Paavalin kirje Filemonille

Paavali määräsi Onesimuksen viemään Filemonille kirjeen, jossa apostoli tavanomaisella hienotunteisuudellaan ja ystävällisyydellään puhui katuvan orjan puolesta ja ilmaisi halunsa pitää hänet palveluksessaan tulevaisuudessa. Kirje alkoi sydämellisellä tervehdyksellä Filemonille ystävänä ja työtoverina:AO6 313.4

»Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Minä kiitän Jumalaani aina, muistaessani sinua rukouksissani, sillä minä olen kuullut sinun rakkaudestasi ja uskostasi, joka sinulla on Herraan Jeesukseen ja kaikkia pyhiä kohtaan; ja rukoukseni on, että sinun uskosi, se usko, joka on meille yhteinen, olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on.» Apostoli muistutti Filemonille, että jokai- nen hyvä pyrkimys ja luonteenpiirre, jonka hän oli omaksunut, johtui Kristuksen armosta; tämä teki hänet toisenlaiseksi kuin nurjamieliset syntiset. Sama armo saattoi tehdä turmeltuneesta rikollisesta Jumalan lapsen ja hyödyllisen työntekijän evankeliumin palveluksessa.AO6 313.5

Paavali olisi voinut teroittaa Filemonille hänen velvollisuuttaan kristittynä, mutta hän katsoi soveliaammaksi valita suostuttelevat sanat: »Minä vanha Paavali, ja nyt myös Kristuksen Jeesuksen vanki - pyydän sinua poikani puolesta, jonka minä kahleissani synnytin, Onesimuksen puolesta, sinulle ennen hyödyttömän, mutta nyt sekä sinulle että minulle hyödyllisen.»AO6 314.1

Apostoli pyysi Filemonia Onesimuksen kääntymyksen tähden vastaanottamaan tuon katuvan orjan kuin omana lapsenaan, osoittamaan hänelle sellaista rakkautta, että hän omasta tahdostaan pysyisi entisen isäntänsä luona, »ei enää orjana, vaan orjaa enempänä: rakkaana veljenä”. Hän ilmaisi halunsa pitää Onesimuksen luonaan auttamassa häntä vankeudessa, kuten Filemon itse olisi häntä auttanut; mutta hän ei halunnut Onesimusta palvelijakseen, ellei Filemon itse tahtonut päästää orjaa vapaaksi.AO6 314.2

Apostoli tiesi mainiosti, kuinka ankarasti isännät kohtelivat or-jiaan. Hän tiesi niin ikään, että Filemon oli suutuksissaan palvelijansa menettelystä. Paavali yritti kirjoittaa hänelle tavalla, joka herättäisi hänessä syvimmät ja lempeimmät kristityn tunteet. Kääntymyksessään Onesimus oli tullut hänelle veljeksi uskossa, ja jokaista rangaistusta, joka mää-rättäisiin tälle uudelle käännynnäiselle, Paavali pitäisi hänelle itselleen määrättynä.AO6 314.3

Paavali tarjoutui vapaaehtoisesti vastaamaan Onesimuksen velasta, jotta tuo syyllinen säästyisi rangaistuksen häpeältä ja saisi jälleen oikeudet, jotka oli menettänyt. »Jos siis pidät minua toverinasi», hän kirjoitti Filemonille, »niin ota hänet luoksesi niinkuin minut; mutta jos hän on tehnyt sinulle jotakin vääryyttä tai on sinulle jotakin velkaa, niin pane se minun laskuuni. Minä, Paavali, kirjoitan omalla kädelläni: ‘Minä sen maksan’»AO6 314.4

Kuinka oivallinen esimerkki Kristuksen rakkaudesta katuvaa syntistä kohtaan! Palvelijalla, joka oli kavaltanut isännältään, ei ollut millä olisi tekonsa hyvittänyt. Syntisellä, joka on evännyt Jumalalta vuosien palveluksen, ei ole edellytyksiä suorittaa velkaansa. Jeesus asettuu syntisen ja Jumalan väliin ja sanoo: Minä maksan velan. Syntinen säästettäköön; minä kärsin hänen asemestaan.AO6 314.5

