Kristuksen kieltämisen seuraukset

Vähän juutalaiset käsittivät, mikä hirveä vastuu sisältyi Kristuksen kieltämiseen. Siitä ajasta alkaen, jolloin ensi kerran viaton veri vuoti, kun vanhurskas Aabel sai surmansa Kainin kädestä, historia on toistanut itseään ja syyllisyys lisääntynyt. Kaikkina aikoina profeetat olivat korottaneet äänensä kuningasten, hallitusmiesten ja kansan syntejä vastaan puhuen sanoja, jotka Jumala heille antoi, ja noudattaen hänen tahtoaan henkensä uhallakin. Sukupolvesta toiseen oli valon ja totuuden hylkääjien kauhea rangaistus kasvamistaan kasvanut. Tämän rangaistuksen Kristuksen viholliset vetivät nyt päälleen. Pappien ja hallitusmiesten synti oli suurempi kuin minkään edellisen sukupolven. Hylätessään Vapahtajan he joutuivat vastuuseen kaikkien vanhurskasten miesten verestä, jotka oli surmattu Aabelista Kristukseen asti. Heidän pahuutensa malja oli täyttymäisillään ääriään myöten. Ja pian se vuodatettaisiin heidän päälleen kostotuomioina. Tästä Kristus varoitti heitä:AO5 172.1

»Että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä. Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle.»AO5 172.2

Kirjanoppineet ja fariseukset, jotka kuuntelivat Jeesusta, tiesivät että hänen sanansa olivat totta. He tiesivät, miten profeetta Sakarja oli tapettu. Jumalan lähettämien varoitussanojen kaikuessa profeetan huulilta saatanallinen raivo valtasi luopiokuninkaan, ja hänen käskystään profeetta surmattiin. Hänen verensä oli syöpynyt itse temppelipihan kiviin, eikä sitä voitu poistaa, vaan se jäi siihen todistukseksi langennutta Israelia vastaan. Niin kauan kuin temppeli seisoisi, siellä olisi tuon vanhurskaan veren tahra, joka huutaisi Jumalalta kostoa. Kun Jeesus viittasi näihin hirveisiin rikoksiin, kauhun väristys kulki läpi koko joukon.AO5 172.3

Katsoessaan tulevaisuuteen Jeesus lausui, että juutalaisten katumattomuus ja heidän suvaitsemattomuutensa Jumalan palvelijoita kohtaan tulisi olemaan tulevaisuudessa sama kuin menneisyydessäkin:AO5 172.4

»Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin.» Profeettoja ja viisaita miehiä, täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä kuten Stefanus, Jaakob ja monet muut, tuomittaisiin ja surmattaisiin. Käsi kohotettuna taivasta kohden ja juma lallisen valon ympäröimänä Kristus puhui tuomarina niille, jotka hänen edessään olivat. Hänen äänensä, joka niin usein oli kaikunut lempeänä ja kutsuvana, kuultiin nyt nuhtelevana ja tuomitsevana. Kuuntelijoita värisytti. Hänen sanojensa ja katseensa jättämä vaikutelma ei tullut koskaan häviämään.AO5 172.5

Kristuksen viha kohdistui tekoKun Kristus lähti viimeisen kerran Jerusalemin temppelin pyhältä alueelta, hän sanoi surullisen painokkaasti: »Katso, teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi» (Matt. 23:38). Hänen mukanaan Jumalan läsnäolo poistui temppelistä ikuisiksi ajoiksi. Siitä lähtien kaikki seremoniat ja uhrit olivat tyhjiä muotomenoja, ja lopulta temppeli hävitettiin juutalaiskapinan yhteydessä vuonna 70 jKr. Kuvassa näkymä temppelin sisääntuloaukolle päin pienoismallin mukaan. Tänne Jeesus loi viimeisen katseensa jättäessään lopullisesti temppelialueen.AO5 173.1

pyhyyttä ja niitä karkeita syntejä vastaan, joilla ihmiset tuhosivat oman sielunsa, pettivät kansaa ja häpäisivät Jumalaa. Pappien ja hallitusmiesten ulkokultaisessa, petollisessa järkeilyssä hän näki saatanallisten voimien työtä. Hän oli ankarasti ja syvällisesti tuominnut synnin, mutta hän ei lausunut koston sanoja. Hän tunsi pyhää vihaa pimeyden ruhtinasta kohtaan, mutta hän ei silti esiintynyt kiihtyneenä. Samoin kristittykin, joka elää sopusoinnussa Jumalan kanssa ja joka omaa suloista rakkautta ja lempeyttä, tuntee vanhurskasta vihaa syntiä kohtaan, mutta hän ei kiihkomielisenä rupea herjaamaan niitä, jotka häntä herjaavat. Vieläpä kohdatessaan sellaisiakin, jotka pimeyden voimien välikappaleina pitävät yllä vääryyttä, hän Kristuksen avulla säilyttää tyyneytensä ja itsehillintänsä.AO5 173.2

Jumalallinen sääli kuvastui Jumalan Pojan kasvoilta hänen antaessaan katseensa viipyä temppelissä ja sen jälkeen kuulijoissaan. Hän huudahti syvän sydämen tuskan ja katkerien kyynelten tukahduttamalla äänellä: »Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.» Tämä on eron tuskaa. Tässä Kristuksen valituksessa Jumala paljastaa oman sydämensä. Se on Jumalan pitkämielisen rakkauden salaperäinen hyvästijättö.AO5 173.3

Fariseukset ja saddukeukset olivat kummatkin vaiti. Jeesus kut sui opetuslapsensa luokseen ja valmistui lähtemään temppelistä, ei voitettuna ja pakotettuna lähtemään vatustajainsa luota, vaan työnsä suorittaneena. Hän vetäytyi voittajana taistelusta.AO5 173.4

Moni kätki sydämeensä ne totuuden helmet, joita tuona muistettavana päivänä lähti Vapahtajan huulilta. Niistä versoi uusia ajatuksia, heräsi uusia toiveita ja alkoi uusi historia. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemisen jälkeen nämä henkilöt astuivat esiin ja täyttivät jumalallisen tehtävänsä sellaisella viisaudella ja innolla, joka vastasi tuon työn suuruutta. Heidän julistamansa sanoma vetosi ihmissydämiin hälventäen tuon vanhan taikauskon, joka niin kauan oli estänyt tuhansien ihmisten kehitystä. Heidän todistuksensa rinnalla ihmisopit ja viisaudet olivat turhien tarujen kaltaisia. Valtavat seuraukset oliAO5 174.1

Mutta Israel kansana oli eronnut Jumalasta. Öljypuun luonnolliset oksat olivat katkenneet. Katsahtaessaan viimeisen kerran temppeliin sisälle Jeesus sanoi surullisen painokkaasti: »Katso, teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi. Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: ̕Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen’.»AO5 174.2

Tähän asti Jeesus oli kutsunut temppeliä Isänsä huoneeksi, mutta nyt, kun Jumalan Poika lähtisi ulos noiden seinien sisäpuolelta, Jumalan läsnäolo poistuisi ikuisiksi ajoiksi hänen kunniakseen rakennetusta temppelistä. Tästä lähtien sen muotomenot olisivat merkityksettömiä ja sen palvelukset jumalanpilkkaa.AO5 174.3