Iisak siunaa Jaakobin

Kului vuosia, ja lopulta Iisak van-hentuneena, näkönsä menettäneenä ja arvellen pian kuolevansa päätti olla enää pitkittämättä siunauksen antamista vanhemmalle pojalleen. Mutta kun hän tiesi Rebekan ja Jaakobin vastustavan sitä, hän päätti suorittaa tuon juhlallisen toimituksen heiltä salassa. Juhlistaakseen tilaisuutta, niin kuin tapana oli, patriarkka pyysi Eesauta: »Mene kedolle ja pyydystä minulle riistaa. Ja laita minulle herkkuruoka, että minä siu-naisin sinut, ennenkuin kuolen.»AO1 164.1

Rebekka aavisti hänen aikeensa. Hän piti sitä varmasti sen vastaisena, minkä Jumala oli ilmoittanut tahdokseen. Iisak oli vaarassa joutua Jumalan epäsuosioon ja syrjäyttää nuoremman poikansa siitä asemasta, johon Jumala oli kutsunut hänet. Tähän asti hän oli turhaan yrittänyt puhua järkeä Iisakille, mutta nyt hän päätti tur-vautua juoneen.AO1 164.2

Tuskin Eesau oli lähtenyt täyttämään isänsä pyyntöä, kun Rebekka jo ryhtyi toteuttamaan omaa hankettaan. Hän kertoi tapahtuneesta Jaakobille ja selitti, että heidän oli pakko ryhtyä heti toimintaan, ettei siunaus tulisi nyt lopullisesti ja peruuttamattomasti annetuksi Eesaulle. Ja hän vakuutti pojalleen, että jos tämä vain seuraisi hänen ohjeitaan, siunaus voisi langeta hänelle Jumalan lupauksen mukaisesti. Jaakob ei kuitenkaan yhtynyt halukkaasti hänen tuumaansa. Ajatus isän pettämisestä vaivasi häntä kovin. Hänestä tuntui, että tuollainen synti tuotti pikemmin kirousta kuin siunausta. Mutta pian hän lakkasi empimästä ja alkoi toimia äidin neuvojen mukaan. Hän ei aikonut suoranaisesti valehdella, mutta päästyään isän puheille hän näytti menneen liian pitkälle voidakseen enää perääntyä, ja niin hän sai petoksella kipeästi kaipaamansa siunauksen.AO1 164.3

Jaakob ja Rebekka onnistuivat aikeessaan mutta saivat petoksensa takia kokea pelkkää surua ja murhetta. Jumala oli ilmoittanut, että Jaakob saisi esikoisuuden, ja hän olisi aikanaan täyttänyt sanansa, jos he vain uskossa olisivat odottaneet hänen toimivan heidän hyväkseen. Mutta monien muiden Jumalan lapsiksi tunnustautuvien tavoin he eivät tahtoneet jättää asiaa hänen huolekseen. Rebekka katui katkerasti pojalleen antamaansa väärää neuvoa; se erotti hänet Jaakobista, eikä hän enää koskaan sen jälkeen saanut nähdä poikaansa. Jaakob puolestaan oli itsesyytösten vallassa siitä lähtien, kun hän oli saanut esikoisuuden. Hän oli tehnyt syntiä sekä isäänsä ja veljeään vastaan että omaa sieluaan ja Jumalaa vastaan. Yhden hetken teossa riitti katumista koko eliniäksi. Tämä näky palautui hänen mieleensä elävästi vielä vuosikausia myöhemmin, kun hänen omien poikiensa pahat teot ahdistivat hänen sieluaan.AO1 164.4