Matka Kanaaniin

»Uskon kautta oli Aabraham kuu-liainen, kun hänet kutsuttiin läh-temään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva” (Hebr. 11: 8). Aabrahamin kyselemätön kuuliaisuus on koko Raamatun vaikuttavimpia todistuksia uskosta. Hänelle usko oli »luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy” (jae 1). Jumalan lupauksen turvin ja vailla vähintäkään ulkonaista merkkiä sen täyt-tymyksestä hän luopui kodistaan ja suvustaan ja synnyinmaastaan. Hän lähti matkaan päämäärää tuntematta, seuratakseen vain Jumalan johdatusta. »Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä» (Hebr. 11:9).AO1 108.1

Aabraham ei näin joutunut mi-hinkään pieneen koetukseen, eikä häneltä vaadittu mitään vähäistä uhrausta. Vahvat siteet liittivät hänet maahansa, sukuunsa ja kotiinsa. Mutta hän ei epäröinyt totella kutsua. Hänellä ei ollut mitään kyseltävää luvatusta maasta - oliko se viljavaa ja ilmastoltaan terveellistä ja tarjosiko se viihtyisät olot ja vaurastumisen mahdollisuudet. Jumala oli puhunut, ja hänen palvelijansa oli toteltava. Hänelle oli onnellisin paikka maan päällä se, missä Jumala halusi hänen olevan.AO1 108.2

Monia koetellaan yhä samoin kuin Aabrahamia. He eivät kuule Jumalan äänen puhuvan suoraan taivaasta, vaan hän kutsuu heitä sanansa opetuksilla ja kaitselmuksensa tapahtumilla. Heidän on ehkä luovuttava rikkautta ja kunniaa lupaavasta urasta, hylättävä mieluinen ja hyödyllinen seurapiirinsä ja erottava suvustaan lähteäkseen kulkemaan polkua, joka näyttää tarjoavan pelkkiä kieltäymyksiä, vaikeuksia ja uh-rauksia. He ovat saaneet Herralta tehtäväkseen työn, mutta joutilas elämä ja ystävien ja sukulaisten vaikutus estäisivät juuri sellaisten luonteenpiirteiden kehittymistä, jotka auttaisivat heitä suorittamaan sen. Hän kutsuu heitä irrottautumaan inhimillisestä vaikutuksesta ja tuesta ja luottamaan yksin häneen, jotta hän voisi ilmaista itsensä heille. Kuka on valmis Kaitselmuksen kehotuksesta luopumaan mieluisista suunnitelmistaan ja läheisistä ystävistään? Kuka haluaa tarttua uusiin tehtäviin ja lähteä oudoillekin kentille tekemään päättävästi ja innok- kaasti Jumalan työtä lukien Kris-tuksen tähden tappionsa voitoksi? Sillä, joka tahtoo tämän tehdä, on Aabrahamin uskoa. Hän saa tämän kanssa osakseen »iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden», johon »tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat» (2 Kor. 4:17; Room. 8:18).AO1 108.3

Aabraham sai ensiksi kuulla tai-vaan kutsun asuessaan Kaldean Urissa, ja sitä noudattaen hän muutti sieltä Harraniin. Sinne asti hänen isänsä perhe seurasi häntä, sillä he palvelivat epäjumaliensa ohessa myös oikeaa Jumalaa. Aabraham viipyi Harranissa isänsä Terahin kuolemaan asti, mutta sen jälkeen Herra kehotti häntä siirtymään eteenpäin. Hänen veljensä Naahor jäi kotiväkensä ja epäjumaliensa luo. Vaimonsa Saaran lisäksi patriarkka sai pyhiinvaellusmatkalle mukaansa vain Lootin, joka oli hänen paljon aikaisemmin kuolleen vel- jensä Haaranin poika. Heitä oli kuitenkin suuri seurue lähtemässä matkaan Mesopotamiasta. Aab-rahamille oli jo kertynyt paljon lampaita ja karjaa, Idän vaurautta, ja lisäksi hänellä oli paljon pal-velijoita ja alustalaisia. Hän oli nyt lopullisesti lähdössä pois isäinsä maalta ja otti mukaansa »kaiken omaisuuden, jonka he olivat koonneet, ja ne palvelijat, jotka he olivat hankkineet Harranissa”. Monilla näistä oli jalommat pää-määrät kuin palvelus tai oman hyödyn tavoittelu. Harranissa ol-lessaan sekä Aabraham että Saara olivat saattaneet toisia kumarta-maan ja palvelemaan oikeaa Ju-malaa. Nämä yhtyivät Aabrahamin joukkoon ja seurasivat häntä luvattuun maahan asti. »Ja he lähtivät menemään Kanaanin maahan. Ja he tulivat Kanaanin maahan.»AO1 109.1

