Seurakuntien perustamista ja huolta seurakunnista

Paavalin kivitystä seuranneena päivänä apostolit lähtivät Derbeen, missä heidän työllään oli siunausta, niin että monet sielut tunnustivat Kristuksen Vapahtajakseen. Mutta »julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi» Paavali ja Barnabas eivät kumpikaan tyytyneet ryhtymään työhön muualla vahvistamatta niiden kristittyjen uskoa, jotka heidän oli ollut pakko jättää yksin joksikin aikaa paikkakunnille, joilla he olivat äskettäin työskennelleet. Niinpä he vaaraa pelkäämättä »palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehottivat heitä pysymään uskossa». Monet olivat vastaanottaneet evankeliumin ilosanoman ja siten joutuneet panettelun ja vastustuksen kohteiksi. Näitä apostolit pyrkivät vahvis-tamaan uskossa, jotta tehty työ jäisi pysyväiseksi.AO6 133.1

Tärkeänä seikkana uusien kristittyjen hengellisessä kasvussa apostolit pitivät sitä, että heillä oli tukenaan evankelinen yhteisö. Seurakuntia perustettiin asianmukaisesti kaikille niille Lykaonian ja Pisidian paikkakunnille, missä oli uskovia. Kuhunkin seurakuntaan nimitettiin virkailijat, ja uskovien hengelliseen hyvinvointiin liittyvien asioiden hoitamiseksi luotiin asiaankuuluva seurakuntajärjestys.AO6 133.2

Tämä oli sopusoinnussa sen evankelisen suunnitelman kanssa, jonka tarkoituksena oli koota kaikki Kristukseen uskovat yheksi yhteisöksi, ja tätä suunnitelmaa Paavali noudatti huolellisesti koko palvelustoimintansa ajan. Ne, jotka jollakin paikkakunnalla hänen työnsä vaikutuksesta tunnustivat Kristuksen Vapahtajakseen, järjestettiin sopivana ajankohtana seurakunnaksi. Näin meneteltiin silloinkin, kun uskovia oli vain muutama. Kristittyjä opetettiin näin auttamaan toinen toistaan, sillä muistettiin lupaus: »Missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä» (Matt. 18: 20).AO6 133.3

Eikä Paavali unohtanut seurakuntia, jotka oli näin perustettu. Huoli näistä seurakunnista painoi hänen mieltään yhä suurempana taakkana. Olipa joukko miten vähäinen hyvänsä, se oli kuitenkin alati hänen huolenpitonsa kohteena. Hän piti hellää huolta pienistä seurakunnista, sillä hän tajusi niiden tarvitsevan aivan erityistä huolenpitoa, jotta niiden jäsenet perusteellisesti juurtuisivat totuuteen ja oppisivat tekemään vilpitöntä, epäitsekästä työtä lähimmäistensä hyväksi.AO6 133.4

Kaikissa lähetystyöhön liittyvissä toimissaan Paavali ja Barnabas pyrkivät seuraamaan Kristuksen esimerkkiä auliissa uhrautuvaisuudessa ja uskollisessa, innokkaassa työssä sielujen hyväksi. Nuo valppaat, tarmokkaat, uupumattomat miehet eivät kuunnelleet omien taipumustensa tai henkilökohtaisen mukavuudenhalunsa houkutuksia, vaan he kylvivät hartaan innokkaina ja herpaantumattoman tarmokkaina totuuden siementä. Ja siementä kylväessään apostolit muistivat aina an- taa kaikille, jotka tunnustautuivat evankeliumin kannattajiksi, verrattoman arvokkaita käytännöllisiä ohjeita. Tämä hartauden ja jumalanpelon henki jätti uusien opetuslasten mieleen pysyvän vaikutelman evankeliumin sanoman tärkeydestä.AO6 133.5

Kun lupaavia ja kyvykkäitä miehiä, kuten Timoteus, oli tullut kääntymykseen, Paavali ja Barnabas pyrkivät innokkaasti osoittamaan heille, miten välttämätöntä oli työ Herran viinitarhassa. Ja kun apostolit lähtivät toiselle paikkakunnalle, näiden kristittyjen usko ei pettänyt vaan ennemminkin lisääntyi. Heidät oli uskollisesti totutettu Herran tiehen, ja heitä oli opetettu työskentelemään epäitsekkäästi, innokkaasti, uutterasti lähimmäistensä pelastukseksi. Tämä uusien kristittyjen huolellinen koulutus vaikutti merkittävästi siihen menestykseen, joka seurasi Paavalia ja Barnabasta heidän saarnatessaan evankeliumia pakanamaissa.AO6 134.1

Ensimmäinen lähetysmatka oli lähenemässä nopeasti loppuaan. Apostolit jättivät vastikään perustetut seurakunnat Herran huomaan ja lähtivät Pamfyliaan. »Ja julistettuaan sanaa Pergessä he menivät Attaliaan. Ja sieltä he purjehtivat Antiokiaan.»AO6 134.2