Luku 3—Suuri tehtävä

Kristuksen kuoleman jälkeen opetuslapset olivat miltei joutuneet masennuksen valtaan. Heidän Mestarinsa oli hylätty, tuomittu ja ristiinnaulittu. Papit ja hallitusmiehet olivat pilkaten sanoneet: »Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme häneen» (Matt. 27: 42). Opetuslasten toivon aurinko oli laskenut, ja yö peitti heidän sydämensä. Usein he toistivat sanoja: »Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin» (Luuk. 24: 21). Yksinäisinä ja raskain mielin he muistivat hänen sanoneen: »Jos tämä tehdään tuoreelle puulle, mitä sitten kuivalle tapahtuu?»(Luuk. 23: 31).AO6 22.1

Jeesus oli useita kertoja koettanut avata tulevaisuutta opetuslap-silleen, mutta he eivät olleet välittäneet ajatella hänen sanojaan. Siksi hänen kuolemansa oli yllättänyt heidät, ja kun he jälkeenpäin muistelivat mennyttä ja näkivät epäuskonsa seuraukset, heidät valtasi suru. Kun Kristus ristiinnaulittiin, he eivät uskoneet hänen nousevan kuolleista. Hän oli selvästi sanonut nousevansa kolmantena päivänä, mutta he eivät olleet selvillä siitä, mitä hän tarkoitti. Tämän epätietoisuuden tähden he olivat hänen kuolemansa aikaan täysin toivottomia. He olivat katkerasti pettyneitä. Heidän uskonsa ei läpäissyt varjoa, jolla saatana oli verhonnut heidän näköpiirinsä. Kaikki näytti epämääräiseltä ja salaperäiseltä. Miten paljolta surulta he olisivatkaan säästyneet, jos olisivat uskoneet, mitä Vapahtaja oli sanonut!AO6 22.2

Alakuloisuuden, surun ja epätoivon murtamina opetuslapset kokoontuivat yläsaliin, jossa he sulkivat ja lukitsivat ovet siitä pelosta, että heidän rakastetun Opettajansa kohtalo tulisi heidänkin osakseen. Siellä Vapahtaja ilmestyi heille ylösnousemuksensa jälkeen.AO6 22.3