Epäilyksiä ja kieroilua

Monet Kristuksen kuulijoista, jotka asuivat Jerusalemissa ja tiesivät hallitusmiesten juonitteluista häntä kohtaan, tunsivat vastustamattoman voiman vetävän heitä itseään hänen luokseen. He tulivat vakuuttuneiksi siitä, että hän oli Jumalan Poika. Mutta saatana oli valmis herättämään epäluuloja, joille valmistivat tietä heidän omat erheelliset käsityksensä Messiaasta ja hänen tulemises- taan. Uskottiin yleisesti, että Kristus syntyisi Beetlehemissä mutta että hän katoaisi jonkin ajan kuluttua, eikä kukaan tietäisi, mistä hän tulee, kun hän ilmestyy toisen kerran. Monet olivat sitä mieltä, ettei Kristuksella olisi mitään luonnollisia sukulaisuussuhteita. Ja koska Jeesus Nasaretilainen ei vastannut yleistä käsitystä Messiaan loistosta, monet kallistivat korvansa sanoille: »Kuitenkin me tiedämme, mistä tämä on; mutta kun Kristus tulee, niin kukaan ei tiedä, mistä hän on.»AO5 19.5

Heidän näin horjuessaan uskon ja epäuskon välillä Jeesus puuttui heidän ajatuksiinsa ja vastasi heille: »Te tunnette minut ja tiedätte, mistä minä olen; ja itsestäni minä en ole tullut, vaan hän, joka minut on lähettänyt, on oikea lähettäjä, ja häntä te ette tunne.» He väittivät tietävänsä Kristuksen alkuperän, mutta he olivatkin täysin tietämättömiä siitä. Jos he olisivat eläneet sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, he olisivat tunteneet hänen Poikansa, kun hän heille ilmestyi.AO5 20.1

Kuulijat eivät voineet olla ymmärtämättä Kristuksen sanoja. Ne olivat selvästi sen väitteen toisinto, jonka hän useita kuukausia aikaisemmin oli esittänyt sanhedrinin edessä lausuen olevansa Jumalan Poika. Kuten hallitusmiehet silloin suunnittelivat hänen kuolemaansa, niin he tekivät nytkin, mutta heidät esti siitä näkymätön voima, joka pani rajan heidän raivolleen ja sanoi heille: Tähän asti saat mennä, mutta et edemmäksi. Kansan joukosta moni uskoi häneen, ja he sanoivat: »Kun Kristus tulee, tehneekö hän enemmän tunnustekoja, kuin tämä on tehnyt?» Farisealaisten johtomiehet, jotka olivat innokkaasti seuranneet tapahtumain kulkua, kuulivat kansanjoukosta myötätunnon ilmauksia. He kiiruhtivat pappien luo ja esittivät suunnitelmansa vangita hänet. He järjestäisivät kuitenkin niin, että vangitsisivat hänet hänen ollessaan yksin, sillä he eivät uskaltaneet ottaa häntä kiinni kansan läsnäollessa. Jälleen Jeesus osoitti, että hän tiesi heidän tarkoituksensa. Hän sanoi: »Minä olen vielä vähän aikaa teidän kanssanne, ja sitten minä menen pois hänen tykönsä, joka on minut lähettänyt. Silloin te etsitte minua, mutta ette löydä, ja missä minä olen, sinne te ette voi tulla.» Pian hän pääsisi turvaan heidän pilkkansa ja vihansa ulottuvilta. Hän nousisi ylös Isän luo, missä enkelit häntä jälleen palvelisivat, eivätkä hänen murhaajansa koskaan pääsisi sinne.AO5 20.2

Rabbit sanoivat ivallisesti: »Minne tämä aikoo mennä, koska emme voi löytää häntä? Eihän vain aikone mennä niiden luo, jotka asuvat hajallaan kreikkalaisten keskellä, ja opettaa kreikkalaisia?» Eivät nämä viisastelijat osanneet uneksiakaan, että he pilkkapuheissaan esittivät Kristuksen tehtävän. Koko päivän hän oli ojentanut käsiään tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden, mutta kuitenkin hänet löytäisivät ne, jotka eivät häntä etsineet, ja hän ilmestyisi niille, jotka eivät häntä kysyneet (Room. 10: 20,21).AO5 20.3

Pappien ja rabbiinien väärät päätelmät johtivat harhaan monet niistäkin, jotka olivat vakuuttuneita siitä, että Jeesus oli Jumalan Poika. Nämä opettajat olivat hyvin painokkaasti toistaneet Messiasta koskevia ennustuksia, että hän oli hallitseva »Siionin vuorella ja Jerusalemissa, ja hänen vanhintensa edessä loistaa kirkkaus»; että hänen valtansa oli ulottuva »merestä mereen ja Eufratvirrasta maan ääriin saakka» (Jes. 24: 23; Ps 72: 8). Sitten he ivallisesti vertailivat niissä kuvattua kunniaa Jeesuksen vaatimattomaan ulkomuotoon. Ennustusten sanat väännettiin niin kieroon, että erehdys tuli mahdolliseksi. Jos kansa olisi vilpittömästi itse tutkinut sanaa, sitä ei olisi voitu johtaa harhaan. Jesajan kuudeskymmenesensimmäinen luku todistaa, että Kristuksen oli tehtävä juuri sitä työtä, jota hän teki. Viideskymmeneskolmas luku esittää hänen alennuksensa ja kärsimyksensä täällä maailmassa, ja viideskymmenesyhdeksäs luku kuvaa pappien ja rabbiinien luonnetta.AO5 20.4

Jumala ei pakota ihmisiä luopumaan epäuskostaan. Heidän edessään on valo ja pimeys, totuus ja valhe. Heidän on itse ratkaistava, kumman he valitsevat. Ihmiselle on annettu kyky erottaa oikea ja väärä. Jumala ei toivo ihmisten tekevän ratkaisujaan hetken mielijohteesta vaan todisteiden nojalla verraten huolellisesti kirjoituksia toisiinsa. Jos juutalaiset olisivat luopuneet ennakkoluuloistaan ja verranneet kirjoitettuja ennustuksia Jeesuksen elämän luonteenomaisiin piirteisiin, he olisivat havainneet, miten ihanasti ennustukset toteutuivat tuon halvan galilealaisen elämässä ja työssä.AO5 21.1

Monet joutuvat vielä nykyäänkin petetyiksi samalla tavalla kuin juutalaiset. Uskonnolliset opettajat lukevat Raamattua oman ymmärryksensä ja perimätapojen valossa, eivätkä ihmiset itse tutki kirjoituksia ja arvostele, mikä on totuus, vaan luopuvat omasta arvostelustaan ja antavat sielunsa johtajiensa haltuun. Jumala on määrännyt sanansa saarnaamisen ja opettamisen yhdeksi niistä keinoista, joilla valoa levitetään, mutta meidän on koeteltava jokaisen ihmisen opetusta Jumalan sanalla. Joka rukoillen tutkii Raamattua ja haluaa oppia tuntemaan totuuden voidakseen noudattaa sitä, on saava jumalallista valoa. Hän ymmärtää Raamattua. »Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta» (Joh. 7: 17).AO5 21.2