Maanjäristys

Mutta vaikka ihmiset olivat julmia ja kostonhimoisia tai laiminlöivät rikollisella tavalla vakavat virkavelvollisuutensa, Jumala ei ollut unohtanut osoittaa laupeuttaan palvelijoilleen. Koko taivas halusi niiden parasta, jotka kärsivät Kristuksen tähden, ja vankilaan lähetettiin avuksi enkeleitä. Heidän askeltensa alla maa vavahteli. Raskailla teljillä suljetut vankilan ovet lennähtivät auki, kahleet kirposivat vankien käsistä ja jaloista ja kirkas valo täytti vankilan.AO6 152.4

Vanginvartija oli ihmeissään kuunnellut vangittujen apostolien rukouksia ja laulua. Kun heidät oli tuotu paikalle, hän oli nähnyt hei-dän turvonneet ja vertavuotavat haavansa ja oli itse määrännyt, että heidät oli kiinnitettävä jalkapuuhun. Hän oli odottanut kuulevansa heiltä katkeria valituksia ja kirouksia, mutta hän kuulikin iloja kiitoslauluja. Niiden kaikuessa vanginvartija oli vaipunut uneen, josta hänet herätti maanjäristys ja vankilan muurien vavahtelu.AO6 152.5

Syöksähtäessään pelästyneenä jaloilleen hän näki tyrmistyksekseen, että kaikki vankilan ovet olivat avoinna. Hänen mielessään välähti pelottava ajatus, että vangit olivat paenneet. Hän muisti, minkälaisen vastuun hän oli saanut, kun Paavali ja Silas oli luovutettu hänen huostaansa edellisenä iltana, ja hän oli varma, että häntä rangaistaisiin huolimattomuudestaan kuolemalla. Katkerin mielin hän arveli, että hänen olisi parempi kuolla omasta kädestään kuin tulla häpeällisesti teloitetuksi. Hän veti esiin miekkansa ja oli juuri surmaamaisillaan itsensä kun kuuli Paavalin ilahduttavat sanat: »Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä.» Kaikki vangit olivat pysyneet aloillaan vankitoverin välityksellä vaikuttaneen Jumalan voiman hillitseminä.AO6 153.1

Se ankaruus, jolla vanginvartija °li kohdellut apostoleja, ei ollut herättänyt heissä kostonhimoa. Paavalissa ja Silaassa oli Kristuksen henki, ei koston. Heidän sydämessään, joka oli täynnä rakkautta Vapahtajaa kohtaan, ei ollut sijaa pahansuopaisuudelle heidän vainoojiansa kohtaan.AO6 153.2

Vanginvartija pudotti miekkansa, pyysi valoa ja riensi sisimpään vankihuoneeseen. Hän halusi nähdä, millaisia miehiä olivat nämä, jotka vastasivat kokemaansa julmuuteen hyvyydellä. Kun hän tuli apostolien luo, hän heittäytyi maahan heidän eteensä ja pyysi heiltä anteeksi. Sitten, kun hän oli tuonut heidät ulos avoimelle pihalle, hän kysyi: »Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?»AO6 153.3