Aabraham pannaan koetteelle

Jumala oli kutsunut Aabrahamin olemaan uskollisten isänä, ja hänen elämänsä tuli olla uskon esimerkkinä vastaisille sukupolville. Mutta hän ei ollut osoittanut täydellistä uskoa. Salaamalla sen, että Saara oli hänen vaimonsa, sekä ottamalla Haagarin sivuvaimokseen hän oli ilmaissut epäilleensä Jumalaa. Jotta hän voisi päästä korkeimmalle tasolle, Jumala asetti hänet vielä erääseen kokeeseen, jonka veroista ei ketään muuta ollut vaadittu kestämään. Öisessä näyssä häntä kehotettiin lähtemään matkalle Moonan maahan ja uhraamaan poi-kansa siellä polttouhriksi vuorella, joka hänelle osoitettaisiin.AO1 132.2

Tämän käskyn kuullessaan Aabraham oli sadankahdenkymmenen ikäinen. Hänen aikalaisensakin pitivät häntä vanhana miehenä. Aikaisemmin hän oli pystynyt kestämään vaikeuksia ja uh-maamaan vaaraa, mutta nyt hänen nuoruuden hehkunsa oli sammunut. Miehuuden kunnossa voidaan rohkeasti taistella sellaisia vaikeuksia ja ahdistuksia vastaan, joita arkaillaan myöhemmin, kun jo ollaan haudan partaalla. Mutta Jumala oli varannut Aabrahamille viimeisen ja ankarimman kokeensa annettavaksi vasta silloin, kun vuosien taakka painoi häntä ras-kaana ja hän kaipasi lepoon huo-listaan ja vaivoistaan.AO1 132.3

Patriarkka asui siihen aikaan Beersebassa menestyneenä ja kunnioitettuna. Hän oli sangen varakas, ja maan hallitsijat kun-nioittivat häntä mahtavana ruhti-naana. Hänellä oli tuhansia lampaita ja muuta karjaa leirinsä ympäristön tasangoilla. Joka taholla oli hänen alustalaistensa telttoja, joissa sadat hänen uskolliset palvelijansa asuivat. Lupauksen poika oli varttunut mieheksi hänen vierellään. Taivas näytti kruunanneen siunauksellaan sen, että hän oli uhrautuvan elämänsä aikana kärsivällisesti kestänyt toivonsa täyttymyksen pitkittymisen.AO1 133.1

Uskon kuuliaisuudessa Aabraham oli luopunut synnyinmaastaan ja poistunut isiensä hautojen luota ja sukunsa kodista. Muukalaisena hän oli vaeltanut perintömaassaan. Hän oli odottanut kauan luvatun perillisen syntymää. Jumalan käskystä hän oli lähettänyt pois poikansa Ismaelin. Ja nyt, kun tuo niin kauan kaivattu lapsi oli pääsemässä miehen ikään ja kun patriarkka näytti Pystyvän jo näkemään toiveidensa täyttymyksen, hän joutui kaikkein ankarimpaan kokeeseensa.AO1 133.2

Viiltävinä tunkeutuivat isän sy-dämeen käskyn sanat: »Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, - ja uhraa hänet siellä polttouhriksi.» Iisak oli hänen kotinsa valo ja vanhuutensa lohtu sekä ennen kaikkea luvatun siunauksen perillinen. Sellaisen pojan menettäminen onnettomuuden tai sairauden sattuessa olisi särkenyt rakastavan isän sydämen, ja hänen harmaantunut päänsä olisi painunut murheisena kumaraan. Mutta nyt häntä käskettiin omin käsin vuodattamaan tuon pojan veri. Se tuntui hänestä hirveältä ja mahdottomalta.AO1 133.3

Saatana oli paikalla vihjaamassa, että Aabraham oli varmasti erehtynyt, sillä sanoohan Jumala laissaan: »Älä tapa», eikä hän voisi vaatia sellaista, minkä kerran on kieltänyt. Aabraham astui ulos teltastaan ja katseli pilvettömän tähtitaivaan tyyntä kirkkautta. Hän muisteli lähes viisikymmentä vuotta sitten saamaansa lupausta, jonka mukaan hänen jälkeläisensä tulisivat olemaan yhtä lukemattomat kuin tähdet. Jos tämä lupaus oli toteutuva Iisakin kautta, kuinka hänet voitiin surmata? Aabraham oli kiusattu uskomaan, että hän saattoi olla harhaluulon vallassa. Tuskaisin epäilyksin hän kumartui maahan rukoilemaan hartaammin kuin koskaan ennen jotakin vahvistusta tuolle käskylle, jos hänen kerran oli ryhdyttävä tähän hirveään tehtävään. Hän muisti luokseen lähetetyt enkelit, jotka kertoivat, että Jumala aikoi hävittää Sodoman, ja joilta hän kuuli lupauksen juuri tästä pojasta, Iisakista. Hän lähti siihen paikkaan, missä oli monesti tavannut taivaallisia sanansaattajia, ja toivoi nytkin saavansa heiltä joitakin lisäneuvoja. Mutta kukaan ei ilmaantunut hänen avukseen. Pimeys tuntui sulkevan hänet sisäänsä, ja hänen korvissaan kaikui vain Jumalan käsky: »Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat.” Tuota käskyä oli toteltava, eikä hän uskaltanut viivytellä. Päivä sarasti, ja hänen täytyi jo pian olla menossa.AO1 133.4

Hän palasi telttaan ja seisahtui Iisakin nukkumapaikan ääreen. Siinä poika nukkui syvää, rauhallista nuoruuden ja viattomuuden untaan. Isä katseli kotvan poikansa rakkaita kasvoja ja käännähti sitten vavisten poispäin. Hän siirtyi Saaran luo, joka samoin nukkui. Olisiko hänet herätettävä, jotta hän saisi vielä kerran syleillä lastaan? Pitäisikö hänelle kertoa Jumalan vaatimuksesta? Mielellään hän olisi keventänyt sydäntään vaimolleen ja jakanut hänen kanssaan tämän hirveän vastuun, mutta hän pelkäsi, että Saara estäisi häntä. Olihan Iisak äitinsäkin ilo ja ylpeys. Saara oli niin läheisesti kiintynyt poikaan, että äidin rakkaus olisi hyvinkin voinut kieltäytyä uhraamasta häntä.AO1 134.1