Aatelismies Berquin uskonpuhdistajana

Alhaiset ja köyhät eivät olleet ainoat, jotka keskellä kärsimystä ja pilkkaa uskalsivat todistaa Kristuksesta. Linnan ja palatsin komeissa saleissa oli kuninkaallista sukua olevia henkilöitä, joille totuus oli rikkautta ja korkeaa asemaa, vieläpä elämääkin kalliimpi. Kuninkaallinen haarniska kätki jalomman ja uskollisemman hengen kuin piispan kauhtana ja hiippa. Louis de Berquin oli ylhäistä sukua. Samalla kun hän oli urhoollinen ja hovitapoihin tottunut ritari, hän oli myös harras tutkija, hienostunut ja siveellisesti moitteeton. »Hän oli», sanoo eräs kirjailija, »paavillisten säädösten innokas noudattaja sekä messujen ja saarnojen harras kuuntelija ja kaikkien hänen hyveittensä kruununa oli erityinen kammo Lutherin oppia kohtaan.» Mutta kun hän monien muiden tavoin joutui kaitselmuksen ohjaamana lukemaan Raamattua, hän hämmästyksekseen löysi sieltä »Rooman oppien asemesta Lutherin opit».201 Siitä lähtien hän pyhitti itsensä kokonaan evankeliumin asialle.AO7 185.3

Koska hän oli Ranskan oppinein aatelismies, nerokas, kaunopuheinen, rohkeudessaan lannistumaton, innossaan sankarillinen ja hovissa vaikutusvaltainen sillä hän oli kuninkaan suosikki monet luulivat, että kohtalo oli määrän- nyt hänet Ranskan uskonpuhdistajaksi. Beza sanoi: »Berquinista olisi tullut toinen Luther, jos hän olisi löytänyt Frans I:ssä toisen vaaliruhtinaan.» »Hän on vaarallisempi kuin Luther», sanoivat katolilaiset.202 Ranskan katolilaiset todella pelkäsivät häntä enemmän. He heittivät hänet vankilaan harhaoppisena, mutta kuningas vapautti hänet. Taistelu jatkui monta vuotta. Frans, joka horjui Rooman ja uskonpuhdistuksen välillä, toisinaan suvaitsi, toisinaan taas piti kurissa munkkien palavaa intoa. Katolisen kirkon viranomaiset heittivät Berquinin kolme kertaa vankilaan, mutta hallitsija, joka ihaili hänen lahjakkuuttaan ja jaloa luonnettaan, vapautti hänet aina kieltäytyen jättämästä häntä papiston vihan uhriksi.AO7 185.4

Berquinia varoitettiin useita kertoja vaarasta, joka uhkasi hän tä Ranskassa, ja häntä kehotettiin noudattamaan niiden esimerkkiä, jotka olivat päässeet turvaan lähtemällä vapaaehtoisesti maanpakoon. Arka ja liehittelevä Erasmus, jolla kaikessa oppineisuudessaan ei ollut sitä siveellistä suuruutta, joka saa pitämään elämää ja kunniaa vähempiarvoisina kuin totuutta, kirjoitti Berquinille: »Pyydä päästä lähettilääksi johonkin vieraaseen maahan; lähde matkalle Saksaan. Sinä tunnet Bedan ja hänen kaltaisensa hän on tuhatpäinen hirviö, joka kylvää myrkkyä kaikkialle. Sinulla on epälukuinen joukko vihollisia. Vaikka asiasi olisi parempi kuin Jeesuksen Kristuksen, he eivät anna sinun olla rauhassa, ennen kuin ovat riistäneet sinulta hengen. Älä luota liian paljon kuninkaan suojelukseen. Älä missään tapauksessa aiheuta minulle ikävyyksiä teologian opettajien kanssa.»203AO7 186.1

Vaarat lisääntyivät, mutta Berquinin into tuli vain palavammaksi. Sen sijaan että olisi noudattanut Erasmuksen varovaista ja itsekästä neuvoa, hän päätti ryhtyä entistä rohkeampiin toimenpiteisiin. Hän ei aikonut vain puolustaa totuutta vaan myös hyökätä erehdystä vastaan. Syytöksen harhaoppisuudesta, jonka katolilaiset kohdistivat häneen, hän aikoi kohdistaa heihin itseensä. Toimeliaimpia ja katkerimpia hänen vastustajistaan olivat oppineet tohtorit ja munkit Pariisin suuren yliopiston teologisessa tiedekunnassa, joka oli korkeimpia kirkollisia auktoriteettejä sekä tässä kaupungissa että koko valtakunnassa. Näiden tohtorien kirjoituksista Berquin esitti kaksitoista lausuntoa, joita hän julkisesti väitti »Raamatun vastaisiksi ja harhaoppisiksi», sekä pyysi kuningasta toimimaan riitaasiassa tuomarina.AO7 187.1

Kuningas, joka mielellään antoi vastapuolien osoittaa voimansa ja älykkyytensä ja joka oli iloinen saadessaan nöyryyttää ylpeitä munkkeja, kehotti katolilaisia puolustamaan asiaansa Raamatulla. Nämä tiesivät hyvin, ettei heillä ollut tästä aseesta sanottavaa hyötyä. Vankila, kidutus ja polttorovio olivat niitä aseita, joita he paremmin osasivat käyttää. Nyt osat olivat vaihtuneet, ja he huomasivat olevansa putoamaisillaan siihen kuoppaan, johon he olivat halunneet syöstä Berquinin. Hämmästyneinä he alkoivat etsiä pelastumistietä.AO7 187.2

»Samaan aikaan joku oli silponut eräässä kadunkulmassa olevaa neitsyt Marian kuvaa.» Kaupungissa oli paljon hälinää. Tapahtumapaikalle kokoontui paljon ihmisiä, jotka toivat ilmi surunsa ja suuttumuksensa. Kuningaskin oli syvästi liikuttunut. Tätä tilannetta munkit saattoivat käyttää hyödykseen, ja nopeasti he sen tekivätkin. »Tämä on Berquinin oppien hedelmää», he huusivat. »Kaikki on kaatumaisillaan uskonto, lait, vieläpä valtaistuinkin tämän luterilaisen kapinan vaikutuksesta.»AO7 187.3