Syntien kantaja

Jeesus oli vakavasti keskustellut opetuslastensa kanssa ja opettanut heitä, mutta lähestyessään Getsemanea hän tuli oudon hiljaiseksi. Hän oli usein käynyt siellä saadakseen vaipua mietiskelyyn ja rukoukseen, mutta ei milloinkaan niin tuskantäyteisin sydämin kuin tänä viimeisen kärsimyksensä yönä. Koko maallisen elämänsä ajan hän oli vaeltanut Jumalan läsnäolon valossa. Joutuessaan ristiriitoihin ihmisten kanssa, jotka olivat saatanan hengen vallassa, hän saattoi sanoa: »Hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista» (Joh. 8: 29). Mutta nyt hän näytti joutuneen suljetuksi pois Jumalan ylläpitävän läsnäolon valosta. Nyt hänet luettiin pahantekijäin joukkoon. Hänen täytyi kantaa langenneen ihmiskunnan syyllisyys. Meidän kaikkien pahuus pantiin hänen päälleen, joka ei synnistä mitään tiennyt. Ja synti näytti hänestä niin kauhealta, ja niin suuri oli sen syyllisyyden taakan paino, joka hänen täytyi kantaa, että hän joutui kiusaukseen ajatella sen sulkevan hänet ainiaaksi pois Isän rakkaudesta. Tuntiessaan, miten kauhea on Jumalan viha syntiä kohtaan, hän huudahtaa: »Minun sieluni on syvästi murheellinen kuolemaan asti.»AO5 234.2

Opetuslapset olivat huomanneet muutoksen, joka tapahtui Mestarissa heidän lähestyessään puutarhaa. He eivät olleet milloinkaan nähneet häntä niin äärettömän surullisena ja vaiteliaana. Tämä outo murheellisuus tuntui yhä kasvavan heidän kulkiessaan eteenpäin, mutta he eivät kuitenkaan uskaltaneet kysyä häneltä sen syytä. Hän horjui, ikään kuin olisi ollut kaatumaisillaan. Saavuttuaan puutarhaan opetuslapset rupesivat huolestuneina etsimään paikkaa, jonne hän tavallisesti vetäytyi, saattaakseen hänet sinne lepäämään. Jokainen hänen ottamansa askel vaati suuria ponnistuksia. Hän valitti ääneensä, ikään kuin hän olisi kärsinyt kauhean taakan alla. Kaksi kertaa hänen seuralaisensa tukivat häntä, muuten hän olisi kaatunut maahan.AO5 234.3

Jeesus jätti kaikki muut paitsi kolme opetuslastaan lähelle puutarhan porttia ja pyysi heitä rukoilemaan itsensä puolesta ja hänen puolestaan. Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa hän astui puutarhan kätköihin. Nämä kolme opetuslasta olivat Kristuksen lähimmät seuralaiset. He olivat nähneet hänen kunniansa kirkastusvuorella, he olivat nähneet Mooseksen ja Elian puhuvan hänen kanssaan, ja he olivat kuulleet taivaasta tulevan äänen. Nyt Kristus toivoi heidän olevan lähellä häntä hänen suuressa ahdistuksessaan. Usein he olivat olleet hänen kanssaan yötä tässä puutarhassa. Tällöin heillä oli ollut tapana hetkisen valvottuaan ja rukoiltuaan vaipua rauhalliseen uneen vähän matkan päässä Mestaristaan, kunnes hän aamulla herätti heidät jälleen työhön. Mutta nyt hän toivoi heidän viettävän koko yön hänen kanssaan rukouksessa. Kuitenkaan hän ei voinut sallia, että edes he olisivat näkemässä tuskaa, joka hänen oli kestettävä.AO5 235.1

»Olkaa tässä», hän sanoi, »ja valvokaa minun kanssani.»AO5 236.1