Paavali ja Barnabas vihitään lähetystyöntekijöiksi

Työ, jota Paavali teki Antiokiassa Barnabaan toverina, sai hänet entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että Herra oli kutsunut hänet toimittamaan erityistä tehtävää pakanamaailman hyväksi. Paavalin kääntymyksen hetkellä Herra oli julistanut, että hänet piti lähetettämän sananpalvelijaksi pakanoiden keskuuteen, »avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa» (Ap.t. 26: 18). Ananiaalle ilmestynyt enkeli oli sanonut Paavalista: »Hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen» (Ap.t. 9: 15). Myöhemmin oli Paavalille itselleen - hänen rukoillessaan Jerusalemin pyhäkössä - ilmestynyt taivaallinen enkeli, joka käski häntä: »Mene, sillä minä lähetän sinut kauas pakanain tykö» (Ap.t. 22:21).AO6 113.5

Näin Herra oli antanut Paavalille tehtäväksi astua pakanamaailman laajalle lähetyskentälle. Valmistaakseen häntä tähän monitahoiseen ja vaikeaan työhön Jumala oli saattanut hänet kanssaan läheiseen yhteyteen ja avannut hänen profeetalliselle katseelleen näkymiä taivaan kauneudesta ja kirkkaudesta. Hänelle oli uskottu tehtäväksi julistaa sitä salaisuutta, »joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta» (Room. 16: 25) - Jumalan tahdon salaisuutta, »jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille: että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta, jonka palvelijaksi”, Paavali julistaa, »minä olen tullut Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme» (Ef. 3: 5-11).AO6 114.1

Jumala oli ylenpalttisesti siunannut Paavalin ja Barnabaan työtä koko sen vuoden, jonka he viettivät uskovien keskuudessa Antiokiassa. Mutta kumpaakaan heistä ei ollut vielä virallisesti asetettu evankeliumin palvelijaksi. He olivat nyt tulleet kristillisessä kokemuksessaan vaiheeseen, jossa Jumala aikoi uskoa heille vaikean lähetystehtävän. Sen suorittamisessa he tarvitsisivat kaikkea sitä tukea, mitä seurakunnan välityksellä olisi mahdollista saada.AO6 115.1

»Antiokian seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia: Barnabas ja Simeon, jota kutsuttiin Nigeriksi, ja Lukius, kyreneläinen, ja Manaen — ja Saulus. Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: ‘Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut.’» Ennen kuin nämä apostolit lähetet- tiin lähetyssaarnaajina pakanamaailmaan, heidät juhlallisesti vihittiin Jumalalle paastoin ja rukouksin ja kätten päällepanemisin. Näin he saivat seurakunnalta valtuuden paitsi opettaa totuutta myös toimittaa kastamisia ja perustaa seurakuntia täydellisten seurakunnallisten valtuuksien haltijoina.AO6 115.2

Kristillinen seurakunta oli tuolla hetkellä siirtymässä merkittävään vaiheeseen. Nyt oli tarkoituksena ruveta tarmokkaasti julistamaan evankeliumin sanomaa pakanoiden keskuudessa, ja tämän työn ansiosta seurakunta oli saava vahvistusta suuresta sielusadosta. Tämän työn johtajiksi määrätyt apostolit joutuisivat epäluulojen, ennakkoluuloisuuden ja kateuden kohteiksi. Heidän opetuksensa sen »erottavan väliseinän» (Ef. 2: 14) purkamisesta, joka oli niin pitkään erottanut juutalaiset ja pakanat toisistaan, langettaisi luonnollisesti heidän päälleen syytteen harhaoppisuudesta. Kiihkomieliset, uskovat juutalaiset asettaisivat myös kyseenalaiseksi heidän valtuutensa toimia evankeliumin palvelijoina. Jumala näki ennalta vaikeudet, joita hänen palvelijansa joutuisivat kohtaamaan. Jotta heidän työtään ei asetettaisi kyseenalaiseksi, hän antoi seurakunnalle ilmoituksen, jossa hän määräsi, että heidät julkisesti erotettaisiin sananpalvelijoiksi. Heidän vihkimyksensä oli julkisena vahvistuksena sille, että Jumala oli määrännyt heidät viemään pakanoille evankeliumin ilosanomaa.AO6 116.1

Sekä Paavali että Barnabas olivat jo saaneet valtuutensa Jumalalta itseltään, eikä kätten päällepaneminen merkinnyt heille minkään uuden armolahjan tai käytännön edellytyksen saamista. Se oli tunnustettu tapa asettaa joku hänelle määrättyyn virkaan ja vahvistaa hänen toimintavaltuutensa tuossa virassa. Sillä painettiin seurakunnan sinetti Jumalan työhön.AO6 116.2

Juutalaiselle tämä menettely oli merkittävä. Kun juutalaisisä siunasi lapsiaan, hän laski kätensä kunnioittavasti heidän päänsä päälle. Kun eläin vihittiin uhriksi, papilliset valtuudet omistava henkilö laski kätensä sen pään päälle. Ja kun uskovien seurakunnan sananpalvelijat Antiokiassa panivat kätensä Paavalin ja Barnabaan päälle, he sillä teollaan pyysivät Jumalaa suomaan siunauksensa noille valituille apostoleille heidän omistautuessaan sille erityistehtävälle, johon heidät oli määrätty.AO6 116.3