viimeistä kirjainta myöten. Juutalaiset saivat kokea tosiksi hänen varoittavat sanansa: »Millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan» (Matt. 7: 2).AO7 21.1

    Tuomiota ja hävitystä ennustavia merkkejä ja ihmeitä ilmaantui. Keskellä yötä näkyi temppelin ja alttarin yläpuolella yliluonnollinen valo. Auringon laskiessa näkyi pilvissä kuvattuina taisteluun ryhmittyviä sotavaunuja ja sotamiehiä. Salaperäiset äänet herättivät kauhua pyhäkössä yöllä palvelustaan suorittavien pappien keskuudessa. Maa vavahteli, ja lukemattomien äänten kuultiin huutavan: »Paetkaamme täältä.» Suuri itäportti, joka oli niin raskas, että kaksikymmentä miestä kykeni vaivoin sen sulkemaan, ja jonka paksut rautaiset salpatangot oli kiinnitetty syvälle jykevään katukivetykseen, avautui keskiyöllä näkymättömän voiman vaikutuksesta.1AO7 21.2

    Seitsemän vuoden ajan eräs mies kulki edestakaisin Jerusalemin katuja ja ennusti kaupunkia kohtaavista kauhuista. Päivät ja yöt hän lauloi hirmuista lauluaan: »Huuto kuuluu idästä, huuto kuuluu lännestä, huuto kuuluu neljältä ilmansuunnalta, huuto Jerusalemia vastaan ja temppeliä vastaan, huuto ylkää ja morsianta vastaan, huuto koko kansaa vastaan!»2 Tämä outo kulkija vangittiin ja häntä kidutettiin, mutta valituksen ääntäkään ei päässyt hänen huuliltaan. Pilkkaan ja pahoinpitelyyn hän vastasi vain: »Voi, voi Jerusalemia! Voi, voi niitä, jotka siellä asuvat!» Hänen varoitushuutonsa ei vaiennut ennen kuin hän sai surmansa ennustamansa piirityksen aikana.AO7 21.3

    Larger font
    Smaller font
    Copy
    Print
    Contents