Aabrahamin kolme vierasta

Jumala soi Aabrahamille suuren kunnian. Taivaan enkelit käyskentelivät ja puhelivat hänen kanssaan kuin konsanaan ystävät keskenään. Kun Sodoman hävit-tämisen aika lähestyi, siitä ilmoitettiin hänelle, ja niin hän sai toimia syntisten välimiehenä Jumalan edessä. Enkelien käynnin yhteydessä hän osoitti myös aivan esimerkillistä vieraanvaraisuutta.AO1 121.3

Hän oli tällöin kesäkuumalla puolipäivän aikaan istumassa telt-tansa ovella, kun hän hiljaista maisemaa katsellessaan havaitsi kolmen matkamiehen astelevan häntä kohti. Lähemmäksi päästyään vieraat kuitenkin pysähtyivät aivan kuin neuvotellakseen suunnasta. Jäämättä odottamaan heidän taholtaan mitään pyyntöjä Aabraham nousi nopeasti. Kun he näyttivät kääntyvän toisaalle, hän kiiruhti heidän peräänsä ja erittäin kohteliaasti pyysi heitä suomaan hänelle sen kunnian, että viipyisivät hetken hänen luonaan ja hän saisi tarjota heille virvokkeita. Itse hän toi heille vettä, jot ta he saivat pestä matkan pölyt jaloistaan. Itse hän valitsi heidän ruokansa, ja heidän levähtäessään puun siimeksessä valmistettiin ateria, ja hän seisoi kunnioittavasti heidän luonaan sen aikaa, kun he nauttivat hänen vieraanvaraisuuttaan. Tätä kohteliaisuuden osoitusta Jumala piti niin tärkeänä, että se merkittiin hänen sanaansa, ja tuhat vuotta myöhemmin innpitettu apostoli mainitsee siitä: »Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan» (Hebr. 13: 2).AO1 122.1

Aabraham oli pitänyt vieraitaan vain väsyneinä matkamiehinä huomaamatta lainkaan, että hän olisi voinut kumartaen palvoakin yhtä heistä syyllistymättä syntiin. Taivaalliset sanansaattajat ilmaisivat kuitenkin nyt oikean luonteensa. Vaikka heidän matkansa koskikin tuomion täytäntöönpanoa, he puhuivat Aabrahamille, uskon miehelle, ensin siunauksen sanoja. Vaikka Jumala tarkoin huomaakin pahuuden ja rankaisee rikkomuksesta, ei hän tunne mitään koston mielihyvää. Tuhoami- nen on »outo” työ hänelle, jonka rakkaus on rajatonta.AO1 122.2

»Herran neuvo on tunnettu niille, jotka häntä pelkäävät” (Ps. 25: 14) . Aabraham oli kunnioittanut Jumalaa, ja Herra kunnioitti häntä sallimalla hänen osallistua neu-votteluunsa ja kertomalla hänelle aikomuksistaan. »Salaisinko minä Aabrahamilta, mitä olen tekevä?” Herra sanoi. »Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella teh-neet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.” Jumala tiesi kyllä hyvin Sodoman rikkomusten määrän, mutta hän puhui ihmisten tavalla tehdäkseen toi-menpiteidensä oikeutuksen hel-pommin ymmärrettäväksi. Ennen kuin rangaistus kohtaisi rikkomuksen tekijöitä, hän lähtisi itse tutkimaan heidän vaellustaan, ja elleivät he olisi ylittäneet jumalallisen armon rajaa, hän soisi heille vielä aikaa katumukseen.AO1 123.1

Kaksi taivaan sanansaattajaa poistui. He jättivät Aabrahamin hänen seuraansa, jonka Aabraham nyt tiesi olevan Jumalan Poika. Ja niin tämä uskon mies alkoi anella Sodoman asukkaiden puolesta. Kerran hän oli pelastanut heidät miekallaan, nyt hän koetti pelastaa heidät rukouksellaan. Loot perheineen asui vielä siellä. Samalla epäitsekkäällä rakkau- della, joka sai Aabrahamin va-pauttamaan heidät eelamilaisten käsistä, hän koetti pelastaa heidät, jos se oli Jumalan tahto, taivaan tuomion myrskystä.AO1 123.2

Hän esitti pyyntönsä syvän kun-nioittavasti ja nöyrästi: »Olen roh-jennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka.» Siitä puuttui kaikki itsevarmuus ja kerskaaminen omasta vanhurskaudesta. Hän ei vaatinut suosiota kuuliaisuutensa tai niiden uhrausten vuoksi, joita oli joutunut tekemään noudattaessaan Jumalan tahtoa. Itsekin syntisenä hän aneli syntisen puolesta. Sellainen mieli tulisi olla kaikilla, jotka lähestyvät Jumalaa. Kuitenkin Aabraham osoitti samaa luottamusta kuin lapsi, joka anoo jotakin rakkaalta isältään. Hän astui lähelle taivaallista Sanansaattajaa ja esitti pyyntönsä palavasti. Vaikka Loot asuikin Sodomassa, hän ei osallistunut sen asukkaiden pahuuteen. Aabraham arveli, että tuossa runsasväkisessä kaupungissa täytyi olla muitakin tosi Jumalan palvelijoita. Siksi hän ru-koili: »Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa. — Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?” Eikä Aabraham pyytänyt vain kerran vaan monta kertaa. Tullen yhä rohkeammaksi sitä mukaa kuin hänen pyyntöihinsä suostuttiin, hän jatkoi pyytelyään, kunnes kaupunki luvattiin säästää, jos siellä olisi kymmenenkin vanhurskasta.AO1 124.1

Rakkaus hukkuviin sieluihin in-noitti Aabrahamia rukoilemaan. Vaikka hän inhosikin tuon tur-meltuneen kaupungin syntejä, hän toivoi, että syntiset voitaisiin pelastaa. Meidän tulisi tuntea ka-tumattomista samaa huolta, kuin hänen syvä kiinnostuksensa sodomalaisten puolesta osoittaa. Meidän pitäisi vihata syntiä mutta sääliä ja rakastaa syntistä. Kaikkialla ympärillämme on sieluja, jotka ovat vajoamassa yhtä toivottomaan ja kauheaan perikatoon kuin Sodoma muinoin. Joka päivä päättyy joidenkin koetusaika. Joka tunti jotkut siirtyvät niin loitolle, ettei armo enää tavoita heitä. Missä kuullaan varoituksia ja hartaita pyyntöjä, joilla syntistä kehotetaan välttämään tätä pelottavaa tuhoa? Missä kädet kurottuvat vetämään häntä kuoleman kidasta? Missä ovat ne, jotka nöyrästi ja osoittaen kestävää uskoa rukoilevat Jumalaa hänen puolestaan?AO1 124.2

Aabrahamilla oli Kristuksen mieli. Jumalan Poika toimii itsekin suurena Välimiehenä syntisen hyväksi. Hän tietää ihmissielun arvon, sillä hän on maksanut sen lunastuksen hinnan. Kristus vihasi pahuutta, niin kuin vain luonteeltaan tahrattoman puhdas voi vihata, mutta hän rakasti syntistä, niin kuin vain luonteeltaan ra-jattoman hyvä voi rakastaa. Ris-tiinnaulitsemisen tuskissaan ja tuntien koko maailman syntien kauhistavan painon hän rukoili herjaajiensa ja murhaajiensa puolesta: »Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät» (Luuk. 23: 34).AO1 124.3