Tarjouduttuaan vastaamaan Onesimuksen velasta Paavali muistutti Filemonille, kuinka suuressa velassa tämä itse oli apostolille. Hän oli hänelle velkaa oman itsensä, sillä Jumala oli tehnyt Paavalista hänen kääntymyksensä välikappaleen. Sitten hän esitti Filemonille lempeän ja hartaan vetoomuksen, että niin kuin hän oli runsailla lahjoillaan virvoittanut pyhiä, hän nyt virvoittaisi apostolin hengen suomalla hänelle tämän ilonaiheen. »Luottaen kuu- liaisuuteesi», hän lisäsi, »minä kirjoitan sinulle, ja minä tiedän, että sinä teet enemmänkin, kuin mitä sanon.»AO6 314.6

Paavalin kirjeestä Filemonille käy ilmi evankeliumin vaikutus isännän ja palvelijan väliseen suhteeseen. Orjien pito oli vakiintunut yhteiskunnallinen tapa kaikkialla Rooman valtakunnassa. Sekä isäntiä että orjia oli useimmissa seurakunnissa, joiden hyväksi Paavali työskenteli. Kaupungeissa, missä orjia oli useasti paljon enemmän kuin vapaita, katsottiin välttämättömäksi ylläpitää hirvittävän ankaria lakeja, jotta orjat saatiin pysymään kuuliaisina. Rikkaalla roomalaisella oli useinkin satoja orjia, jotka edustivat eri säätyjä ja kansallisuuksia ja soveltuivat eri tehtäviin. Koska nämä avuttomat olen-not olivat sieluineen ja ruumiineen täydellisesti isäntänsä vallassa, hän saattoi aiheuttaa heille millaisia kärsimyksiä halusi. Jos joku heistä kostoksi tai itsepuolustukseksi rohkeni kohottaa kätensä omistajaansa vastaan, syyllisen koko suku saatettiin epäinhimillisesti surmata. Vähäisimmästäkin erehdyksestä, onnettomuudesta tai huolimattomuudesta rangaistiin useinkin säälimättömästi.AO6 315.1

Jotkut isännät, inhimillisempinä kuin muut, olivat lempeämpiä orjiansa kohtaan, mutta rikkaiden ja ylhäisten suunnaton enemmistö, joka oli hillikkeittä antautunut himoilleen, haluilleen ja mieliteoilleen, saattoivat orjansa oikkujen ja mielivallan viheliäisiksi uhreiksi. Koko järjestelmä oli toivottoman turmeltunut.AO6 315.2

Apostolin tehtävänä ei ollut kumota mielivaltaisesti tai äkillisesti yhteiskunnan vakiintunutta järjestystä. Sellainen pyrkimys olisi estänyt evankeliumin leviämisen. Mutta hän opetti periaatteita, jotka kohdistuivat orjuuden pohjimmaiseen perustaan ja jotka toteutettuina horjuttivat ilman muuta koko järjestelmää. »Missä Herran Henki on, siinä on vapaus» (2 Kor. 3: 17), hän julisti. Kääntymyksessä orjasta tuli Kristuksen ruumiin jäsen, ja sellaisena häntä tuli rakastaa ja kohdella veljenä, isäntänsä rinnalla osallisena Jumalan siunauksista ja evankeliumin etuoikeuksista. Toisaalta kuitenkin palvelijoiden tuli suorittaa velvollisuutensa, »ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan Kristuksen palvelijoina, sydämestänne tehden, mitä Jumala tahtoo» (Ef. 6: 6).AO6 315.3

Kristinusko yhdistää lujalla siteellä isännän ja orjan, kuninkaan ja alamaisen, evankeliumin palvelijan ja turmeltuneen syntisen, joka on löytänyt Kristuksesta syntiensä puhdistuksen. Heidät on pesty samalla verellä, virvoitettu samalla Hengellä; heidät on tehty yhdeksi Kristuksessa Jeesuksessa.AO6 315.4