Siellä he pysähtyivät vasta Sikemin paikkakunnalla. Aabraham leiriytyi Mooren tammien varjoon, vehreään laaksoon, jossa oli öljypuulehtoja ja raikkaita lähteitä. Sen toisella puolella kohosi Eebalin vuori ja vastakkaisella puolella Garissimin vuori. Patriarkka oli saapunut kauniiseen ja »hyvään maahan, laaksoissa ja vuorilla vuotavien purojen, lähteiden ja sy-vien vesien maahan, nisun ja ohran, viiniköynnöksen, viikunapuun ja granaattiomenapuun maahan, jalostetun öljypuun ja hunajan maahan» (5 Moos. 8: 7, 8). Mutta Herran palvelijoille laskeutui tuon metsäisen ylängön ja hedelmällisen tasangon yli synkkä varjo: »Siihen aikaan kanaanilaiset asuivat siinä maassa.” Aabraham sai havaita toiveittensa päämäärän maaksi, joka oli vieraan kansan ja laajalle levinneen epäjumalanpalveluksen vallassa. Sen lehtoihin oli rakennettu alttareita väärille jumalille, ja lähikukkul oilla uhrattiin ihmisiä. Vaikka hän luottikin Jumalan lupaukseen, huolekkaat aavistelut pyrkivät väkisinkin mieleen hänen pystyttäessään telttaansa. »Silloin Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: ‘Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan.’” Hänen uskoaan vahvisti vakuutus siitä, että Herra oli läsnä eikä jättänyt häntä juma-lattomien armoille. »Niin hän rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli hänelle ilmestynyt.” Jatkaen vielä matkaansa hän siirtyi sieltä pian lähelle Beeteliä, pystytti sinne jälleen alttarin ja huusi avuksi Herran nimeä.AO1 111.1

Aabraham, jota »sanottiin Ju-malan ystäväksi” (Jaak. 2: 23), jätti meille hyvän esimerkin ru-kouselämästä. Minne tahansa hän pystyttikin telttansa, sen lähelle hän rakensi alttarinsa ja kutsui koko leiriväkensä osallistumaan aamuja iltauhriin. Ja kun teltta purettiin, jäi alttari paikoilleen. Vastaisina vuosina saivat monet vaeltelevat kanaanilaiset opetusta Aabrahamilta, ja milloin joku näistä tuli tuon alttarin luo, hän tiesi, kuka oli ollut paikalla ennen häntä. Ja niin hän pystytti telt-tansa, korjasi alttarin ja palveli siinä paikassa elävää Jumalaa.AO1 111.2

Aabraham jatkoi matkaansa etelään päin, ja taas hänen uskoaan koeteltiin. Taivaalta ei tullut sadetta, laakson purot ehtyivät ja tasangon ruoho lakastui. Karja ja lampaat eivät löytäneet laidunta, ja nälänhätä uhkasi koko leirikuntaa. Eikö patriarkka nyt alkanut epäillä Kaitselmuksen johdatusta? Eikö hän ruvennut ikävöimään Kaldean viljavia lakeuksia? Kaikki tarkkasivat Aabrahamia nähdäkseen, mitä hän tekisi vaikeuksien vyöryessä hänen ylitseen. He katsoivat toivoa olevan niin kauan kuin hänen luotta-muksensa ei järkkynyt. He olivat varmoja siitä, että Jumala hänen ystävänään yhä ohjasi häntä.AO1 112.1