Opetuksia kilpaurheilijoista

Kilpailuilla oli ankarat säännöt, joista ei voinut tinkiä. Kilpailuun osallistuvien oli läpäistävä ankara valmennus. Mielihalujen vahin-gollinen tyydyttäminen tai mikä tahansa muu nautinto, mikä alentaisi henkistä tai ruumiillista tarmoa, oli ehdottomasti kiellettyä. Jos aikoi menestyä näissä voiman ja nopeuden mittelöissä, lihasten tuli olla voimakkaat ja kimmoisat ja hermot hallitut. Jokaisen liikkeen tuli olla varma, jokaisen askelen nopea ja järkkymätön; ruumiin voimien tuli yltää korkeimpaansa.AO6 217.2

Kun kilpailujen osanottajat tulivat odottavan kansanjoukon eteen, heidän nimensä kuulutettiin ja kilpailujen säännöt selostettiin. Sitten he kaikki lähtivät liikkeelle yhtaikaa. Katselijoiden tarkkaavainen huomio kannusti heidän voitontahtoaan. Palkintotuomarit istuivat lähellä maalia, jotta he voisivat seurata juoksua alusta loppuun ja antaa palkinnon oikealle voittajalle. Jos kilpailija saapui maaliin ensimmäisenä sääntöjen vastaisin keinoin, hänelle ei myönnetty palkin-toa.AO6 217.3

Näissä kilpailuissa piili suuria vaaroja. Jotkut eivät milloinkaan toipuneet hirvittävästä ruumiillisesta rasituksesta. Ei ollut epä-tavallista, että miehiä kaatui kesken juoksun veren valuessa suusta ja nenästä, ja toisinaan kilpailija saattoi vaipua kuolleena maahan juuri kun oli saavuttamaisillaan voiton. Mutta elinikäisen vamman tai kuoleman mahdollisuutta ei pidetty liian suurena vaarana sen kunnian rinnalla, minkä menestyvä kilpailija sai.AO6 217.4

Kun voittaja saapui maaliin, suunnattoman katsojajoukon suo-sionosoitukset repivät ilmaa ja herättivät ympäröivien kukkuloiden ja vuorten kaiut. Katselijoiden silmäin edessä palkintotuomari ojensi hänelle voiton tunnukset - laakeriseppeleen ja palmunoksan, jota hänen tuli kantaa oikeassa kädessään. Hänen ylistystään kaiutettiin kaikkialla maassa. Hänen vanhempansa saivat osansa kunniasta, ja vieläpä hänen kotikaupunkiaan arvostettiin suuresti, koska se oli tuottanut näin suuren urheilijan.AO6 218.1

Verratessaan kristityn taistelua näihin kilpailuihin Paavali tähdensi valmistautumista, joka oli välttämätöntä kilpailijoiden menestymiselle kilpailuissa - koulivaa itsekuria, säännösteltyä ruokavaliota ja raittiuden tarpeellisuutta. »Jokainen kilpailija”, hän totesi, »noudattaa itsensä hillitsemistä kaikessa». Juoksijat hylkäsivät jokaisen nautinnon, joka olisi omiaan heikentämään ruumiillisia voimia, ja ankaraa ja johdonmukaista itsekuria noudattamalla koulivat lihaksiaan voimaan ja kestävyyteen, jotta he kilpailupäivänä saattoivat panna kykynsä mahdollisimman suurelle koetuk-selle. Miten paljon tärkeämpää onkaan, että kristitty, jonka ian-kaikkiset edut ovat vaakalaudalla, saattaa halunsa ja himonsa järkensä ja Jumalan tahdon alaisuuteen! Hän ei saa milloinkaan antaa huvitusten, ylellisyyden tai mukavuudenhalun johtaa huomiotaan pois päämäärästä. Kaikkien hänen tottumustensa ja halujensa tulee mukautua mitä ankarimpaan kuriin. Jumalan sanan opetusten valistamalla ja hänen Henkensä ohjaamalla järjellä tulee olla ohjat käsissään.AO6 218.2

Kun näin on tapahtunut, kristityn tulee ponnistaa voimansa äärimmilleen saavuttaaksensa voiton. Korintin seudun kilpailuissa juoksijat panivat viimeisillä askelilla liikkeelle loputkin voimanrippeensä pysyttääkseen vauhtinsa ennallaan. Samoin kristittykin lähestyessään maalia kilvoittelee eteenpäin vielä innokkaammin ja päättäväisemmin kuin vaelluksensa alussa.AO6 219.1

Paavali osoittaa eron kuihtuvan laakeriseppeleen, jonka voittaja saa juoksukilpailuissa, ja katoamattoman kirkkauden seppeleen välillä, joka annetaan sille, joka selviää voitokkaasti kristillisestä kilvoittelusta. »He saadakseen vain katoavaisen seppeleen”, hän huomauttaa, »mutta me katoamattoman.» Voittaakseen katoavaisen palkinnon kreikkalaiset juoksijat eivät säästäneet itseään minkäänlaiselta vaivannäöltä tai kuritukselta. Me tavoittelemme äärettömän paljon arvokkaampaa palkintoa, iankaikkisen elämän kruunua. Kuinka paljon tunnollisempaa tulisikaan olla meidän kilvoittelumme, kuinka paljon auliimpaa uhrautuvaisuutemme ja kieltäymyksemme!AO6 219.2

Hebrealaiskirje korostaa sitä määrätietoisuutta, jonka tulisi olla ominaista kristityn kilvoittelulle iankaikkisesta elämästä: »Pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessäm- me olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttä-jään, Jeesukseen» (Hebr. 12:1,2). Kateus, ilkeys, pahansuopaisuus, panettelu, ahneus - siinä sellaista painolastia, mikä kristityn on hy-lättävä, mikäli hän haluaa menestyksellisesti kilvoitella kuolemat-tomuudesta. Jokainen tottumus tai tapa, joka johtaa syntiin ja tuottaa häpeää Kristukselle, on hylättävä hinnalla millä hyvänsä. Taivaan siunaus ei voi seurata ketään, joka rikkoo oikeuden iankaikkisia periaatteita. Yksikin hellitty synti riittää turmelemaan luonteen ja johdattamaan muita harhaan.AO6 219.3

»Jos sinun kätesi viettelee sinua», Vapahtaja sanoi, »hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen. Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin» (Mark. 9: 43-45). Jos ruumiin pelastaminen kuolemasta vaatii jalan tai käden katkaisemista tai vaikkapa silmän irrottamista, kuinka paljon auliimmin tulisi kristityn luopua synnistä, joka tuottaa kuoleman sielulle!AO6 220.1